Erilainen kasvimaa

Nytpä meillä onkin vähän erilainen kasvimaa. Suunnilleen sellainen, mikä tulee ensimmäisenä mieleen sanoista "humanistit muuttaa maalle". Noin puolet on istutettu mallikkaasti, yksi neljännes on siinä kunnossa että perunat saadaan maahan viikonloppuna. Viimeinen neljännes puskee iloisesti polvenkorkuista vuohenputkea, joka sekoittuu kasvimaan ulkopuolella puskevaan vuohenputkimattoon (jolle emme siis ole ehtineet näyttää viikatetta, ruohonleikkurista puhumattakaan). Jos alkukesä olisi näyttänyt tältä ensimmäisinä parina vuonna maallemuuton jälkeen, olisimme voineet hyvinkin masentua ja päätellä ettei meistä ole puutarhan paimeniksi. Tänä vuonna, yritämme vain ottaa rauhallisesti ja jatkaa ahkerointia jaksamisen mukaan. Itsetunto ja usko omiin kykyihin eivät enää täysin riipu kasvimaan tasosta, vaan osaamme jo suhteellisen tyynesti todeta, että joskus on tällaisiakin vuosia jolloin stressiä, vastoinkäymisiä ja kaikenlaista hankaluutta (joista siis vain osa on päässyt tänne blogiin asti), on sen verran että ote lapionvarresta vähän lipsuu. Lipsuu, vaan ei irtoa.


Ja nouseehan sieltä satoakin, kaikesta huolimatta. Salaatti, retiisit, portulaukat ja punajuuren lehdet ovat hyvinkin ehtineet poimintakokoisiksi eivätkä tiedä mitään naapuripenkkien alennustilasta. Ne mitä on ehditty jo saada maahan, ovat jo kasvun alussa. Lopun kasvimaan varalle teen sitten suunnitelmia ja harjoittelen sanomaan arvokkaalla äänensävyllä, että osa pellosta lepää nyt. Ja suoremmin, että meillä eletään edelleen oikeaa elämää, ei naistenlehtien maalaisidylliä jossa kaikki aina sujuu suunnitellusti loputtoman tarmokkaiden, osaavien ja ehtivien ihmisten toimesta. Oikeassa elämässä tapahtuu kaikenlaista. Oikeassa elämässä pienikin edistys on edistystä, ja yhdenkin rivin kylvämisestä saadaan satoa. 


Odotan jännityksellä, miltä puutarhamme näyttää taas muutaman viikon ahkeroinnin päästä. Tällä hetkellä peli viidakon ja ihmisten välillä on suunnilleen tasan. Mutta jos emme siitä voitolle pääsisikään, tiedämme että ensi vuonna kaikki alkaa uudestaan.

2 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Pakon edessä olen alkanut nähdä miten toimiva tällainen puoliksi luonnontilainen puutarha voi olla. Meillä on syöty sitä mitä pihalla kasvaa jo ainakin puolitoista kuukautta, vaikka mikään tänä vuonna kylvetty/istutettu ei ole päässyt satovaiheeseen. Moni viljelyaikomus tulee tänäkin vuonna myös jäämään aikomukseksi, mutta nokkosta, vuohenputkea, ja yllättävän monta muutakin syötävää kasvia riittää! Ja kun lupiini valtaa alaa kilvan edellisten kanssa, niin ainakin osa siitä päätyy väripataan. Kaiken kaikkiaan olen alkanut ymmärtää, että puutarhaa voi ajatella hyvin erilaisesti kuin yleensä; voi lähteä siitä mitä siellä on ja tehdä sitten omia hankkeitaan sen verran kuin jaksaa. Tällä tavalla voi ainakin osittain myös välttää jokakeväistä kilpajuoksua ajan kanssa. Ainakin minä olen sitä paitsi aina hävinnyt sen.

Saara kirjoitti...

Ihastuttava asenne! Puutarhassa tosiaan kasvaa kaikenlaista hyödyllistä ilman istuttamistakin.

Eilen perunat saatiin vihdoin peltoon, samana päivänä kun torilta ostettiin ensimmäisiä uusia perunoita. Tällaista tämä nyt on...

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments