Saatana on täällä taas

Ulvilan surmajutun uskomattomiin käänteisiin on nyt tullut "viitteitä saatananpalvonnasta".

Saatananpalvonnasta on tehty Suomessa hiukan tutkimustakin, mutta pääasiassa saatananpalvonnan ”asiantuntijoiksi” ovat päätyneet herätyskristillisyyden edustajat. Ne samat tyypit jotka jaksoivat takavuosina kohkata saatanallisista viesteistä joita löytyy hevilevyistä takaperin soittamalla. Myös mieltymys gootahtavaan pukeutumiseen ja nuiva suhtautuminen kristinuskoon olivat tämän väen mielestä viitteitä saatananpalvonnasta. Tänä päivänä sitä on Anneli Auerin piirtämä tribaalikuva jossa vilkas mielikuvitus erottaa oitis saatanallisen pukin (minusta kuva näytti vähän sydämeltä, mutta olen tietysti väärässä). Jostakin syystä saatanan kultin kuvasto tosin muistuttaa hämmentävän paljon Noitavasaran kuvastoa. Saatana, Ha’shatan, jumalan eli Ha’shem:in antagonisti, on juutalais-kristillisen mytologian tuotos, ja saatanan kanssa liittoutumisista panikoiminen on hyödyttänyt nimenomaan kristillistä valtaa sekä keskiajalla että nyky-Suomessa. Niin kauan kuin saatana riehuu kätyreineen, on kristityille sankareille ja kirkon vallankäytölle selvä tilaus. Miten kätevää.  Saatana on täällä taas. Ja pian ovat arkisempina aikoina hiukan naurettavat amerikkalaista herätyskirjallisuutta lukeneet saarnamiehet taas vakavastiotettavia asiantuntijoita jotka voivat kenties puolustaa meitä uhkaavaa pahaa vastaan. Sillä huolimatta pedofiileistä, syrjinnästä, kähminnästä, vallankäytöstä, hengellisestä väkivallasta ja kaikesta aiheuttamastaan vahingosta, kristinusko edustaa ainoaa hyvyyden muotoa joka voi pelastaa maailman sen suurimmalta uhalta, herra Ha’shatanilta. Oh please, kuten maailmanpelastamisen konkari Jack O’Neill sanoisi. Ulkomailla saatananpalvonnasta on löydetty karnevalistisia ja koomisiakin piirteitä, mutta Suomessa ilmiöön suhtaudutaan haudanvakavasti. Miksi näin?

Suomenuskoisen ominaisuudessa en malta olla huomauttamatta, että kristillinen noita- ja saatanakultti on räätälöity myös vahingoittamaan alkuperäisuskontoja. Suomenkielessä saatanan synonyymi on vielä tänäkin päivänä Perkele. Harvalle tavan tallaajalle tulee Perkeleestä ensimmäisenä mieleen kotoinen sään, ukkosen ja maskuliinisen seksuaalisuuden jumalamme. Vaikka rekonstruktionistisista pakanauskonnoista puuttuu täysin saatana-myytti ja saatanallinen pahuuskäsitys, on pakanoita syytetty ja tuomittu ”noituudesta” ja ”pahuuden voimien kanssa liittoutumisesta” helposti, kun saatanamyyttiin on ensiksi tarkoitushakuisesti sekoitettu alkuperäisuskontojen kuvastoa. Kuka oikea kristinuskon kriitikko haluaisikaan ryhtyä nimenomaan saatananpalvojaksi, kun saatanakultti palvelee niin monin tavoin juuri sitä uskontoa jonka vastavoimana se esitetään?

Saatananpalvontaan liitetään myös perinteiset huhut hillittömistä riiteistä, orgioista ja peräti lapsenmurhista. Samat huhut vähemmistökulteista ovat tosin kiertäneet maailmaa jo ainakin muinaisten roomalaisten ajoista lähtien- esimerkiksi varhaiskristittyjen tiedettiin juovan verta ja syövän vainajien ruumiita kokouksissaan (että antoisia ehtoollishetkiä vain!).  Sekoitetaan soppaan vielä annos salaperäisyyttä ja ripaus kielletyn hedelmän makua, ja kas niin meillä on soma pieni kultti joka voi houkuttaakin muutaman harjoittajan. Epäselväksi jää enää kultin ja etenkin siitä kerrottujen mehevien juttujen yhteys todellisuuteen, historiasta puhumattakaan.

Pahan palvontaa on toki olemassa. Tiedostettujen paheiden hyväksyminen, helliminen ja puolustaminen ovat käsittääkseni juuri sitä. Pahan herruuden tunnustamista on maailman epäoikeudenmukaisuuteen alistuminen ja pyrkimys sopeutua pahaan todellisuuteen sen sijaan että pahaa yritettäisiin pysäyttää ja sen jälkiä korjata.  Tässä mielessä maa on pahanpalvojia täynnä. Saatananpalvonta edustaa sen sijaan teatraalista pahaa jossa on tiettyä synkkää loisteliaisuutta ja suurta dramatiikkaa. Vaikka saatananpalvonnan kuvasto saattaakin inspiroida häiriintyneitä yksilöitä yksittäisiin raakuuksiin, sen edustama paha on silti näpertelyä sen rinnalla mitä banaali, arkinen ja institutionaalinen paha saavat aikaan. Sahelin ruokakriisi jonka taustalta löytyy ympäristöongelmia ja epäoikeudenmukaisuutta rikkaan pohjoisen ja köyhän etelän välillä uhkaa jopa miljoonan lapsen henkeä tälläkin hetkellä. Niin tekevät myös ripulitaudit joihin parannuskeinot ovat saatavilla mutta köyhimpien ulottumattomissa. Mutta kuka näistä jaksaisi murehtia kun toisaalta herra Ha’shatan on saattanut inspiroida puolison surman? Historian valossa saatana on varsin tehoton pahis, jolla sitä paitsi on Aku Ankan tuuri. Paitsi tietysti siinä tapauksessa että ryhdymme persoonallistamaan maailman kurjuutta, millä silläkin toki on pitkät perinteet.

Saatanalliset rituaalit ovat siis vaatimatonta puuhastelua verrattuna siihen jälkeen mitä arkinen ahneus, vallanhimo, mustasukkaisuus ja tarkoitus pyhittää keinot- ajattelu saavat aikaan joka päivä kaikkialla ja niin laajalti että jokainen törmää niihin monta kertaa tavallisen, tapahtumaköyhän arkipäivän aikana. Teatraalisen pahan paras puoli onkin sen erottuvuus: se edustaa pahaa jota voidaan kauhistella sydän ihanasti kauhusta läpättäen. Se voidaan ulkoistaa Meistä poikkeavien ”saatananpalvojien” tekosiksi. Nykymaailman varjoissa ei enää hiiviskele vampyyreita, kitsune-tsukeja tai nephilimejä.  Metsissä ei vaani peikkoja eikä gorskyja. Mutta saatananpalvojat ovat ihmisiä, joten heidän varjoissa hiippailuunsa voi järkeväkin ihminen vähän uskoa. Mikä lohdullisinta, saatanan vaikutus voidaan ehkä parantaa oikeilla rituaaleilla, manaamalla tai väkivallalla eli yksinkertaisella, suoraviivaisella toiminnalla joka on luonteeltaan dramaattista, ei arkista ja toistuvaa. Jos saisin valita, ryhtyisinkö taistelemaan saatanan joukkoja vai pahetta vastaan, valitsisin oitis vastustettavakseni saatanan joukot. Paremmin tuntemani paheen vastustaminen on vaikeaa, pitkäjänteistä ja arkista.  Sitä paitsi, saarnaajat voivat päästä oikein asiantuntijoiksi, kun taas etiikan asiantuntemus on tervetullutta vain satunnaisesti ja varauksella.

Uskonnonvapaus koskee muuten myös saatananpalvojia. Saatananpalvonta saattaa selittää rikoksen motiiveja, mutta mikään raskauttava asianhaara se ei katsomusten tasa-arvoon sitoutuneessa yhteiskunnassa ole. Se miten yhteiskuntamme suhtautuu saatananpalvontaan ilmiönä, kertoo paljon yhteiskunnasta itsestään. Olemmeko oikeudenmukainen kansalaisia tasa-arvoisesti kohteleva ja rationaalisesti ajatteleva sekulaari yhteiskunta vai lauma draamaa rakastavia hysteerikkoja? Onko demonisointi ylipäätään rakentava suhtautuminen demonien palvojiin? Ja koska paha selvästi kiinnostaa, voitaisiinko joskus alkaa puhumaan myös niistä pahan muodoista jotka eivät pelkää poliisia eivätkä päivänvaloa?

posted under , , |

2 kommenttia:

Marja Leena kirjoitti...

Ajattelin eilen minäkin tuota saatananpalvonta-asiaa, ja hienoa, että kirjoitat niin rohkeasti tästä asiasta. Ei voi välttää ajatusta, että noitavainot ovat aina ajankohtaisia, niin meillä kuin muuallakin. Ihminen tuntuu tarvitsevan näitä spektaakkeleita, joissa lopussa nuotiot roihuavat ja siellä palavat sekä kirjat että ihmiset. Erityisesti naisihmiset, sehän on jo nähtykin.

En ota kantaa Auerin puolesta enkä vastaan, toivon oikeuden voittavan. Otan kantaa noitavainoja vastaan, joista on merkkejä usein politiikassa, mediassa ja muuallakin. Eikö jo voitaisi antaa järjen voittaa?

Saara kirjoitti...

Samaa mieltä. Saatananpalvonnan tapaisiin ilmiöihinkin pitäisi yrittää suhtautua järkevästi ja rauhallisesti. On huolestuttavaa, jos yhteiskunnassa ollaan taikauskoisesti sitä mieltä että saatananpalvojat eivät ole tietyn katsomuksen edustajia vaan ihmisiä jotka ovat todellisessa yhteydessä "pimeyden voimiin". Tällainen yhteyshän edellyttäisi sitä, että pimeyden voimat ovat todella olemassa. Ei pitäisi maalata piruja seinille, niin kuin sanonta kuuluu, sillä sitten kun piru on maalattu se myös voidaan löytää.

Auerin tapaus on kyllä niin monimutkainen, ettei minunkaan tee mieli sanoa siitä mitään. Toivottavasti oikeus löytyy.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments