Olemassa ja ikioma


Varma kevään merkki blogistaniassa ovat laihdutus-ja kuntokuuripostaukset. Pohdiskelevammissa blogeissa pohditaan kehonkuva-ongelmia ja jatkuvasti painostavammaksi käyviä ulkonäköihanteita. Tänä vuonna olen pahasti myöhässä keskustelusta. On nimittäin ollut pieniä asenneongelmia omasta takaa. Niistä eroon pyristellessäni olen huomannut, että vaikka angstia on tullut uusista aiheista, vanhat konstit tepsivät yhä.

Kehonkuvaa sietää silloin tällöin miettiä, onhan se niin tärkeä. Se vaikuttaa siihen millaiseksi sosiaalista todellisuutta rakennamme. Itseään inhoavat, ruumistaan orjapiiskurin ottein kohtelevat, kriittiset ihmiset onnistuvat harvemmin helpottamaan lähiympäristönsä kärsimystä. Päinvastoin, he vahvistavat huomaamattaankin kielteisiä sosiaalisia paineita. Kehonkuva vaikuttaa siihen miten puhumme ja pukeudumme, millaisia ystäviä, työkavereita ja rakastajia olemme, siihen mitä uskallamme tehdä ja miten elämästä nautimme.

Viime viikkoina olen huomannut, että vaikka rakastavan puolison tuki on hyvin vahva äkillisesti laskeneen itsetunnon kohottaja, tärkeintä on muistaa, että jokainen vastaa viime kädessä kehonkuvastaan itse. Vaikka kaikkia mieleen putkahtavia ajatuksia ei voi kontrolloida, voimme vaikuttaa siihen millaisia ajatuksia viljelemme ja ruokimme. Kun on paha olla, on helppo syytellä mediaa, valittaa sosiaalisista paineista, pahastua ajattelemattomista kommenteista…mutta vaikka sosiaalisesta todellisuudesta nousevia ongelmia ei pidä missään nimessä ohittaa, on toisaalta tärkeää ymmärtää, ettei paraskaan kritisointi ratkaise oman pään sisäisiä ongelmia. Maailma on mikä on, ja ajattelevan ihmisen osana on paitsi pyrkiä muuttamaan sitä lempeämmäksi, myös selviytyä vihamielisissäkin olosuhteissa.

Tänä päivänä Valtakulttuuri kertoo teollisuuden ja pinnallisuuteen ihastuneen median johdolla, että kehoaan tulee rakastaa koska se on kaunis, hoikka, nuorekas, hyvännäköinen, seksikäs, muodikas…ja jos ei tällainen sattuisi olemaan, siitä tulee tuntea syyllisyyttä ja häpeää, ja pyrkiä tarmokkaasti korjaamaan tilanne. Usein kielteiset, itseinhoiset ajatuskuviot alkavat pienistä tyytymättömyydenkohteista ja kuvitelmasta että pienet korjaustoimenpiteet ovat pelkkää huolenpitoa itsestä. En sano etteikö se olisi mahdollista- totean vain, että tällainen ajatuskuvio on varsin liukas kalteva pinta, jonka päässä odottaa ahdistunut ja itseensä käpertynyt ajatusmaailma. Kun on sisäistänyt armottoman kriittisen asenteen, on vaikeampi myös nauttia parasta käytännöllistä lääkettä: yksinkertaisuutta, ja selkeiden rajojen vetämistä sille miten paljon on valmis ihanteentavoittelulle uhraamaan.

Valtakulttuurin alistava, tuhoava kauneusihanne on muutenkin salakavala. Se ei toimi ainoastaan asettamalla mahdottomia ideaaleja jotka esitetään realistisina tavoitteina niille jotka ovat valmiita ”panostamaan itseensä” (keneltä tämä panostus on muuten on pois? Yleensä ainakin ympäristöltä ja ihmiskunnan enemmistöltä). Sosiaaliseen pärjäämiseen ja seksuaalisuuteen vetoaminen ovat nekin keinoja jotka tepsivät jollain tasolla melkein jokaiseen, vaikka kuluneita strategioita ovatkin. Tiedämmehän me kaikki, että jos haluaa ystäviä on parempi yrittää olla mukava ja helposti lähestyttävä kuin mahdollisimman tyylikäs, tai että jos haluaa olla jumalten lahja rakastajilleen, on parempi olla kiinnostunut kumppanista kuin siitä onko tukka hyvin. Tiedämme, mutta tietämisestä on tunnetusti pitkä matka uskomiseen ja sisäistämiseen. Minunlaisteni mukatiedostavien ihmisten kimppuun ihanteet yrittävät käydä toisin keinoin. Tilannepukeutumisen idea ja väittäminen että kerskakulutus on jotenkin hyvää ja asiallista käytöstä, on aivan toisenlainen strategia. Kaltaisiini luoviin sieluihin yritetään vedota myös esittämällä kerskakulutus ja muoti itseilmaisun keskeisinä välineinä- välineinä joiden tarjoamat mahdollisuudet itseilmaisuun ovat niin suuret että se oikeuttaa kaikki aiheutetut haitat hikipajojen tukemisesta kaatopaikkojen jätevuoriin. Kyllä psykologienkin palveluita hyödyntävä teollisuus osaa löytää ne narut joista vetämällä harkitsevammankin ihmisen saa mukaan tuhoavaan peliin.

Myönteisen kehonkuvan peruspalikka on kyky nähdä hyvää sekä itsessä että toisissa. Siksi sisäistä puhettaan kannattaa tarkkailla. Aina jos itsensä saa kiinni siitä että ajattelee kielteisesti jonkun toisen tai omasta ulkomuodosta, kannattaa yrittää keksiä kaksi myönteistä ajatusta tilalle.Valtakulttuuri tekee hyvin selväksi, mikä on sen kauneusihanne, mutta jokainen meistä on itse vastuussa omista kauneusihanteistaan. Vastaamme omalta osaltamme myös siitä, näemmekö kauneusihanteen kuin kedon kukkana:  miellyttävänä asiana josta voi tilaisuuden tullen nauttia, vai näemmekö sen pakkoina, velvollisuuksina ja muottina johon täytyy yrittää ahtautua. Tärkeintä mielestäni on kuitenkin muistaa, että Valtakulttuurin käsitys ulkomuodon merkityksestä ja Kauneusihanteesta on pohjimmiltaan pahasti pielessä. Meidän ei tule rakastaa kehoamme siksi että se on hyvännäköinen, hienosti puettu tai edes terve, vaan siksi että se on kotimme maailmankaikkeudessa. Keho on ainutlaatuisen, arvokkaan ja hyvään kykenevän ihmisen koti. Se on biologinen ihme joka kestää tasan mutta ainoastaan yhden ihmiselämän ajan.  Ja kotina se on kuin vuokrakämppä- paikka jota voimme sisustaa ja josta voimme huolehtia, mutta samalla paikka jota kukaan ei itselleen rakenna mittatilaustyönä. Kehollisuuden rajat vaikuttavat paljon siihen miten maailmamme koemme, mutta silti kehollisuus ei tyhjentävästi määrittele ketään. Pinnallisessa maailmassa tästäkin on hyvä muistutella itseään: siitä että riittävä ja välttämätön syy arvostaa itseään ja suhtautua myönteisesti kehoonsa on se että se on olemassa ja ikioma.

posted under , |

2 kommenttia:

Marja Leena kirjoitti...

Ajattelin seuraavaksi postata itsekin samaisesta aihepiiristä. Tämä sinun kirjoituksesi oli kyllä niin tiukka syväluotaus asiaan, etten tiedä, onko minulla enää paljoakaan tuohon lisättävää. Pakko oli ihan lukea kahteen kertaan kirjotiuksesi,kiitos Saara!

Saara kirjoitti...

Hyvähyvä! Tämä on niitä aiheita joista maailmaan mahtuu paljon puhetta. Odotan siis innolla postaustasi. :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments