Ääneen sanottu on puoliksi tehty?

Ennen oli sellainen sanonta kuin ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”. Nykyään elämme kiireisempää aikaa, ja niinpä käytäntö näyttää muuttuneen muotoon ”ääneen sanottu on puoliksi tehty”. Jos esimerkiksi mainitsen jonkun arvon ääneen tai oikein kirjoitan sen näkyville virallisennäköiseen paperiin, minun ei sen jälkeen enää tarvitse stressata asiasta ollenkaan. Kun arvo on nimeltä mainittu, kaikkien on ymmärrettävä että se vaikuttaa kaiken havaitun toiminnan taustalla. Näin on siinäkin tapauksessa ettei tätä onnellista asiantilaa tukisi yksikään havaintotodiste. Aina silloin tällöin mietin, olenko suurikin hölmiäinen, kun uskon epämääräisen itämerensuomalaisesti sanan mahtiin. Viime aikoina olen kuitenkin oppinut, että sanan mahtiin voi uskoa monella tapaa, eivätkä nykypäivänä suositummat tavat ole välttämättä suosiossa vain ylivertaisen järkevyytensä vuoksi.


Nämä pohdinnat nousivat mieleeni, kun kävin läpi jälleen erästä Lohjan kaupungille opinnäytteenä laadittua asuinalueen saneeraussuunnitelmaa. Suunnitelmassa saneerattavan alueen historiallinen arvo mainittiin heti aluksi- minkä jälkeen asiasta ei puhuttu enää mitään koko monikymmensivuisessa pumaskassa, paitsi siihen sävyyn että saneerausta tarvitaan esimerkiksi siksi että olemassaolevat ratkaisut ovat vanhanaikaisia. Eivät rikkinäisiä, eivät turvallisuusriskejä. Vaan vanhanaikaisia, eivät enää sellaisia ratkaisuja joita nykypäivänä on tapana rakentaa. Hm? Eikös tällainen meno jotenkin sisälly termin "historiallinen" määritelmään? Ei ihme, että rakas kotikaupunkini on kehittänyt itselleen hieman huonoa mainetta historiallisten rakennusten ja ympäristön suojelun alalla. 


Kuluneena keväänä olen toki törmännyt ilmiöön muissakin yhteyksissä. Esimerkiksi etiikan asiantuntijatehtävissä toimiessa se tulee nopeasti tutuksi. Eetikolta ei usein suinkaan haluta asiantuntevaa arviota toiminnan eettisestä kestävyydestä, parannusehdotuksista puhumattakaan, vaan pikemminkin sitä että asiantuntija antaa allekirjoituksensa käytettäväksi sen todistamiseen että toiminta on eettistä. Jos joku löytää jostakin eettiset ohjeet heilutettavaksi Eetikon nenän alle, Eetikon tulee haudata kaikki huomionsa ja kritiikkinsä ja perääntyä hiljaa mutta vikkelästi. Ohjeiden olemassaolo takaa toiminnan kuin toiminnan eettisyyden ja toimijoiden moraalisen erinomaisuuden. Jos eettisyyttä sattuu ihmettelemään, esimerkiksi siitä syystä ettei siitä näy käytännön tasolla vilaustakaan vaan päinvastoin havaittavissa on suurta epäoikeudenmukaisuutta, julmuutta ja jopa moraalittoman toiminnan konkreettisia seurauksia kuten inhimillistä kärsimystä ja pahoinvointia, vika on tietysti ihmettelijässä. Missään tapauksessa havaituista epäkohdista ei voida syyttää sen tyyppisiä seikkoja kuin ettei ketään organisaatiossa kiinnosta pistää tikkua ristiin arvojen toteuttamiseksi. Oikeastaan, kaikki epäkohdat ovat kuvitteellisia. Jos eettiset ohjeet on kerran laadittu, on epäkohtien olemassaolo mahdotonta ja kaikki vastakkaisilta todisteilta näyttävät kyhäelmät ovat kaunaisten, pahantahtoisten ihmisten väsäämiä.

Pitämisestä ei kuitenkaan seuraa olemista, eikä tiedostamisesta seuraa oikeaa toimintaa minkään luonnonlain toimesta. Arvoja, ihanteita, ohjeita ja jopa lakeja on noudatettava ja toteutettava konkreettisten ihmisten konkreettisten tekojen kautta. Lisäksi arvot tulee käsittää itseisarvollisina hyvinä, ei ainoastaan hyvänä PR:nä tai menestystekijänä. Muuten ne jäävät tyhjäksi sanahelinäksi. Jopa laille käy niin, esimerkiksi silloin jos kukaan ei valita lainvastaisesta menettelystä. Arvot ja eettiset periaatteet taas muuttuvat helposti kulisseiksi jotka maalaavat fantasiamaailman jossa kaikki on paljon paremmin kuin siinä todellisuudessa jossa kaikkien on kuitenkin lopulta pakko elää.

Oma variaationsa sanamagiasta on pahan nimeäminen. Kun joku toimii tietoisen paheellisesti, muuttuu vääryys anteeksiannettavaksi ja jopa jotenkin herttaiseksi inhimillisyyden osoitukseksi, jos tekijä ilmaisee tietävänsä toimivansa nyt väärin ja kun hän nimeää sen paheen johon on juuri sortumassa. Esimerkiksi: jos ilmoitan toimivani julmasti, on melkein kuin en olisikaan julma. Eihän ole kilttiä kritisoida sitä joka kritisoi jo itseään ja näyttää jo selvästi tiedostavansa olevansa vähän pahoilla teillä. Virhe tapahtuu siinä, että aidosta kritisoinnista ei pahan nimeämisessä kuitenkaan ole kyse, vaan ainoastaan sosiaalisen tilan ja hyväksynnän etsimisestä. Rakentava kritiikki nimittäin on aina reflektiivistä puuhaa jota motivoi halu toimia parhaalla mahdollisella tavalla eikä halu oikeuttaa mielihalujensa mukaan toimimista. Pahan nimeämisen logiikalla kakkupalan syöminen ei lihota jos muistaa ensiksi sanoa suureen ääneen, että herkuttelu on syntiä eikä tällaisen pullean ihmisen todellakaan pitäisi nyt syödä kakkua. Mutta tietysti se lihottaa, jos herkkuhetkeä ei kompensoi jollain konkreettisilla toimilla. Sanamagia ei tepsi luonnon lainalaisuuksiin. Sen ei myöskään pitäisi sumentaa kenenkään arvostelukykyä. Tiedostettu julmuus ei ole jotenkin aseistariisuvaa, vaan sen pitäisi olla kahta paheksuttavampaa. Suurin hölmö on tosiaan vanha hölmö, eikä vanha hölmö kärsi aina pelkästään tahdonheikkoudesta, vaan hän voi myös olla nykyaikaisen taikauskon sokaisema. Tässäkin tapauksessa totuudellisuuteen pyrkiminen voi ikävä kyllä tapahtua sosiaalisten suhteiden kustannuksella. Pahan nimeämisen logiikka toimii niin hyvin osittain siksi että se vetoaa kanssaihmisten haluun näyttää mukavilta, kilteiltä ja rennoilta, hyviltä tyypeiltä. Kuten olen joskus aikaisemminkin kirjoittanut: totuus tekee ilkeäksi. Se on hyvä ottaa huomioon sosiaalisissa kuvioissa.


Taas olen päätynyt vanhan arkkiviholliseni äärelle; sen totuuden että huolimatta 2500 vuoden aikana kertyneestä ammattimaisen ajattelun, tieteellisen etiikan ja logiikan traditiosta ja monien hyvien ihmisten urheimmista yrityksistä, ihmiset yhä tekevät enimmäkseen juuri niin kuin he haluavat tehdä. He näkevät kaiken ja vain sen minkä haluavat nähdä, kuulevat mitä haluavat kuulla. Mieli kuvittaa maailmaa väsymättä, ja eräs universumin suurista ihmeistä on tavallaan se, miten tarmokkaasti itsepetosta harjoittavan ihmisen on mahdollista elää koko elämänsä maailmassa jonka todellisuusperusta on hauras kuin kevätjää. Monissa niistä maailmoissa ääneen sanottu tosiaan on puoliksi tehty. Yksikään niistä maailmoista ei kuitenkaan ole tämä aktuaalinen maailmamme.

Täällä, jos onni ja Luojat oikein suosivat, sanoissa voi olla taikaa, mutta se taika on aivan toisenlaista ja perustuu vallan muuhun kuin itsepetoksen kyllästämään päättelyyn. Synkkien mietteiden päälle Arkonan uuden levyn nimibiisi "Slovo" on ihmeen lohdullinen.

posted under , , , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments