Kevään taikaa


A wizard is never late, Frodo Baggins. Nor is he early. He arrives precisely when he means to.
-Gandalf the Grey-

Velhojen tavoin kevät saapuu joka vuosi täsmälleen oikeaan aikaan. Maanviljelijä saa toki olla tästä seikasta vapaasti mitä mieltä tahtoo, mutta loppujen lopuksi mielipiteellä ei ole merkitystä. Niin suurtilalliset kuin pienimpien tilkkujen viljelijät joutuvat tulemaan toimeen kevään kanssa juuri sellaisena kuin se on.

Koska kevät on kiireistä aikaa, ja ehkä siksikin että ihmiskunta on etsinyt elantoaan maanviljelystä jo tuhansien vuosien ajan, kiireisten viljelijöiden avuksi on kehitelty kalentereita ja muistilistoja. Hermojaan säästää se joka ymmärtää, että ne ovat aivan viitteellisiä ja yleisluontoisia. Ne kertovat keskiarvoista ja tavanomaisuuksista, kun taas keväät ovat yksilöitä siinä missä velhotkin. Tietyt asiat on hyvä tehdä tietyssä järjestyksessä, yleensä, mutta päivämäärät ja määräajat on parasta unohtaa.

Itse luotan kaikissa  keväisten maanviljelystointen ajoitusta koskevissa kysymyksissä perhosiini. Ne eivät ehkä tiedä, mitä eroa on juliaanisella ja gregoriaanisella kalenterilla, mutta ne tietävät tarkalleen missä kohdassa kevättä mennään. Tänä vuonna näin kevään ensimmäisen nokkosperhosen 15.4. Nokkosperhonen kertoo lopputalven päättyneen ja kevään saapuneen. Omenapuiden leikkuuaika alkaa olla ohi, risusavotan ja muiden varhaisen kevään töiden aika on alkanut. Seuraavan tiedotteen toimittaa perille usein auroraperhonen, tai kenties lanttu- tai liuskaperhonen. Ne ilmoittavat, että on tullut aika kunnostaa kasvimaa. Kun kevätkylvöt on saatu päätökseen, lapioonsa nojaava maanviljelijä voi huomata kangasperhosen, tai mahdollisesti lauhahiipijän. Kevättyöt on saatu päätökseen, puutarhassa on tehty vuoden kunnostus- ja kohennustyöt. Kevät vaihtuu varhaiseen kesään jolloin aika kuluu ruohoa leikatessa, kasvimaata kitkiessä ja tietysti kesästä nauttiessa.

Juoksen lepattavan perhosen perässä pitkin puutarhaa, mutta pensaikon sijasta huomaankin kevään taian siirtäneen minut ajassa taaksepäin,  tieteen ja uskonnon nokitteluun uuden ajan alun tieteenhistoriassa. Ajattelen nyt  1600-luvun jälkipuoliskolla ja 1700-luvun alussa vaikuttanutta luonnon kuvittajaa ja hyönteistutkijaa Maria Sibylla Meriania. Hän oli ensimmäinen tutkija joka havaitsi ja kuvasi perhosen elämänkaaren muodonmuutoksineen munasta toukaksi, koteloksi ja aikuiseksi aikana jolloin yleisesti uskottiin hyönteisten olevan ”paholaisen otuksia” jotka syntyivät spontaanisti mätänevästä mudasta ja liasta. Tämän vuoksi hyönteisiä ei juuri tutkittu tieteellisesti, ja naispuolinen hyönteistutkija olikin ihmetyksen aihe. Pahaksi onnekseen Merian julkaisi teoksensa, mukaan lukien perhosen muodonmuutoksen selostaneen  Der Raupen wunderbare Verwandlung und sonderbare Blumennahrung:in saksaksi aikana jolloin latina oli yhä tieteen kieli. Merianin toinen mainitsemisen arvoinen aikaansaannos aikansa henkeä vastaan olivat hänen tutkimusmatkansa joiden rahoituksen hän joutui itse järjestämään. Hänen aikanaan vain miesten oli mahdollista olla oikeita tieteenharjoittajia jotka saattoivat toivoa kruunun rahoittavan löytöretkeilyään. Vasta 1900-luvulla Merianin elämäntyö, hänen tieteelliset saavutuksensa ja upeat hyönteiskuvansa ovat saaneet ansaitsemaansa arvoa. Merian oli myös havaitsevan tieteen uranuurtaja aikana jolloin perhosten muodonmuutoksen kaltaiset seikat käsitettiin akateemisissa piireissä ennen muuta teologis-filosofisina kiistoina joissa katolisen kirkon mielipiteellä oli paljon painoa (kirkon mukaan hyönteiset eivät voineet syntyä mudasta koska raamtussa ilmoitettiin jumalan luoneen jokaisen lajin aikojen alussa).

Omassa puutarhassani luonnontiede, maanviljelys ja filosofia elelevät sulassa sovussa, ja teologia joutuu raivaamaan kaipaamansa tilan itse. Jos sitä on mahdollista tutkia havaitsevan ja kokeellisen tieteen menetelmin, nämä menetelmät ovat parhaita käytössäni olevia tapoja hankkia tietoa. Silti, on turha pelätä (tai professori Enqvistin tapauksessa mahdollisesti toivoa) että kokeellinen tiede tekisi filosofian tarpeettomaksi tai ehdyttäisi pohdittavien asioiden kaivon. Minusta tuntuu, että asia on jokseenkin päinvastoin: mitä enemmän opin ymmärtämään maatilkkuani sekä viljelijänä, luonnonsuojelijana että uteliaana lähiympäristöni kansalaisena, sitä enemmän pohdin kaiken merkitystä ja sitä mikä olisi se oikeanlainen luontosuhde. Sillä ilman merkitystä meillä on vain informaatiota ja raakadataa, ei ymmärrystä eikä viisautta.

posted under , , |

2 kommenttia:

Aikatherine kirjoitti...

kiitos tästä ihastuttavasta postauksesta, en tiennyt perhosista tätä minkä kerroit, ja olen iloinen että olet luonnossa, tutkien sen ihmeitä avoimin filosofin
silmin ja mielen työskentelynä. Luonto kertoo ihmiselle niin paljon ja vielä yksi olento joka on alituisen ihmettelyni kohde, on ihminen. niin moninainen kuin olla voi, jo pienetkin asenne erot näkyvät heti.

Saara kirjoitti...

Eipä kestä! :)

Itse yritän olla ajattelematta ihmisiä liikaa. Se on usein masentavaa.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments