Lumihiutaleen ja tähden välissä

"To live content with small means; to seek elegance rather than luxury, and refinement rather than fashion; to be worthy, not respectable, and wealthy, not rich; to study hard, think quietly, talk gently, act frankly; to listen to stars and birds, to babes and sages, with open heart; to bear all cheerfully, do all bravely, await occasions, hurry never. In a word, to let the spiritual, unbidden and unconscious, grow up through the common. This is to be my symphony."

-William Henry Channing-

Kuluttavan elämäntavan hinta on nousussa. Törmäsin Kulutusjuhlan kautta Jukka Lahden mietintöihin puhelinmyyjistä. Kotiin ja vapaa-aikaan asti lonkeronsa tunkeva henkilökohtainen markkinointi on Lahden mukaan hinta, jonka ihmisen on maksettava siitä että elämässä on mukavuuksia, kuten pikalomia New Yorkissa, iPadeja, ravintolaillallisia, FullHD-televisioita. Vaihtoehtona Lahden mukaan on ”vaatimaton elämä ilman mukavuuksia”.
Niin. Se on se hinta. Siis sen lisäksi että näistä ”mukavuuksista” vaaditaan rahaa joka pitää ansaita ahkeroimalla vuosi vuodelta huononevan työelämän kurimuksessa. Ja sen lisäksi, että esimerkiksi lentomatkustus tuhoaa ainoan tähtienvälisen avaruusaluksemme, planeetta Maan, ainoaa ilmakehää ja kerskakulutus kuluttaa ainoan lastiruumamme resursseja tarpeettomasti vaikka ihmiskunnan enemmistöllä olisi konkreettisia tarpeita joiden puute aiheuttaa suunnattoman määrän kärsimystä ja kuolemaa.  Ja sen lisäksi että iPadien ja televisioiden kuluttajaystävällisten hintojen takana on työntekijöiden riistoa itsemurhan partaalle Kaukoidän tehtailla. Ja sen lisäksi että valinnat jotka teollisen ajan alussa vaativat taustalleen vain tietämättömyyttä, vaativat tänään aktiivista välinpitämättömyyttä, piittaamattomuutta ihmisten, ympäristön ja eläinten kärsimyksestä ja kuolemasta, kyynisyyttä, lujaa uskoutta omaan heikkouteen ja pienuuteen sekä itsekkyyttä. Tulevaisuudessa liikakansoitus, aavikoituminen ja puhtaan veden puute voivat johtaa siihen että vauraan, rauhallisen elämän hintana on valmius murhata osattomia lajitovereita jotka pyrkivät vain saamaan osansa siitä mitä pidämme luonnollisena oikeutenamme. Tämä on koko hinta. Onko se teistä kohtuullinen?

Kun oravanpyörä yskii, niin kuin se on tuntunut viime vuosina tekevän ympäri maailmaa, ratkaisu on juosta kovemmin, yksityistää rajummin, leikata enemmän. Koska vaihtoehtoja ei ole. Olemme vihastuttaneet Näkymättömän Käden, ja uhrauksia tarvitaan etenkin niiltä jotka ovat osoittautuneet kaikkein heikoimmiksi ja huonoimmiksi palvelijoiksi. Ellemme laske vaihtoehdoksi ankeaa, jämähtänyttä ja masokistista itsekuria vaativaa elämää ilman mukavuuksia. Näin meille kerrotaan niiden toimesta jotka ovat juoksussa muita edellä, tai ainakin kuvittelevat olevansa. Niiden toimesta, joiden henkilökohtaiset edut ovat hyvässä hoidossa ja joiden elämään yhteisen vyön kiristäminen ei kirpaise kuin epäsuorasti ja niin monen mutkan kautta ettei ajatus tahdo perässä pysyä. Niiden jotka kuvittelevat olevansa oman onnensa seppiä eivätkä tiedä hauraudesta, onnen vaihteluista eivätkä etuoikeutetuista asemistaan. Minä unelmoin siitä, että emme nielisi tätäkään viestiä purematta vaan kysyisimme itseltämme: ”Entä jos parempia vaihtoehtoja onkin? Entä jos vaihtoehtona olisikin Channingin sinfonia?” Menestys on välttämättä eksklusiivista. Jotta joku voisi olla menestyjä, on useampien oltava luusereita. Sen sijaan voimme valita arvokkuuden, tyytyväisyyden, rohkeuden ja rauhan, mahdollisuuksien ja voimien mukaan. Reagoinnin ja alistuneen hyväksymisen sijaan voimme valita vapauden ja sen mukana tulevan vastuullisuuden. Jos uskallamme.  Meidän ei ole pakko haluta jos markkinoidaan. Ei ole pakko nauttia viihteen kuluttamisesta, vaan voi nauttia myös luomisesta, rauhasta, rakkaudesta. Ei ole pakko määritellä itseään suhteessa muiden parhaiden puoliin, vaan voi löytää paikkansa lumihiutaleen ja tähden välistä. 


Uskaltaa toki pitää paljon. Pitää uskaltaa kyseenalaistaa valmiiksipureksitut mielipiteet. Pitää uskaltaa yrittää jotakin jota vasta harva on yrittänyt. Pitää uskaltaa uskoa itseensä, ei siihen että yksin voi pelastaa koko maailman vaan siihen että voi ehkä luoda edes itselleen ja perheelleen maailman jossa pätevät vahvimman oikeuden, kovimman pelurin ja villin viidakon lakien sijasta hiljaiset hyveet. Pitää uskaltaa arvella, että se minkä taakseen jättää ja mistä luopuminen aluksi on tuskallistakaan, ei sittenkään ehkä ole parasta mitä maailmalla on tarjottavana vaan että kätkettyjä aarteita voi olla olemassa niille jotka etsivät. Jokaisen elämän sinfonia on ainutlaatuinen, mutta luulen, että ensimmäisen nuotin on aina oltava rohkeus.

Mukavuudenkin voi määritellä uusiksi, niin ettei se enää tarkoita tänään uusia mutta kolmen vuoden päästä jo auttamattoman vanhentuneita muovisia esineitä tai vaihtuvien trendien mukaisia elämyksiä. Esimerkiksi minulle mukavuutta on mielenrauha. Se ettei mikään ajatus ole niin suuri, vaikea tai ahdistava että siltä pitäisi sulkea mielensä. Haittaako jos ei pääse New Yorkiin, jos ulko-oven aukaistessaan voi nähdä kahden miljoonan vuoden päähän ajassa ja avaruudessa, Andromedan galaksiin asti? Näyttäkää minullekin se vanha viski joka pärjää Puolison oman tarhan omenoista valmistamalle siiderille ja tekstiilit jotka ovat parempia kuin kotona omin käsin tehdyt tuotteet jotka eivät tiedä mitään massatuotannon ongelmista. Channingin maailmassa kriteerit hetkeksi täyttäneen ja ikuisesti murenevan tunkion päälle kapuamaan onnistuneen menestyjän sijaan peilistä katsoo luova, tuottava, vapaa ja tyytyväinen ihminen. Ihminen joka on kasannut itsensä ja unelmansa maailman tuulista ja huomannut, että kaikki on hyvää ja kestävää. 


Ei, en voi sanoa että olisin vielä sellainen ihminen. Luulen kuitenkin, että tulevaisuus on valoisa. Jos onnistun pääsemään yli passiivisuudesta, reagoimisesta, pakoista, valmiiksi pedatuista valinnoista ja totuuksina tarjoilluista latteuksista jotka on helppo omaksua melkein huomaamatta. Jos kuulen valtakulttuurin kaupallisen mekastuksen alla sinfonian niin selvästi että saan merkittyä nuotit muistiin. Jos en eksy niin syvälle korkeisiin kivikyliin että unohtaisin lumihiutaleen ja tähden.

posted under , , , |

4 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Ihana tuo lainaus!

Puhelinmyynnin kielto on pätevä keino välttää ainakin 80 % soitoista, joita ei halua vastaanottaa. Ja jos jossakin kysellään meiliosoitetta tai puhelinnumeroa jonkin tuotteen tai palvelun kauppaamistarkoituksessa, niin sen kun antaa väärän! (Vaikea se olisi tehdä kenellekään päin naamaa, mutta netissä erilaisissa tilanteissa.)

Marja Leena kirjoitti...

Miksiköhän se elämä lumihiutaleen ja tähden välissä onkin niin vaikeaa? Kirjoitit rohkeuden tarpeellisuudesta, ja ilman sitä ei kai todellakaan sellaista elämää voi saada. Ennen tuota rohkeuden repäisyä on kuitenkin löydyttävä halu ja motiivi elää toisenlaista elämää. Olen miettinyt tätä, ja uskon, että onnettomuutemme on siinä, että olemme luonnoltamme kuitenkin jonkinlaisia laumaeläimiä. Haluamme samaa kuin muutkin, Guccin laukkuja, iPodeja, kylpylöitä ja autoja. Meidät opetetaan haluamaan samoja asioita kuin muutkin jo lapsesta lähtien, monet eivät tiedä mistään muusta. Jotta voisimme haluta muuta, meidän on saatava aitoja ja vahvoja kokemuksia siitä muusta. Koululla ja päiväkodilla olisi tässä paljon tehtävää. Ja meillä kaikilla.

katisar kirjoitti...

Minun mielestäni oma elämäntapa on suurin poliittinen kannanotto. Minun mielestäni meillä olisi ensimmäistä kertaa mahdollista ihmiskunnan historiassa rakentaa uusi oikeudenmukaisempi ja ekologisempi maailma.
Ihmisen ei tarvitsisi länsimaissa tehdä mitään muuta kuin luopua niistä monista asioista, joita hän ei oikeasti tarvitse :D. Tällä hetkellä egomme itsekkäät tarpeet tuhoavat maailmaa.
Henkilökohtaisesti elän nykyään kohtuullisempaa elämää kuin koskaan, ja samalla onnellisempaa elämää kuin koskaan. Tämä kaikki hyvä siksi, että nykyään käytän aikaa elämiseen.
Kaikkein tärkeimmät asiat maailmassa ovat ilmaisia! Sen kun oivaltaa, niin elämästä tulee paljon helpompaa. Toki tiedän kuuluvani niihin etuoikeutettuihin, jotka voivat valita elämäntapansa. On eri asia "köyhäillä" kuin olla "köyhä".

Saara kirjoitti...

Hoo M: Joo, mainostulvaan voi itse vaikuttaa paljon. Onneksi!

Marja Leena: Noin minäkin ajattelen. Muiden ihmisten näkökulmasta olemme "kaikkia muita", ja siksi oman elämänsä hiljainen eläminenkin voi herättää monessa ajatuksia.

katisar: Samaa mieltä. Tietoa on saatavilla, mutta mitä sillä tehdään? Kaikkea tietoa ei edes jaksa hyödyntää, ja joskus tutkimustulokset vanhenevat jo ennen kuin ne ehtii omaksua.

Luulen, että köyhempään kansanosaan kuuluminenkaan ei olisi niin raskasta, jos alkaisimme arvostaa aidosti enemmän asioita joita ei rahalla saa.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments