Suojassa

Törmäsin vähän aikaa sitten pariin tutkimukseen joissa sivuttiin esiliinan varhaishistoriaa itämerensuomalaisissa kulttuureissa. Itsellänihän iso, mekon päälle jo aamulla puettava essu on erottamaton osa arkista varustusta. Olikin mielenkiintoista lukea siitä miten muinaisessa Suomessa esiliinalla oli aikuisen naisen pukeutumisessa myös vahva symbolinen merkitys. Esimerkiksi haudoista löydettyihin muinaispukuihin esiliina kuuluu olennaisena osana. Nämä juhlavat kapineet olivat taidokkaasti nauhoilla ja pronssispiraaleilla koristeltuja. Oikeissa töissä käytettiin varmaankin arkisempia essuja. Esiliinan arvellaan suojelleen kantajansa syliä myös symbolisesti. Kohtu, naisen väen mystinen tyyssija ja ruumiillinen portti ihmisen ja Näkymättömän maailman välillä, oli hyvä suojata myös symbolisesti. Lisäksi esiliina oli hunnun tapaan aikuisen naisen aseman merkki. Nuorten tyttöjen asuun esiliina, kuten huntukaan, ei kuulunut.

Joskus (onneksi nykyään harvemmin kuin ennen) historiankirjoituksessa menneen ajan ihmiset kuvataan vähän hölmöinä ja taikauskoisina ihmisinä joille meidän aikamme ihmisen silmissä vähän naurettava pahoilta hengiltä suojautuminen oli kokopäivätyötä. Voi sitä turhan työn määrää! Filosofiaa tutkiva kuitenkin oppii nopeasti toisenlaisen asenteen menneitä ajattelijoita kohtaan. Silloinkin kun vanhan ajan ajattelijoiden johtopäätökset ovat menneet reilusti metsään, ne ovat yleensä edustaneet omassa ympäristössään varsin tervettä järkeä ja huolellista päättelytyötä jota vastaaviin saavutuksiin moni nykypäivän ihminenkään ei välttämättä pysty. Päinvastoin: esimerkiksi antiikinaikuinen hyveteoria on viime vuosina kaivettu taas esiin, ja pienen kiillotuksen jälkeen se näyttää entistä kauniimmalta ja puhuttelevammalta. Nykypäivän ”tieto” ja ”saavutukset” perustuvat kuitenkin menneiden sukupolvien työlle, oppimme heidän tekemilleen virheille- ja ovat enenevässä määrin tavallisen kaduntallaajankin ulottumattomissa. Se että ihminen osaa rakentaa avaruusteleskoopin ei tarkoita että minä osaisin sellaisen rakentaa. Panokseni sivilisaatiomme menestystarinaan on pienenpieni, ja kun ympärilleen katselee, voi olla iloinen siitä jos sydän sanoo että se on ylipäätään myönteisen puolella. Menneen ajan ihmiset olivat siis sekä erilaisia että samanlaisia kuin me. Siksi minun onkin vaikea hyväksyä kaiken omituiselta näyttävän toiminnan selittämistä uskonnollisuuden piikkiin –etenkin jos ”uskonnollisuus” kuulostaa enemmän 1900-luvun alkupuolen lähetyssaarnaajien kuvaukselta taikauskoisten villien tavoista kuin siltä maanläheiseltä ja viisaalta katsomukselta joka minun tuntemani suomenusko on. Suomenuskoistuttuani olen sitten huomannut, että Esivanhemmilta voi oppia paljonkin kun heitä ei yritä selittää. Pitää yrittää kuunnella, ymmärtää ja miettiä, olisivatko mahdollisesti löytyvät viisauden muruset käyttökelpoisia meidänkin ajassamme.

Esivanhemmat siis tuntuivat ajattelevan, että pukeutumisen perustarkoitus on suojata ihmisen ruumiin lisäksi myös hänen henkistä olemustaan. Onko siis järkevää ajatella, että ihmiset, sekä miehet että  naiset, tarvitsevat suojaa paitsi luonnonvoimia, myös aisteilla vaikeammin havaittavia uhkia vastaan? Taaskaan en puhu mistään yliluonnollisesta, vaan arkisista asioista kuten alakulosta ja juurettomuuden tunteesta, oman kehon kokemisesta rumaksi ja ikuisesti remontin tarpeessa olevaksi. Olisiko ihmisen siis hyvä yrittää pukeutua tavalla joka säältä suojaamisen lisäksi suojaa omaa identiteettiä, tuo hyvää mieltä, tervettä itseluottamusta ja edistää myönteistä kuvaa omasta kehosta? Miten ylikansallisen massatuotannon markkinoille syytämät, nuorille nollakokoisille mallitytöille suunnitellut mutta kaikille sopivina standardipukimina markkinoidut muotivaatteet täyttävät nämä vaatimukset? Tänä päivänä ostamisakti on monelle se mikä piristää. Olisivatko väkevät vaatteet siis sellaisia jotka on ilo pukea päälle vuodesta toiseen, ja vielä korjata siinä vaiheessa kun ne alkavat osoittaa kulumisen merkkejä? Entä sitten hyvenäkökulma? Eikös vain olekin niin että pienillä arkisilla valinnoilla, kuten sillä mitä syömme ja miten pukeudumme, kerromme myös tarinaa itsestämme moraalisina olentoina? On selvästi olemassa vaatteita ja sellaisia suhtautumistapoja pukeutumiseen jotka lietsovat ahneutta, tyhmänylpeyttä, kyynisyyttä sekä välinpitämättömyyttä luonnon ja ihmisen kärsimystä kohtaan. Voiko olla olemassa myös toisenlaisia vaatteita, sellaisia jotka suojaavat käyttäjänsä lempeää ja puhdasta mieltä?

Esihistoriallisen ajan ihmiset vanhemmalta kivikaudelta Itämeren seudun rautakauteen luottivat huolelliseen, vaivoja säästämättömään käsityöhön, kauniisiin yksityiskohtiin ja koristeluihin jos sellaisiin vain varaa oli. Ehkäpä tämäkään murunen ei ole aivan vanhentunut. Nykypäivän ihminen elää yltäkylläisyyden keskellä. Lähes kaikki suomalaiset omistavat enemmän vaatteita kuin todella tarvitsevat. Median mukaan pukeutuminen onkin suojautumisen sijasta itseilmaisua, ja kerrotaanpa meille vielä sekin, mitä pitää seurata: kaukaisissa maissa elävien muodinluojien oikkuja joiden synnyistä emme tiedä emmekä ymmärrä. Pitää rakentaa kuvaa itsestään vakuuttavana, kovana, rohkeana pärjääjänä ja menestyjänä. Suojaa tarvitsevat vain heikot ja heikkoja sopii halveerata. Mutta kuka on vahva ja kuka heikko? Onko kuvankaunis Hollywood-kaunotar joka turvautuu rumuudenhoitokirurgiaan vahva vai heikko? Onko tavallinen ihminen joka ostaa ilolla mutta ei tahdo ajatella pukeutumisen eettistä ulottuvuutta lainkaan ”koska se ahdistaa”, vahva vai heikko? Vastaavanlaisia kysymyksiä tulvi mieleeni, kunnes totesin että muista en tiedä, mutta ainakin itse taidan olla sellainen muinaismuisto jonka syvälle pään sisään piilotetut parhaat puolet taitavat tarvita suojaa. Ikioma rekonstruktio muinaispuvusta taitaa jäädä kohdallani haaveeksi vielä pitkäksi aikaa. Onneksi ideat ja periaatteet matkustavat kevyemmin ja taipuvat arjessa moneen muotoon.

4 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Viittisitkö poistaa nuo sanavahvistukset? Ne on yleensä liian epäselviä ihmisen suorittaa... goto asetukset/kommentit.

Ni siitä "esiliinasta" vielä piti sanoa, konnotaatiohan on siveyden/hyveen vartija ihan noin sosiaalisessa merkityksessä. Kun on esiliina mukana, ei pääse tapahtumaan ns. levottomia :-)

Saara kirjoitti...

Sanavahvistuksia on rasittava tiirailla, mutta täälläkin vilistää nurkissa kaikenkarvaisia botteja, joten ne ovat pienempi paha.

Se olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka kaukaa menneisyydestä tuo sanan "esiliina"-merkitys tulee. Ottaen huomioon että kyse on nimenomaan seksuaalimoraalin vartioimisesta, veikkaisin että juuret löytyisivät kristillisen ajan puolelta. Mutta tämä on siis tukevaa mutua.

Metsienmamma kirjoitti...

Minusta ei voi olla sattumaa, että eroprosessini (itse väittäisin) loppuvaiheessa eli lähiviikkoina minulle on noussut hillitön tarve tehdä itselleni kaunis, vanhanaikainen, kirjailtu esiliina. Oikein pitkä ja leveä, mutta vain vyötärömittainen.

Ei, se ei voi olla sattumaa tässä itseksi kasvamisen kohdassa.

Saara kirjoitti...

Mistäpä näistä tietää? Laitathan kuvia, kun esiliinasi valmistuu :)

...ja nyt minunkin tekisi mieli tehdä itselleni oikein hieno, kirjailtu essu. Mutta missä ihmeessä sellaista käyttäisi?

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments