Onni suosi

Tänään postilaatikkooni putosi Pekka Hännisen kirjoittama Kuukkelin kaltaiset-lintuharrastusopas, jonka voitin Pihabongaukseen liittyneessä arvonnassa. Vaikka oman pihan bongaussaalis ei päätä huimannut, kannatti pihabongaukseen siis kuitenkin osallistua! Kompakti mutta täyteen asiaa pakattu lintuharrastuksen eri osa-alueita valottava opas sopiikin loistavasti lintukirjakokoelmamme jatkoksi. Vaikka emme enää ihan täysiä aloittelijoita olekaan tutustuttuamme useamman vuoden ajan pihapiirimme lintuihin lintulautojen ja pönttöjen hoidon merkeissä, sisältää opas paljon hyödyllistä tietoa ja hyviä vinkkejä harrastuksen kehittämiseen.

Itse pihabongauksestakin on jo saatu alustavia tuloksia. Lopulliset tulokset tulevat parin viikon sisällä. Loistaudin kurittamien viherpeippojen kanta on selvästi pienentynyt, niin meillä kuin muuallakin. Lintulaudan vakiovieraisiin kuuluvat viherpeipot ovat tänä vuonna näyttäytyneet meillä vain harvakseltaan keltasirkkujen seassa, ja bongausaikana ne pysyttelivät kokonaan poissa. Yleisimmät linnut olivat tänä vuonna talitiainen, sinitiainen, harakka ja keltasirkku joista jokainen pistäytyi meidänkin laudallamme bongauksen aikana. Myös viidenneksi yleisin laji, käpytikka, asustaa pihapiirissämme. Hömötiaista lukuunottamatta myös muut kymmenen yleisimmän lintulajin edustajat on tavattu meillä. Tänä vuonna keskimääräisellä pihalla havaittiin seitsemän lajia, ja sen verran meilläkin erinäköisiä menijöitä nähtiin. Lintulautamme on siten hyvin tavallinen tapaus, ja jos lintumäärän pienuus ja lajien vähyys vähän huolettavat, niistä on kenties syytä huolehtia vähän yleisemmälläkin tasolla. Onneksi lintujen hyvinvointia voi edistää  pienilläkin teoilla. Jäsenyys lintuja suojelevassa yhdistyksessä, talviruokintapaikan perustaminen ja pönttöjen tarjoaminen ovat tekoja joilla on paljonkin merkitystä.

Luonnon tarkkailemisessa eri ihmisiä kiehtovat eri asiat. Toiset ovat kiinnostuneita uusien lajien bongaamisesta, toiset nauttivat eläinten käyttäytymisen tarkkailusta tai tiedosta että kerätty tieto menee hyvään tarkoitukseen. Minulle kiehtovinta lintujen ja perhosten tarkkailussa on se,
miten pienet ja paikalliset havainnot paljastuvat usein osaksi suuria valtakunnallisia ilmiöitä: muuttoja, kannanvaihteluita, uhanalaistumiskehitystä, runsastumista. Maailmankaikkeus harrastaa kyläilyä, mutta se ei rymistele. Pitää olla tarkka ja kärsivällinen, malttaa kuunnella luonnon hiljaista puhetta. Osallistumalla laskentoihin ja bongaustapahtumiin, rakennamme pieneltä osaltamme tätä suurta kuvaa. Kun ymmärrämme paremmin ympäristöämme ja siinä meneillään olevia ilmiöitä, osaamme myös vaalia sitä paremmin. Ja itsekin tiedämme taas, missä mennään.       

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments