Iloista etiikkaa lihansyöjille

Meillähän ollaan murisevia, luolamaalauksia ihailevia lihansyöjiä. Tai niin ainakin kuvittelin, kunnes luin lehdestä tutkimuksista joiden mukaan keskivertosuomalainen (1 kpl) syö lihaa yli kilon viikossa. Määrä on yli kaksinkertainen verrattuna  1960-luvun tasoon. Terveyssuositusten mukaan lihaa pitäisi syödä kolmisensataa grammaa viikossa; nykysuomalaisella sitä kuluu parisataa grammaa päivässä. Näyttää siltä, että kovaäänisten vegaanien valistustyötä täydentämään jonkun olisi ehkä hyvä sanoa pari sanaa myös kohtuullisen, luomupainotteisen lihansyönnin puolesta. Terveyssuositusten kolmesataa grammaa viikossa voisi olla ihan hyvä lähtökohta, ainakin kun ottaa huomioon että siihen päästäkseen keskivertokansalaisemme joutuu leikkaamaan lihankulutustaan kaksi kolmasosaa. Sanavalinnat ovat kuitenkin tärkeitä. Kannattaako edes puhua lihankulutuksen leikkaamisesta tai rajoittamisesta, jos kyse on siitä että ruokalistalle vain raivataan tilaa vaihtelevammille aterioille?

Kolmesataa grammaa henkeä kohti viikossa. Se tarkoittaa kaksihenkisessä perheessä yhtä jauhelihapakettia ja vähän leikkeleitä viikottain. Suunnilleen sen verran kuin mitä meillä kuluu. Nykyään luomujauhelihaa on saatavilla lohjalaisistakin marketeista sen verran säännöllisesti että olemme siirtyneet kokonaan siihen. Yleensä jauhelihapaketista riittää syötävää pariksi päiväksi.. Siitä voi tulla kastiketta, pizzaa, mureketta tai muuta vastaavaa jossa lihasta on taiottu riittoisaa jatkamalla sitä muilla aineksilla. Vaihteluakin välillä on, mutta perusajatus kahdesta  liharuokapäivästä viikossa on minusta varsin sopivasti. Pitäähän sitä ehtiä syödä myös kalaa, palkokasveja ja kananmunia, jo monipuolisuudenkin kannalta. Liha ei suinkaan ole ainoa proteiininlähde, ja sen nostaminen ruokapöydän kuninkaaksi köyhdyttää keittiötä siinä missä kaikki muukin yksipuolisuus.

Helsingissä nousi taannoin iso äläkkä koulujen viikottaisesta kasvisruokapäivästä. Fakta kuitenkin on, että pari kasvisruokapäivää viikossa ei ole hippeilyä vaan yksinkertaisesti normaalia. Mielikuva maailmasta jossa ateriaan kuuluu erottamattomasti kimpale lihaa, juontaa juurensa 1960-1980- lukujen vaurastumiseen. Isoäidin aikaan puuro saattoi hyvin olla pääruoka muulloinkin kuin jouluna, ja kokoliha kuului juhlaan.  Mummonaikaisessa ja sitä varhaisemmassa ruokavaliossa lihan määrä oli kohtuullinen jo siksikin että liha oli kallista. Siitä kulutus on vähitellen alkanut kasvamaan, onhan liha ollut ihmiskunnan aamunkoitosta asti statussymboli ja rikkaita ovat olleet ne joilla on ollut varaa syödä sitä, sitä rikkaampia mitä useammin lihaan on ollut varaa. Tehotuotannolle oli sosiaalinen tilaus. Nyttemmin ikivanhasta statussymbolista on tullut bulkkimättöä jota moni syö joka päivä siksi ettei ole ihan varma siitä mitä muuta voisi syödä. Nyt kaikki syövät lihaa, rikkaat riistaa ja villisikaa, köyhät tarjousjauhelihaa ja broilerinnahkapyöryköitä. Vaikka lihaa on nyt kaikilla, sosiaalinen ero on säilynyt. Kerskakulutuksesta erääntyvä lasku, yhteisen planeettamme kärsimys ja elintasosairaudet kurittavat kaikkia.

Lihansyönnistä puhutaan usein mustavalkoisesti: joko olet lihan suurkuluttaja tai kasvissyöjä. Kohtuullisuus on jälleen kerran tylsää, ja sen kannattajat hiljaisia. Itse olen sillä kannalle ettei lihansyönti sinänsä ole epäeettistä, onhan ihminen fysiologialtaan sekasyöjä. Kulutustilastoa katsellessa minusta kuitenkin tuntuu, että jo siirtyminen kohtuullisuuteen ja aidosti monipuoliseen ruokavalioon olisi iso edistysaskel keskivertokansalaiselle. Tehotuotantoa ja halpaa bulkkilihaa ei tarvita lihansyönnin mahdollistamiseksi ylipäätään, vaan niitä tarvitaan koska lihaa kulutetaan aivan liikaa. Jos kysyntä olisi vähäisempää, eettisyydelle olisi tilaa ja vähävaraisillakin olisi varaa maksaa korkeampia hintoja. Jo nykyisellä hintatasolla voi sanoa, että luomuliha on kallista lähinnä jos sitä on tarkoitus syödä joka päivä. Jos paketti viikossa riittää ja lopun aikaa proteiinit napsitaan bulkkilihaakin halvemmista lähteistä, hintalappu alkaa näyttää kummasti siedettävämmältä. Ei, kaikilla ei ole siihenkään varaa. Mutta monilla niistä jotka nyt kokevat itsensä vähävaraisiksi lapatessaan päivä toisensa jälkeen ostoskärryihinsä tarjousjauhelihaa ”koska se on halpaa”, olisi. Samalla arkinen mättö voisi muuttua vaihtelevammaksi, iloisemmaksi, elämyksellisemmäksi. Miksi taaskaan syytellä ja puhua ongelmista, kun ratkaisuissa olisi niin paljon mukavaa mietittävää?

4 kommenttia:

Mari Koo kirjoitti...

Ah, olen niin samaa mieltä!

Olen yrittänyt välillä lanseerata tätä fleksari-ajattelua (http://demi.fi/moduletextimage/getContent/instance_id/165265), mitä olisi hyvä sana suomeksi? Eli siis ei täyttä kasvissyöntiä, vaan lihaakin saisi syödä silloin tällöin. Tai kuten osa porukasta puhuu, niin liha voisi palata enemmän viikonloppuherkuksi.

Tuntuu, että iso ongelma on ihmisten ruuanlaittotavat. Luin jostain syksyn Kotivinkistä tms. juttua, miten perheenäiti yritti luoda kasvisruokapäivän. Hänellä ei vain tuntunut olevan ideoita siihen, mitä riittävän ravinteikasta voi kokata, jos ei käytä lihaa tai roimasti juustoa jossain muodossa. Eli kasvispainotteisuus vaatii opettelua, ja sitä eivät kaikki jaksa.

Mutta joo, sen joko-tai -ajattelun voisi tässäkin hylätä. Minä ainakin myös arvostan niitä liha-aterioitani enemmän, kun ostan laadukkaita raaka-aineita vaikka kalliimmallakin, ja saan sitten hyvää liharuokaa. Viimeisin kotimme lihakokkaus oli valmistettu suomalaisesta hevosenlihasta, jonka kulutusta olisi eri syistä syytä nostaa.

Saara kirjoitti...

Minusta hyvä sana olisi "normaali", tai ehkä "kohtuullinen". Liiallisuus voi olla yleistä, mutta onko se normaalia? Täytyykö tavallisuudesta ja kohtuullisuudestakin tehdä oma ruokavalionsa?

Minusta kuulostaa siltä että jutun äidin ongelmien joukossa oli myös perfektionismi. Miksi ei voi aloittaa roimalla juustonkäytöllä, ja pyrkiä vähitellen laajentamaan reseptivarastoa? Yksi päivä ilman lihaa on alku, saavutti sen miten tahansa. Siitä voi sitten lähteä parantamaan. Ei kerralla tarvitse kavuta kaikkien kynnysten yli!

Hevosenlihan syöminen on eläinsuojeluteko (kertoi Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen entinen puheenjohtaja Risto Rydman). Hevosenlihan hyödyntäminen elintarvikkeena rohkaisisi omistajia lopettamaan ikääntyvät hevosensa ajoissa.

-isti kirjoitti...

Hyvä teksti!
Ihmiset ovat tottuneet lihan jokapäiväiseen käyttöön pääruoassa. Olen huomannut, että jotkut eivät pidä ruokaa "oikeana ruokana", jos siinä ei yhtenä ainesosana lihaa. (Siis vaikka se ruoka ei olisi edes kokonaan kasvisruokaa, vaan sisältäisi esim. maitoa tai kananmunaa) Heillä tuntuu olevan käsitys, että lihaton ruoka ei täytä ja siitä puuttuu jotakin. Ehkä näille kasvisruokakarsastajille voisi kokkailla jotakin herkullista ja täyttävää kasvisruokaa, ja kertoa vasta jälkeenpäin että siinäpäs ei ollutkaan lihaa =) Hyvä esimerkki kannustaa aina.. ainakin jos osaa kokata.

Saara kirjoitti...

Kiitos!

Tuo käsitys siitä ettei lihaton ateria voi olla täysipainoinen ja täyttävä, on tuttu minullekin. Luulisin, että se oli aika yleinen käsitys vielä tuossa 80-luvulla jolloin olin itsekin lapsi.

Soijalla hämää kyllä aika hyvin paatuneempiakin lihansyöjiä. Ja niin kuin sanot, liharuuan ainoa vaihtoehto ei ole kasvisruoka. Jos se on helpompaa, voi lihan korvata vaikka munaruualla tai kalalla (monet syövät kalaakin alle suositusten). Pehmeä lasku on hidas mutta lempeä. :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments