Homostelu-teemaviikko: Voiko paremmintietämisestä eheytyä?

Minusta kiroileminen on aika tyhmää. Toisaalta kristillisperäinen kirosanakuvasto ei vetoa, ja kotoperäisemmät ilmaisut taas tuntuvat turhan väkeviltä arjen pikku kriiseissä. En minä halua Säänjumalaa häiritä joka kerta kun lyön varpaani, en manata mahtavaa naisellista vitun voimaa avuksi silloin kun välimerkit loppuvat. Suomalaiset voimasanat säästän niihin aniharvoihin tilanteisiin kun on kyseessä niin totinen paikka että ihmeet olisivat tervetullutta apua. Puhumattakaan siitä että luovasti manaileminen, kiroileminen ja noituminen on tavattoman vaikeaa. Kapteeni Haddockin verbaalista ilotulitusta kyllä kuuntelisi vaikka korvat punaisina, mutta kymmenen sanan kirosanarepertuaarilla saa aikaan vain tylsää, epämääräisen pahantuulista nutinaa. Sitten on toisenlaisiakin kirosanoja; niitä joita en mielelläni lausu siksi että ne ovat niin rumia ja vastenmielisiä ja saavat verenpaineen pomppaamaan oitis viisitoista pykälää ylös. Sen listan kärjen tuntumassa on minun maailmassani ”eheytyminen”.

 Eheytyminen on uusiotermi, ratkaisu siihen kun jopa änkyräkristillisissä piireissä on alettu herätä siihen ettei homojen avoin vihaaminen enää nykymaailmassa herätä varauksetonta ihailua vihaajan moraalista suoraselkäisyyttä kohtaan. Sen sijaan että homot olisivat iljettäviä syntisiä, on keksitty että he ovatkin rikkinäisiä rassukoita. He ovat kyvyttömiä kokemaan Todellista Rakkautta. He ovat vinossa siinä missä kunnon ihmiset ovat suorassa. He ovat vähän keskenkasvuisia, huomiohakuisia ja elämänhallintakin on hiukan hukassa. He tarvitsevat sääliä, raamatulla päähän lyömisen sijasta  lempeää mutta hellittämätöntä raamatulla päähän naputtamista (mieleen mahdollisesti nouseva kuva kiinalaisesta vesikidutuksesta ei kenties ole täysin sopimaton) ja toivoa siitä että jos he vain kovasti yrittävät, heistäkin voi vielä tulla seitsemän miljardin ihmisen maata velvollisuudentuntoisesti täyttäviä kunnon heteroita.  Vähintään heistä voi tulla koko elämänsä selibaatissa eläviä harmittomia kansalaisia jotka ovat tajunneet paikkansa maailmassa, vähän huonompina ihmisinä joilla ei ole oikeutta rakkaussuhteisiin eikä fyysiseen hellyyteen.

Yritän yleensä välttää jyrkkyyttä moraalisissa kannanotoissani, mutta nyt se on sanottava suoraan: eheyttäminen on väärin. Se on henkistä ja hengellistä väkivaltaa, jonka auttamisen valepuku tekee tavallistakin paheksuttavammaksi. Älkäämme erehtykö tästä: eheyttäjä ei todellisuudessa halua auttaa ketään. Hän ei halua toisen parasta. Hän haluaa muovata toisen ihmisen sopivaksi omaan ahtaaseen maailmankuvaansa eikä välitä hinnasta. Elinikäinen yksinäisyys? Loputtomat itsesyytökset ja jopa itsetuhoisuus? Yhteisön inho ja hylkääminen jos "eheytynyt" joskus hairahtuu näyttävästi? Mikäs siinä kun eheytettävä maksaa. Eheyttäjää ei kiinnosta toisen hyvä eikä epävarman ihmisen tukeminen kohti itsevarmuutta ja itsetuntemusta, sillä toisen hyvän tietäminen edellyttäisi kuuntelemista ja yritystä nähdä maailma toisen silmin. Mutta eheyttäjän ei tarvitse kuunnella ihmistä, riittää että hän tietää mitä mieltä Mooses ja kumppanit ovat asioista. Eheyttäjä tietää kysymättäkin mitä tosi rakkaus on: se on sääntöjen noudattamista.  Hän tietää senkin, mitä se ei ole: mitään mitä hän ei ymmärrä. Hän tietää senkin mitä jumala, maailmankaikkeuden mahtavin olento, mielessään ajattelee. Parhaita sääntöjä ovat ne joiden valossa itse näyttää hyvältä mutta joista voi ojentaa toisia. Esimerkiksi ahneudesta, kovasydämisyydestä, pätemisen tarpeesta tai muista vastaavista synneistä ei olisi ehkä yhtä kiva pitää tulikivenkatkuisia saarnoja. Omatunto voisi nääs kolkuttaa. Siksi emme moraalisaarnoja niistä aiheista kuulekaan. Niin, onneksi voidaan puhua vaikka homoista jotka lymyävät syntisten baarien nurkissa ja lesboista jotka kulkevat nokat pystyssä eivätkä ymmärrä mun…eikun hyvän päälle. 

Eheyttäminen on jälleen yksi esimerkki paremmintietämisestä ja toiseuttamisesta, unohtamatta tietenkään siveyden airueina itseään pitävien ihmisten suunnatonta kiinnostusta toisten ihmisten seksielämän yksityiskohtiin. ”Mutta kun jotkut homot haluavat eheytyä homoudestaan! Eivätkö he saisi?” parkaisee Fundamentalisti viimeistään tässä vaiheessa. No niin minäkin voisin kuvitella haluavani, jos olisin fundamentalistilauman keskellä seksuaalisen heräämisen kokeva nuori lesbo. Jos tietäisin vuorenvarmasti, että tunteeni ja haluni ovat likaisia ja kauhistuttavia ja ettei minulla ole koskaan pienintäkään toivoa saada niihin vastakaikua. Jos tietäisin etten voi koskaan löytää jotakuta jonka kanssa perustaa oma perhe, vaan että ilman ”eheytymistä” ainoat vaihtoehtoni ovat elinikäinen yksinäisyys ja itseinho tai paljastuminen kauhistuttavan pahuuden harjoittajaksi. Tahtoo sanoa, että haluaminen ei tässä tapauksessa välttämättä vielä todista kovin paljon. Jos haluaja on nuori ja epävarma ihminen valtavan sosiaalisen ja auktoriteettipaineen alla, hän saattaa haluta sopeutua muista syistä kuin huolellisen ja rauhallisen harkinnan lopputuloksena. Moraalisesti kiitettävää toimintaa auktoriteetin taholta olisi olla painostamatta; osoittaa hyväksyntää ja antaa yksilölle tilaa harkita ja hapuillakin. Moraalista olisi tukea nuoren kasvua siksi ihmiseksi joka tämä sisimmässään on. Ja tieteellisen tutkimuksen mukaan se ihminen voi hyvinkin olla homo- tai biseksuaali. Eheyttäjä joka väittää ettei kukaan ole sisimmässään homo, ei esitä uskonnollista mielipidettä johon kukin voi uskoa miten viisaimmaksi näkee, vaan aivan arkisesti arkitodellisuutta koskevan väitteen joka on hevonkukkua. Surullista on, että vaikka hevonkukulla ei ole ikinä maailmaa parannettu, siitä saa silti oivan aseen millä lyödä heikompia. Voiko paremmintietämisestä edes eheytyä?

posted under , , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments