Homostelu-teemaviikko: Rakkauden ja seksuaalisuuden itseisarvollisuudesta

”Jos homostelusta tulisi yleisesti hyväksyttyä, ihmiskunta kuolisi sukupuuttoon. Kyllä avioliitossa pitää olla mies ja nainen.” Tämä ajatus on ilmaistu monin eri sanamuodoin viime viikkoina Länsi-Uusimaan tekstiviestipalstalla. Siinä on tiivistettynä monen suomalaisen käsitys siitä millainen perheen tulee olla. Olen tässä pohdiskellut, mahtavatko näin ajattelevat huomata että heille rakkaus on välinearvo. Se on voima joka on hyvä vain silloin kun onnistutaan rakastamaan oikein, ahtaiden sääntöjen määrittelemissä rajoissa. Rakkaudella ja seksuaalisuudella on arvoa vain silloin kun niistä on jotakin konkreettista hyötyä yhteiskunnalle, mieluiten uusien veronmaksajien ja tulevien omaishoitajien muodossa. Toinen hyvä välinearvo on oman kunnollisuuden pönkittäminen: rakastamalla oikein en ainoastaan ilmaise että olen löytänyt jotakin hyvää, vaan myös sen että olen normaali, kunnollinen, kansalainen joka on sisäistänyt lakien lisäksi myös hienovaraiset sosiaaliset normit joita ei käy kyseenalaistaminen.

Romanttisen rakkauden päämääräksi määrittyy itsestään pysyvä parisuhde. Se on kristilliskonservatiivien mielestä myös eroottisen autuuden korkein ilmentymä. Mutta jos näin todella olisi, mihin ihmeeseen tarvitaan tuota kaikkea loanheittoa, lainsäädännöllistä kiusantekoa, toiseuttamista ja syrjintää? Jos heteroavioliitto on luonnollisuuden huipentuma ja onnen täyttymys, miksi poikkeavuus on niin suuri uhka? Miksi esimerkiksi homoseksuaalisuus nähdään tarttuvana, hekumallisen hyperseksuaalisuuden näyttämönä? Eivätkö poikkeamat yksiavioisesta hetero-onnesta olisi vain ohimeneviä hairahduksia joihin sortuneet ymmärtäisivät nopeasti itsekin stiplunsa? Miten törkypuheet kuulostavat minun korviini aivan siltä kuin puhujat yrittäisivät sanoa, etteivät rakkaus ja seksuaalisuus ole iloisia, itsessään arvokkaita asioita eikä niiden piru vie kuulukaan olla? Ne ovat kaoottisia voimia joita ihmisen tulee rajoittaa ja kurittaa kunnes ne on saatu alistettua nöyriksi työläisiksi uskonnon ja isänmaan palvelukseen. Jos näin ajatellaan, voi spekuloida, että homofoobikon pahin painajainen ei ole homous sinänsä. Kauhistuttavinta eivät ole edes ne seksuaaliset teot joita homot ja lesbot keskenään tekevät. Kauhistuttavinta on erilaisuus itse. Se että homot ja lesbot selvästi pystyvät solmimaan pitkiä parisuhteita jotka ovat niin antoisia etteivät osapuolet kaipaa muuta, se että homot ja lesbot vaikuttavat vallan tyytyväisiltä seksielämäänsä, vaikka sen ei parhaillakaan fantasioinninlahjoilla voi kuvitella olevan täsmälleen samanlaista kuin Tavallisen Heteroparin (joka jostain syystä usein kuulostaa kummasti kertovan lähinnä änkyräheteron omasta elämästä, ei esimerkiksi siitä millaista suomalainen seksi tilastojen valossa on) seksielämä. Onnellinen ja tasapainoinen homo on elävä haaste änkyräheteron käsitykselle siitä että hän tietää varmasti, mikä on totuus rakkaudesta ja elää itse onnellisinta mahdollista elämää. Erilaisten ihmisten onni lähes pakottaa kysymään, ovatko minun elämäni surut, hankaluudet ja traumat vain ihmiselämän realiteetteja jotka voi vain kestää, vai olisinko minäkin voinut itse valita toisin? Olisiko ulottuvillani jotakin parempaa, jos vain uskaltaisin? Tällainen itsetutkiskelu on pakostakin tuskallista. Siksi änkyräheteron on usein helpompi tarttua toiseen vaihtoehtoon, joka on homoviha, homojen ihmisyyden tai vähintään heidän rakkautensa aitouden kieltäminen, moraalinen panikointi ja entistä pienempään poteroon sulkeutuminen.

Eilen postaamaani katkelmaan Setan esitteestä löytyvä sanoma on siksi radikaali. Rakkaus ja seksuaalisuus ovat itsessään arvokkaita, positiivisia voimia. Tärkeintä ei ole se että onnistuu rakentamaan Oikeanlaisen Elämäntarinan, tärkeintä on välittäminen ja huolenpito. Tärkeää ei ole se että onnistuu tekemään juuri niin kuin säännöissä lukee vaan rehellisyys, rohkeus ja lempeys ovat vielä tärkeämpiä. Ja tärkeintä kaikista on rakkaus, ei oikeanlainen vaan olemassa oleva.

2 kommenttia:

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Voi sinua, miten upeasti kirjoitatkaan rakkaudesta, kaikenlaisesta rakkaudesta. Sen tosiaan pitäisi olla pääasia, ei se erottava ja karsinoiva, ivallisten huomautusten saattelema asia...:)

Saara kirjoitti...

Niin pitäisi. Mutta maailmassa on ryppy...

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments