Talviruoka on arkiruokaa

Voi olla, että meillä täällä Suomessa on neljä vuodenaikaa. Kausiruokakokin näkökulmasta ne ovat kuitenkin vähän vinksallaan. Meidän keittiössä talvi alkaa sitten kun puutarhasta saa enää hyvinsäilyviä aineksia, kuten talviomenoita, juureksia ja lehtikaalia. Silloin eletään syyskuun loppupuolta, noin keskimäärin. Talvi päättyy  periaatteessa siihen kun ensimmäiset yrtit, villivihannekset ja hyvässä lykyssä retiisit nousevat maasta. Käytännössä ensimmäisistä vihreistä on vasta herkuiksi ja erikoisuuksiksi ja arki on vielä pitkälti samannäköistä kuin talvella. Kalenterin mukaan tämä tapahtuu tavallisesti joskus huhtikuun loppupuolella (ja arvelenkin, että urbaanit kausiruokailijat voivat kätevästi selvittää talven alku- ja päättymisajankohdan tarkkailemalla kotimaisten tomaattien hintatasoa). Ruokakomerossa talvi kestää siis vähintään kuusi kuukautta; puoli vuotta, ja siihen toiseen puoleen mahtuvat ne kolme muuta vuodenaikaa ensimmäisistä nokkosenversoista syysomenien vyöryyn.

Jo aikaisemmassa postauksessa kirjoittelin siitä miten kaukoviisaus kannattaa tässäkin asiassa. Talvi kuluu makoisammin jos ruokalistaa monipuolistavat kesällä ja syksyllä säilötyt herkut. Mutta riittääkö sekään? Tarkemmalla mietinnällä kuulostaa siltä että täällä Pohjolassa kausi- ja lähiruokailu on paljolti pitkän talven kanssa toimeen tulemista ajan omilla ehdoilla. Tätä taustaa vasten kausiruokaoppaat jotka ehdottavat talvipöytään jänistä,  riekkoa, kuhaa ja madetta vaikuttavat lähinnä huvittavilta. Siis kenellä olikaan mahdollisuus syödä näitä puolen vuoden ajan arkiruokana, sinä appeena jonka ympärillä perheen ruokalista oikeasti pyörii? Ei meillä ainakaan. Meillä talvi on perunoita, linssejä, herneitä, säilykkeitä, keittoja, puuroa, kaaleja, perunoita, porkkanoita, sipuleita ja punajuuria. Sekä tietysti kuivattuja sieniä, hilloja, kurpitsasosetta ja omenamehua. Sitrushedelmiä, banaaneita ja viinirypäleitäkin tarttuu välillä kaupasta mukaan, vaikka olenkin vähän sitä mieltä että meillä voisi näkyä enemmän kotimaan (ja pihamaan) marjoja ja vähemmän tuontihedelmiä. Sekaan hiukan luomujauhelihaa, mitä kalaa lähimarketit nyt suvaitsevat tarjota, juustoa ja talvisen ruokalistan peruspalikat ovat kasassa. 

Sen että talvea riittää kuin kuin tiaisia pusikossa, voi koittaa kääntää myönteiseksi. Talven rauhalliset viikot ovat parasta aikaa leipomiseen, teejuhliin ja lettukesteihin. Keittokirjojen rauhalliseen tutkimiseen on aikaa. Löytyykö niistä lisäinspiraatiota talveen, vai reseptejä jotka on hyvä muistaa sitten kun syli on täynnä kesäkurpitsoja? Siinä vaiheessa kun vyö alkaa kiristää tai juurekset tulla korvista ulos, voi ryhtyä syvähenkiselle paastolle tai arkiselle laihdutuskuurille. Aikaahan on. Ehkäpä ei olisi huono idea koittaa pilkkoa pitkää talvea lyhyempiin kausiin, tavalla tai toisella? Tai sitten voi viritellä teemaviikkoja tai pidempiä keittiökemistisiä projekteja. Meidän talvi taitaa lopulta olla tänäkin vuonna yhdistelmä kaikkia strategioita, hetkessä elämistä ja luovia virityksiä. Sellaisia joita ei tulisi edes mietittyä jos vain tekisi kaiken helpoimman jälkeen.

4 kommenttia:

Anni kirjoitti...

Mahtaisikohan jostain löytyä keittokirja jossa oikeasti olisi jotain ruokia noista talven aineksista joita luettelit, tuntuu että minun käsiini osuu vain sellaisia joissa ainekset ovat ihan jotain muuta (kallista, erikoista, kaukaa tuotua...). Ei meillä kyllä sieniäkään ole, mutta sen sijaan saamme nauttia kuhafileistä sitkeän talvikalastajaisäni ansiosta.

illusiah kirjoitti...

Totta Anni. Lehtien reseptitkin on täynnä eksoottisia aineksia, joista ei ole ikinä edes kuullut, saati että löytäisi niitä kaupasta. kalliiksi sellainen syöminen myös tulee. Puhumattakaan, kuinka epäekologista sellainen on.

Metsienmamma kirjoitti...

Härkäpapua sarvista -keittokirja on aika täydellinen kausiruokakirja riekottomille.

Saara kirjoitti...

Oman reseptivarastoni olen kerännyt vuosien kuluessa siellä täällä (ja se on vielä kaukana täydellisestä). Hyvän keittokirjan tunnusmerkki minulla on, että se on paksu, kohtuuhintainen ja siinä on taiteellisten valokuvien sijasta korkeintaan mustavalkoinen piirroskuvitus. Sellaisissa on perusreseptejä joita on itsekin helppo tuunata vuodenajan mukaan.
Myös divarien vanhat, siis ennen lentotomaattien invaasiota, tehdyt keittokirjat voivat sisältää hyviä ideoita. Ja netistäkin löytyy hyviä reseptejä, jos jaksaa surffailla. Itse etsin netistä esim. raaka-aineen perusteella reseptejä. Jo alkaa selvitä, mitä voi tehdä lantusta tai kurpitsasta!

Härkäpapua sarvista- kirjasta en sitten innostunut, minusta kirjan reseptit olivat outoja (eivätkä hyvällä tavalla). Sen sijaan ortodoksien paastonajan keittokirjoista olen tykännyt. Myös amish- tai mennoniittakeittokirjoja pitäisi hankkia lisää, niissä kun on paljon hyviä ohjeita esim. pavuille ja kurpitsoille jotka ovat suomalaisessa ruokaperinteessä uudempia tulokkaita.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments