Onko hyvän ihmisen oltava varakas? (Ja muutama miete yksinkertaisuudesta ja ympäristöystävällisyydestä)

Kiitos tämän postauksen inspiraationlähteenä toimimisesta menee Nollavaimolle joka vieraili Ruohonjuuren ruokaosastolla toteamassa ettei pienituloisella ole mitään mahdollisuutta ostaa sieltä arkiruokaansa. Hieman aikaisemmin Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän Silvia Modig, Aino-Kaisa Pekonen ja Eila Tiainen ilmaisivat huolensa suomalaisen ruokakaupan keskittymisestä joka johtaa siihen että vain hyvätuloisilla on varaa ostaa luomuruokaa. Kuten kaikki tiedämme, luomun ja reilun kaupan markkinoinnissa eettisyys on nostettu esiin. Onko siis niin, että köyhyyden lisäksi köyhät eivät myöskään voi olla aivan niin hyviä ihmisiä kuin hyvätuloiset?

Itse ajattelen, että jos joku on varakas, eettinen ostaminen todennäköisesti kompensoi sitä että kulutustaso on muutenkin korkea. Jos taas on köyhä, ei ns. epäeettisten tuotteiden ostamisesta pitäisi tuntea syyllisyyttä sillä kulutuksen kokonaistaso jää joka tapauksessa alhaiseksi. Siksi niiden joilla on mahdollisuus ostaa huomattava osa ruuastaan (ja muista tuotteista) luomuna ja reiluna, ei pitäisi kuvitella liikoja moraalisesta erinomaisuudestaan vaan ymmärtää että he toimivat oikein vain etuoikeutetun asemansa kontekstissa, eivät absoluuttisesti paremmin kuin vähävaraisemmat siskot ja veljet. 

Miksi ajatus on sitten noussut pinnalle? Minä veikkaisin syiksi useaa ikävää piirrettä tämän päivän yhteiskunnallisessa keskustelussa. Ensinnäkin, osasyynä voi olla eettisyyden typistyminen julkisuudessa kulutustyyliksi ja eettisesti tiedostavan elämäntavan kaupallistuminen ja brändiytyminen. Tällöin eettisyys ymmärretään ensi sijassa kulutusvalintoina ja siinä shoppaako oikeita tuotteita oikeanlaisista kaupoista. Toiseksi, muodikasta tapaa arvostella ja kritisoida estoitta muita ihmisiä ja kriittisyyden pitämistä tärkeämpänä kuin rakentavuutta ja pinnallisuutta jonka mukaan pinta kertoo ihmisestä kuin ihmisestä kaiken tietämisen arvoisen. Kolmanneksi sitä että eettisyys on muotia, trendi tietyntyyppisten ihmisten keskuudessa eikä asia joka koskettaa jokaista ihmistä riippumatta asemasta, varallisuudesta tai ajattelunlahjojen määrästä. Olosuhteet, joihin kuuluvat varallisuuden lisäksi esimerkiksi työ- ja asuinpaikka, vaikuttavat luonnollisesti siihen, millaista hyvää elämää itse kullakin on mahdollisuutta viettää. Kuitenkaan, mikään eettinen järjestelmä joka mielii olla yhtään Reaalimaailmassa sovellettavissa ei voi lähteä siitä että hyvä elämä ja eettisyys ovat etuoikeuksia joihin vain osalla kansaa on resursseja. Itse olen aikaisemmin luonnostellut täällä blogissa ajatusta ekosäädyistä, yrittäen avata hiukan sitä millaiselta eettisyys saattaa näyttää erilaisista elämän lähtökohdista käsin, ja mitä haasteita eri luokilla sen toteuttamisessa mahdollisesti on.

Eettisyyden näkeminen ylellisyytenä on osa yhteiskunnamme todellista valtauskontoa, rahan palvontaa. On kapeakatseista kuvitella että vain konkreettinen ostaminen olisi rahanpalvontaa, onhan kyseessä kokonainen ideologia. Arjessa sitä pönkittää luomun, eettisyyden ja ekologisuuden näkeminen lisäarvona sen sijaan että ne olisivat lähtökohtia kaikelle tuotannolle; tuotantotavan perusedellytyksiä joista poikkeaminen ansaitsisi ankaraa paheksuntaa. Mutta on tässä muutakin. Ajatus siitä että köyhyys tekee ihmisestä vähän huonomman ja jotenkin epäilyttävän on kirjaimellisesti antiikinaikuinen (ja varhempien aikojen olosuhteista tietomme ovat hatarat, joten ei olla turhan optimistisia). Köyhät on vuosisatojen ajan jaettu “kunniallisiin” köyhiin ja niihin joiden kurjuudesta yhteisö voi jollakin tekosyyllä pestä kätensä- näkökulma joka sivuuttaa täysin ihmisarvon ja sen että kelvottomuuden tasosta riippumatta jokaisella on tietyt perustarpeet. Nykyäänkin suomalainen työttömyyspolitiikka lähtee siitä että työttömyys on lähtökohtaisesti yksilön ongelma ja johtuu pohjimmiltaan hänen kelvottomuudestaan, vaikka taustalla olisi todellisuudessa millaisia rakennemuutoksia ja joukkoirtisanomisia. Kovien asenteiden lisäksi köyhyyden halveksunta näkyy –kenties vieläkin selvemmin- varakkuuden ihannointina. Harva näyttää vapaaehtoisesti vähävaraiselta, eikä jonkin kuvaileminen “halvan näköiseksi” ole kehu. Samoin, vaikka retro ja vintage ovat kuinka tyylikkäitä, toimivat mutta muodista tipahtaneet selvästi jokusen vuoden vanhoilta näyttävät esineet eivät ole tyylikkäitä. Köyhyyttä demonisoivaa kulttuuria on aivan helppo uusintaa ilman että kuvittelisi olevansa millään tavalla yhteiskunnallisesti kantaaottava. 

Kuten jo Pierre Bourdieu todisteli, ja Nina Kahma on tutkinut suomalaisen yhteiskunnan kontekstissa, maku on tärkeä yhteiskuntaluokkia uusintava ja erotteleva tekijä. Onko täydellinen sattuma, että suuren suosion Suomessakin saavuttanut karppaus on ruokavalio joka tulee merkittävästi kalliimmaksi kuin tavallinen sekaruoka? Entä onko sattumaa että ekovaatteista ja sisustustuotteista puhutaan mielellään designin käsitteen kautta, eli sellaisen käsitteen kautta jota sosiaalisesta noususta  unelmoiva keskiluokka rakastaa mutta joka on aika kaukana alempien luokkien arjesta? Onko sattumaa että ympäristöystävällisyydestä puhuessa käytetään mielellään varsin akateemista puheenpartta ja esimerkkejä jotka ovat peräisin ylemmän keskiluokan elämänympäristöstä?

Mielestäni elitisoituminen on eräs tämän päivän ympäristöliikkeen suurimmista uhista, ja sen hutkimiseen olen omistanut täälläkin paljon energiaa. Elitisoitumisessa on aina kysymys rajojen pystyttämisestä, eksklusiivisuudesta. Elitisti on pohjimmiltaan ihan tyytyväinen siihen että erottuu muista vähän hienompana ja parempana ihmisenä. ”Eettisyys”, tarkemmin sanottuna eettisyyden ulkokuori, on yksi mahdollinen tapa siihen yhteiskunnassa johon kirkon vallan mureneminen on jättänyt markkinavoimien mentävän arvotyhjiön. Mutta jos maapallo aiotaan pelastaa, tarvitaan talkoisiin kaikkia. Eettisyydestä pitää tulla valtavirtaa ja lähiöiden menoa, ja tiedostavan ihmisten tavoitteisiin täytyy kuulua omasta erityisyydestään ja poikkeuksellisuudestaan eroon pääseminen. Ja jotta eettisyydestä tulisi valtavirtaa, se ei saa olla toimintaa jossa ainoat erot ovat aste-eroja vaan toimintaa joka on monimuotoista ja  kirjavaa kuin elämä itse.

On olemassa syy sille miksi puhun mieluummin yksinkertaisesta elämäntavasta kuin eettisestä elämäntavasta tai ekoelämästä. Yksinkertaisuudessa ei ole kyse vain ekosta ja luomusta, ei kuluttamisesta tai määrätyistä elämäntapavalinnoista vaan yksinkertaisuuden nostamisesta itseisarvoksi. Se on vastalause paitsi ympäristön riistolle ja yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudelle, myös trendiekoilulle. Sillä mitä muutakaan trendit ovat kuin uusia tapoja erottua alemmista luokista sitä mukaa kun aikaisemmin erottavina tuntuvat kulutustottumukset ja tavat valuvat valtavirtaan? Yksinkertaisuus on myös rauhantahtoinen kanta joka sanoutuu irti luomupiireissä suositusta tappelusta siitä kuka on eettisin ja oikeaoppisin ja kenen ote lipsuu. Yksinkertaisuus vain on, ja koska se on abstrakti arvo, sitä voivat tavoitella kaikki. Yksinkertaisuuteen ei kuulu oikeaa ruokavaliota, oikeaa pukeutumista, oikeita ostospaikkoja ja oikeanlaista kotia, vaan se on lähtökohtaisesti mielenmaisema. Yksinkertaisuuden perustana on tyytyväisyys, ei kiukku ja paheksunta ja se pyrkii olemaan avoin, ei pääsymaksuja rahastava. Yksinkertaisuus on asenne jossa hyvät teot eivät ole välineellisiä vaan päämääriä itsessään. Siinä on kysymys sen vanhan hyve-eettisen totuuden ymmärtämisestä että oikein tekeminen ei ole vain oikean asian tekemistä, vaan sen tekemistä oikeista syistä ja oikealla tavalla. Ainoa oikea syy tehdä hyvää on hyvä itse- sellaiset seikat kuin mitä ihmiset minusta tai erinomaisuudestani mahtavat ajatella, ovat täysin toisarvoisia. Oikea tapa ei ole aivan näin lyhyesti määriteltävissä. Oman kokemukseni ja omien arvojeni perusteella sanoisin, että valtavirrasta poikkeavien valintojen tekeminen on mahdollista ja jopa rakentavaa niin kauan kuin valintoihin ei sisälly itsekorostusta, muiden arvostelemista –niin kauan kuin eettisesti toimiminen ei tee ihmisestä kusipäätä. Sillä nähtyäni Reaalimaailmaa sen verran kuin olen tähän mennessä nähnyt, sanoisin että on parempi kultivoida muutamaa rehtiä heikkoutta, syntiä ja sitkeää pahetta kuin olla se mulkvisti joka käytöksellään lannistaa kanssaihmistensä halun tavoitella hyvää. Yksinkertaisuus on armollista ja inhimillisyyttä ymmärtävää. Miltä luomuruokaongelma siis näyttää yksinkertaisuuden näkökulmasta? No siltä että asialle tulisi jotakin tehdä, ja että on hyvä että luomun ja reilun kalleus on ongelma johon on havahduttu kansanedustajatasollakin. Mutta jos jollakulla ei ole mahdollisuutta ostaa luomua, hänen ei pidä murehtia siitä liikoja. Ehkäpä hänellä on elämässään sitten muita mahdollisuuksia elää yksinkertaisesti, hyvää ja kestävää elämää.

8 kommenttia:

Ofelia kirjoitti...

Pienituloisella ei ole varaa ostaa Ruohonjuuresta juuri mitään. Usein olen harkinnut tavan marketissakin että jospas nyt ostaisikin luomuhedelmää, esimerkiksi, mutta aina se on kaatunut järkkyyn kilohintaan. :(

Hovineito K kerran vesitti illuusioni työttömyydestä talouskasvun tukahduttajana eli maailman pelastajana - koska eihän se köyhyys tosiaan maailmaa pelasta, kun ei ole varaa olla ekologinen jne. Jos siis ajatellaan ihan globaalissa mittakaavassa, esim. Afrikan köyhiä maita ja vaikka Intiaa, joka kuulemma hukkuu muovipusseihin. Ja tässä virkkomassa ei nyt ollut mitään logiikkaa, mutta toivottavasti ymmärrät! :D

Anni kirjoitti...

Jäisi minultakin Ruohonjuuren siemenet ostamatta. Omassa ruokakaupassa pystyn tällä hetkellä onneksi suht pienellä panostuksella valitsemaan luomua jossain määrin kun hintaero ei ole suuri, ymmärrän kyllä että on niitäkin joille sekin ero on liikaa.

Noin muuten voisin sanoa että olen koukussa blogiisi, mahtavaa pohdintaa josta saan todella paljon itselleni. Kiitos.

Saara kirjoitti...

Niin, minusta se mikä on tolkuttoman kallista, ei voi olla yksinkertaista, vaikka olisi täynnä sertifikaatteja. Luomun kuluttaminen ei onneksi ole ainoa tapa syödä eettisesti, myös kausiruokailu on ekologisesti kestävää ja tulee paljon halvemmaksi. Onneksi jotkut luomuhedelmät, kuten banaanit, ovat hinnaltaan kohtuullisen rajoissa. Mutta joo, eivät tosiaan kaikki.

Hovineito K on tietysti väärässä. Monet ekoteot ovat ilmaisia, ja ostamatta jättäminen tai vanhojen tavaroiden kanssa sinnitteleminen mitä köyhät käsittääkseni harrastavat runsaasti, ovat myös ekotekoja. Itse asiassa, murehdin usein siitä että varakkuuden ihannointi on iso ekologisuuden este juuri siksi että ekologisuus näyttää usein ihan köyhyydeltä...

Anni: Kiitos kannustavasta kommentistasi!

Itse ostan luomuna ne tuotteet joissa hintaero ei ole päätähuimaava, sekä mahdollisuuksien mukaan eläinkunnan tuotteet koska niissä "tavallisen" tuotteen halvempi hinta on revitty suoraan eläinten selkänahoista. Jos minulla ei ole varaa syödä jauhelihaani luomuna, sitten on aika laittaa vaikka linssipataa.
En myöskään ole valmis autoilemaan ympäri Uuttamaata luomutuotteiden perässä, vaan lähikauppojen varassa mennään. Koitan saada ruokavaliostani enimmäkseen eettisen yhdistelemällä luomua kotonakasvatettuun ja kausiruokailuun. Rahaa säästyy myös itse tekemällä. Esimerkiksi leivän ja kahvileivän leipominen kotona tuo vuoden aikana ison säästön.

Anni kirjoitti...

"varakkuuden ihannointi on iso ekologisuuden este juuri siksi että ekologisuus näyttää usein ihan köyhyydeltä..."

Tätä on tullut mietittyä. Useinkaan sitä ei taida edes itse tajuta, mutta joskus tulee tilanteita joista tajuaa (usein vasta myöhemmin kyllä silloinkin) että toinen luulee minun tekevän jonkun asian tietyllä tavalla siksi ettei ole vara muuhun. Huomaan hämmentyväni tästä kovin, eihän sitä haluaisi toisten silmissä aiheettomasti köyhältä näyttää (vaikkei pitäisikään miettiä sitä mitä toiset ajattelevat mutta miettii sitä joskus kuitenkin). En kyllä silti ole tapojani muuttanut.

Saara kirjoitti...

Mitä pahaa on köyhältä näyttämisessä? Mitä muut oikein tekevät tiedolla toisten rahatilanteesta, ja onko se tosiaan sellainen asia jonka pitäisi vaikuttaa siihen miten ihmisiä arvioimme ja kohtelemme?

Anni kirjoitti...

Niin, eipä se köyhyys nykypäivänä kovin arvostettua ole. Ihannehan olisi toki että osaisi ajatella ettei sillä ole yhtään mitään väliä mitä muut minusta tai perheestäni ajattelevat, mutta ihan niin pitkällä en minä vielä ole...

Saara kirjoitti...

Niin, emme kai voi olla välittämättä siitä mitä ihmiset ajattelevat, mutta olisiko mahdollista olla valikoivampi sen suhteen, kenen ajatuksille antaa painoa, ja millä perusteella? Onko hyvä jos taivumme niiden edessä joiden arvioimme voivan käyttäytyä muuten ikävästi? Entä onko järkevää ohittaa lempeiden ja hyväntahtoisten mielipiteet "vain harvojen ajatuksina"?

Huomaan ajatuksessasi myös ongelmallisen taustaoletuksen, eli sen, että jos ihminen näyttää köyhältä (tai hänessä on muuta "vikaa"), on odotettavissa ja ymmärrettävää jos hän joutuu syrjinnän tai huonon kohtelun kohteeksi. Minusta taas epäasiallinen kohtelu ei ole koskaan hyväksyttävää. En usko että pääsemme eriarvoistavasta kohtelusta ikinä eroon jos itse sopeudumme siihen nöyrästi ja valitsemme uusintaa eriarvoisuutta omalta osaltamme.

Toiseksi, se pohjautuu aika synkkään ihmiskuvaan. Miksi pyrkiä miellyttämään kaikkein ikävimpiä ja pinnallisimpia ihmisiä? Eikö olisi oman hyvinvoinninkin kannalta parempi lähteä siitä odotuksesta, että enemmistö ihmisistä on mukavia ja fiksuja ja muodostaa mielipiteensä minusta muiden kuin ulkoisten seikkojen perusteella? Miksi on hävettävää näyttää köyhältä, mutta ei kovalta ja ilkeältä ihmiseltä?

Kolmanneksi, ainakin oma kokemukseni on osoittanut, että ne Muut eivät ole kovin kiinnostuneita minusta. On joskus vähän huvittavaa, kun ensin stressaan siitä mitä muut mahtavat minusta ajatella, jos teen sitä tai tätä, ja lopulta kukaan tuskin huomaakaan vaivannäköäni (tai sen puutetta) siksi että heillä on kiire murehtia sitä mitä "muut" mahtavat heistä ajatella, tai yksinkertaisesti tehdä töitä. Olemme oman elämämme pääosassa, mutta pelkäänpä ettemme ole muiden ihmisten mielestä keskimäärin kovin kiinnostavia.

Anni kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments