Vanhoja konsteja, mutta miksi?

Joskus hyvät kysymykset ovat yksinkertaisia. Ja usein ihminen paljastaa henkisen köyhyytensä pikemminkin vastatessaan kuin kysyessään. Näissä ajatuksissa tepsuttelin tänään kohti kudontabunkkeria ja siellä odottavaa käsipyyhkeen alkua. Mielessäni oli tämä yleensä fiksuja kirjoittelevan Anu Silfverbergin kolumni. Sinne oli hautautuneena hyvä kysymys: ”Miksi sinullekaan ei riitä se että kuluttaisit vihreästi?" Miksi käytät kallista aikaa omenapuiden kasvattamiseen, hillojen tekemiseen, monensorttisiin käsitöihin? Miksi tulevaisuudensuunnitelmissasi ei vilise krominkiiltoinen uraputki vaan kanalat ja mehiläispesät? Nämä ovat oikein hyviä kysymyksiä. Sen sijaan Silfverbergin (ja reiluuden nimissä on sanottava että monen muunkin) mieleen ensimmäisenä poksahtaneet ajatukset eivät loistokkuudellaan häikäisseet.

Ei, ei meillä olla survivalisteja jotka odottavat synnillisen sivilisaation loppua ydinsotaan tai silkkaan omaan mahdottomuuteensa ja valmistautuisivat kiireen vilkkaa sen varalle. Toisen yleisen arvauksen kumotakseni, meillä ei myöskään olla erityisen innostuneita historian elävöittämisestä emmekä kaipaa paluuta vanhoihin parempiin aikoihin. Olen opiskellut historiaa juuri riittävästi tietääkseni että vaikka jotkut asiat, kuten globaalin ympäristökatastrofin puute, olivat ennen paremmin, monet asiat olivat lohduttoman kurjasti. Luulisin, että yksinkertaisen elämäntavan selittäminen tämäntapaisilla syillä kumpuaa samasta syystä mikä inspiroi yleisemminkin olkiukkojen rakentajia: jos jostakin toiminnasta ei pidetä, on parasta keksiä sille naurettava selitys. Siten kiusallisen idean voi poistaa pohdittavien asioiden listalta äkkiä, pienen hymyn saattelemana, ilman että sille tarvitsee omistaa ensimmäistäkään vakavaa ajatusta.

Mikä sitten on se järkevä syy? Selittämisen voisi aloittaa vaikkapa siitä valistuneesta uskomuksestani että ympäristökatastrofin juuressa ovat paljon syvällisemmät ongelmat kuin eettisten tuotteiden huono saatavuus. Sanoisin, että jos haluamme parantaa maailmaa, on muutettava paljon muutakin kuin shoppailutyyliä. On muutettava elämäntapaa ja maailmankuvaa jonka toteuttamisen seuraukset ovat niin tuhoisia. On myös kyseenalaistettava yksinkertaistamisen kritiikin takaa niin usein löytyvä oletus siitä että elämäntapa joka on ympäristölle ja ihmiskunnan enemmistölle tuhoisa voisi olla suurinta onnea kenellekään tuottava elämäntapa. Meillä kohtuullistetaan, koska olen ryhtynyt testaamaan näitä ideoita käytännössä. Näyttäisi tosiaan olevan niin että sekä onni että eettisesti kestävä kulutus löytyvät pienestä, paikallisesta ja kotikutoisesta.

Maailmankuvaan liittyy läheisesti ihmiskuva. Valtakulttuurin kuva hyvästä, hyödyllisestä ihmisestä on pyrkyri joka kapuaa aina vain korkeammalle. Sen verran olen sitäkin maailmaa nähnyt että olen ehtinyt huomata että jokaista jaloin aikein oravanpyörässä jotenkuten pärjännyttä idealistia kohti on monia jotka taipuvat, antavat periksi, kyynistyvät, uupuvat ja lopulta sopeutuvat. Enkä nyt sano etteikö idealisteja tarvittaisi systeemin rattaissa. Tarvitaan ehdottomasti. Mutta lisäksi tarvitaan myös vaihtoehtojen rakentelijoita, niitä jotka toiminnallaan kyseenalaistavat tuhoavien rakenteiden välttämättömyyden. Ensimmäisenä kyseenalaistettavien asioiden listalla sopii aivan hyvin kapuamisen järkevyys ja sen taustalla luuraava ajatus jonka mukaan vain huipulla voi tehdä tärkeitä ja kauaskantoisia ratkaisuja. Vaihtoehto sille on vaikuttavuuden ja sisällön etsiminen arkisesta toimeliaisuudesta ja usko tavallisiin ihmisiin. Eikö maailma parane porkkanoita viljelemällä? Älä luule, vaan hanki pussillinen siemeniä ja kokeile.

Olen huomannut, että tämä usko niin itseen kuin kanssaihmisiin kohenee kummasti osaamisesta; siitä että osaa tehdä muutakin hyödyllistä ja taloudessa tarpeellista kuin rahaa. Maailmantalouden natistessa ja ollessa alituisesti epävarmaa, on tosiaan suloista tietää olevansa näppärä ja oppimiskykyinen ihminen joka osaa vastata tarpeisiinsa muutenkin kuin ostamalla. Olemme taas vanhan, yksinkertaisen ja erinomaisen hyvän kysymyksen äärellä: millaisia ihmisiä haluamme olla? Millaisia ihmisiä arvelemme maailmassa kipeimmin tarvittavan? Olisiko maailmassa kuitenkin agraarin tai tuhannenkin mentävä reikä?

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments