Myrskyn jälkeen

Suuri myrsky pyyhälsi Tapanina ylitsemme, perässään pari pienempää puhuria. Sähköt välkkyivät vaan eivät katkenneet. Kattopellit rytisivät mutta eivät irronneet. Kun uskaltauduimme lopulta ulos, havaitsimme ettei yksikään oksa ollut katkennut puutarhastamme, ei edes niistä puista joita vuoden aikaisemmat myrskyt olivat kurittaneet. Tuho alkoi heti portin ulkopuolelta- kirjaimellisesti, sillä myrsky oli hajottanut katulampun aivan tontin vierestä. Parin talon päässä oli kaatunut iso kuusi, ja kun kauppareissulla autoilimme jonkun kilometrin Vappulan ja Ojamonharjun suuntaan, olivat maisemat jo sellaisen hävityksen kokeneet että säästymisemme myrskytuhoilta tuntui pieneltä ihmeeltä. Jos Tapaninpäivänä olisi pitänyt lähteä kaupungille, olisi mukaan tarvittu tosiaan se moottorisaha, tuntikaupalla aikaa ja hyvää onnea.

Ilmastonmuutos on taas palaamassa puheenaiheiden joukkoon parin kylmän talven jälkeen. Durbanin ilmastokokouksessa Kioton sopimukselle saatiin jonkinlainen jatkokausi, mutta ympäristöjärjestöt ovat todenneet sovun olevan laihanlainen. Valtiot suhtautuvat ilmastonmuutoksen torjuntaan tavalla joka on jokaiselle ympäristöeetikolle ja aktivistille tuttu: periaatteessa ajatus Maapallon keskilämpötilan nousun pysäyttämisestä pariin asteeseen on ihan kannatettava tavoite, kunhan sen eteen ei itse tarvitse tehdä mitään rasittavaa. Valtiot ovat kuin kadun kansalaiset, valitellen omaa voimattomuuttaan ja toivoen että mahtava joku tulisi ja tekisi jotakin. Tapio Laakso toteaa Greenpeacen blogissa, että nyt valtioiden, kuntien ja yritysten pitää vähentää päästöjään sopimuksista riippumatta. Loistoidea, mutta mistä pienillä toimijoilla riittäisi sitä puhtia jota ei ole isoillakaan? Miksi voittoa tavoittelevan yrityksen pitäisi venyä sellaisiin sankaritekoihin johon kansojen tahtoa edustavat valtiotkaan eivät pysty? Kyllä, meillä on ongelma, mutta minusta näyttää siltä että sen juuret ovat löydettävissä lähimmästä heijastavasta pinnasta. Ongelma olemme me kaikki: se miten ajattelemme ja se miten kukin meistä hahmottaa sekä yhteisen että henkilökohtaisen edun. Ongelma on se että meillä kaikilla on ehdotuksia siitä, keitä ovat ne Jotkut joiden pitäisi tulla pelastamaan, mutta vain harvan listalla kärkipaikkaa pitää se ainoa ihminen jonka ajatuksiin ja tekoihin meillä on todellista valtaa: minä itse. Maailma muuttuu sitten ja vasta sitten kun kriittinen massa vähentää huomattavasti pelastajien ja syyllisten etsintää ja lakkaa selittelemästä miksi heidän paras ympäristötekonsa on paremmintietäminen ja kysyy sen sijaan: ”Miten minä voin muuttaa elämääni?” ja ”Missä kohdassa minun ajatukseni kaipaavat päivittämistä?”

Kalenterivuoden vaihtuessa on tapana muistella mennyttä vuotta, suunnitella kaikenlaista ja tehdä lupauksia tulevalle vuodelle. Moni joka ei pahemmin ajattelemista harrasta, havahtuu hetkeksi pohtimaan elämän suuntaa. Perinteiset uudenvuodenlupaukset ovat toki itsekästä laatua: sellaisia joiden onnistuminen edistäisi minun terveyttäni, talouttani tai elämänlaatuani. Mitäpä jos tänä vuonna lupaisikin jotakin silkasta hyvästä tahdosta ja jättäisi Maailmankaikkeuden päätettäväksi sen, missä muodossa palkkio tulee vai tuleeko sitä lainkaan? Pienetkin teot ovat kyllä tekemisen arvoisia. Ei kukaan voi joka vuosi muuttaa maalle, tehdä näyttäviä elämäntapamuutoksia tai isoja vihreitä investointeja. Aika kuluu joka tapauksessa. Käytänkö sen odotteluun vai hyödynnänkö pienet, arkiset mahdollisuudet? Jospa näin aluksi lupaisin osallistua taas pihabongaukseen ja kartuttaa kausiruokareseptien kokoelmaani. 

4 kommenttia:

Ofelia kirjoitti...

Ahdistuin tavattomasti siitä myrskystä, koska pelkään ilmastonmuutosta. Tuntuu toivottomalta koko homma, ei sitä kai saada enää pysäytetyksi, vaikka kaikki teollisuus ym. loppuisi kokonaan juuri nyt. (Tämän kauhukuvan luin Kansan Uutisista...) :( Ostin puisen tiskiharjan ja olo on lähinnä naurettava. :D Sillähän se maailma pelastuu. Ilmastokokoukset voidaan unohtaa kun väki rätvää pikkiriikkisten asioiden parissa! Tähän kun päättäjät tyytyvät, maapallo tuhoutunee jo kymmenen vuoden kuluttua. :'(

Saara kirjoitti...

No, olisitkos sinä Ofelia voinut tehdä eilen jotakin isompaa kuin ostaa puisen tiskiharjan? Minusta ainakin on hienoa, että teit sen mihin sillä hetkellä pystyit. Jos kaikki tekisivät samoin, maailma olisi varmasti paljon lähempänä pelastumista. :)

Koska emme ole oraakkeleita, asioiden lopullinen pienuus tai suuruus selviää vasta tulevaisuudessa. Nyt emme tiedä sellaisista mitään vain voimme vain olettaa. Se ei ole kovin rakentavaa, eikä siitä siis kannata murehtia, vaan tehdä vaan se oma parhaansa.

Ilmastokokoukseen meitä kumpaakaan ei tällä kertaa kutsuttu, mutta jos olisi kutsuttu, olisimme varmasti tehneet sielläkin parhaamme maailman pelastamiseksi. Ei sen enempää eikä vähempää. Ja samaa ei taatusti voi sanoa niiden kinkereiden jokaisesta osallistujasta. Kutsua odotellessa, maailma on täynnä pikkuasioita. ja joidenkin on niistäkin huolehdittava. :)

Meilläkin muuten kokeiltiin puista tiskiharjaa, mutta emme oikein tulleet sen kanssa toimeen. Nyt ollaan takaisin tavallisissa vaihtopääharjoissa...toivottavasti teillä sujuu paremmin.

Ofelia kirjoitti...

Hih, ajatteles muuten jos olisimmekin saaneet kutsun sinne kokoukseen! :D Jotenkin ajattelee että parhaansa ne isot kihot yrittää, mutta niin kai se on, että parempaan ne pystyisivät - rahanahneus tahtoo mennä luonnon edelle! Hyvä muuten soveltaa tuota "jos kaikki tekisivät noin" -ajatusta näin positiivisestikin päin. :) Yleensähän sitä käytetään negatiivisessa mielessä tyyliin "jos kaikki eläisivät sossun rahoilla niin mikään ei toimisi"...

Tiskiharjaa en ole vielä kokeillut, käytän ensin entisen muovisen loppuun, mutta vähän jäykältä ne harjat vaikuttaa. :/

Saara kirjoitti...

Näinpä. Tekemisemme voivat olla vähäisiä, mutta aina sekin on enemmän kuin se paha mieli joka jää negatiivisten narisijoiden ainoaksi aikaansaannokseksi. :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments