Monikulttuurisuus-teemaviikko: monikulttuurinen joulumme

Joulu on se kohta missä kristillinen ja suomalaispakanallinen perinne kohtaavat ja lyövät kättä kulutusjuhlan kanssa. Eurooppalais-amerikkalaiset vaikutteet yhdistyvät agraariseen mielenmaisemaan. Pirtin pöytään katetaan Maustesaarten tuotteita perinteisten kekriruokien seuraksi. Joulua ei tule neukkukuutioihin, vaan oikea joulu on vain kartanoissa tai romanttisissa metsämökeissä joiden lintulaudoilla istuu parvi punatulkkuja. Joulussa tärkeintä ovat –ainakin mediahuomion perusteella – lahjat. Joulun mielenmaisemassa lahjat ovat käsintehtyjä villasukkia ja hunajaisia valkosipulinkynsiä, käytännössä muovisia hittituotteita joiden käyttäminen viiden vuoden päästä on vähän noloa. Tärkeää on myös joulurauha jonka saavuttamiseksi on ollut välttämätöntä stressata ja raataa itsensä puolikuoliaaksi ensimmäisestä adventista alkaen. Onhan turha kuvitella että joulurauha koittaisi vain sillä että päivä vaihtuu kalenterissa pyhäksi. Ehei. Joulurauha tulee vain niihin taloihin jotka on työpäivien päätteeksi puunattu lattiasta kattoon, joissa lahjoja on tutun vuoren verran, jääkaapit ja pakastimet ovat ratkeamaisillaan ja joissa vanhemmat ovat asiaankuuluvan uupuneita. Jos ei ole uupunut, ei ole rehkinyt tarpeeksi. Aina on vielä koristeita jotka olisi voinut ripustaa, ja tokihan kahvipöytään olisi mahtunut lisää kotitekoisia pikkuleipiä. Ja pitikö niitä kukka-asetelmia ostaa valmiina kaupasta kun joululehden ohjeilla olisi voinut askarrella itse, persoonallisemmat?

Jouluna kaikilla on hyvä mieli, paitsi niillä jotka eivät taaskaan saaneet mieleisiä lahjoja eivätkä onnistu urkkimaan, minne hutilahjat voi palauttaa. Ja laihduttajilla, vegaanikarppaajilla ja epämääräisen herkästä vatsasta kärsivillä ihmisillä jotka joutuvat nokkimaan perinteisen pitopöydän antimia, kun eivät kehdanneet tuoda omia eväitä suvun pällisteltäväksi. Ja niillä joiden joulu menee riitelyksi tai örveltämiseksi. Ja niillä jotka ovat joulun töissä tai yksin vasten tahtoaan, tietenkään vähättelemättä niiden kärsimyksiä jotka joutuvat viettämään tunti- tai peräti päiväkaupalla aikaa rasittavien sukulaisten kanssa. Jouluna on kivaa vain jos oikeat asiat tekee oikeassa järjestyksessä oikeiden ihmisten kanssa oikeaan aikaan. Siltä varalta ettei missään tapauksessa olisi liian kivaa, aina voi kuunnella joululauluja jotka minä tahansa muuna päivänä vuodesta ovat täysin oman maun vastaisia ja pitää päässä hassua punaista piippolakkia.

Se mikä nykysuomalaisessa, monikulttuurisessa joulussa minua vaivaa vuosi vuodelta enemmän on, että joulun monikulttuurisuus on jotenkin laimentunut ei-miksikään kulttuuriksi. Hiukan huvittunut olen siinä vaiheessa kun joku huokaa kaipaavansa joulunajalta vain rauhaa ja lepoa, hiukan hyvää ruokaa ja yhdessäoloa läheisimpien kanssa, sitä että arjen suorittamisesta vain voisi pitää hengähdystauon ilman että siitä maksaa etukäteen ekstrastressinä. Ei sellainen ihminen mitään joulua kaipaa, vaan pesäpäiviä.