Tarinoista huonoin

Lukiessani päivän Uutta Mustaa minulta meinasi tulla aamutee ulos nenästä, enkä nyt valitettavasti tarkoita että sain hillittömän hihityskohtauksen. Mietin, olenko kalkkeutunut pahasti ennen aikojani, pahempi erakko kuin olen uskonutkaan (hyvinkin mahdollista), vai mikä on, mutta ajatus siitä että nykynaiset puhuvat silikoni-implanttien ottamisesta kuin kosmetologikäynnistä, oli jotenkin järkyttävä. Aloin miettiä, onko minunkin tuttavapiirissäni naisia joilla on Ne. Sitten aloin ajatella kauneuskirurgian yleistä arkipäiväistymistä. "Kauneuskirurgialla” tarkoitan siis terveiden ihmisten itsensä leikkelemistä, en sitä jos esimerkiksi onnettomuuden tai sairauden takia vahingoittunutta kehoa yritetään paikata.

Onko kauneuskirurgia sitä itsensä näkemistä taideteoksena, josta aikaisemmassa postauksessa puhuin? Yleensä ei ole, vaan kyse on ”virheen” korjaamisesta tai ulkonäön ”parantamisesta” ihannetta paremmin vastaavaksi. Uuden Mustan otsikkokin puhuu nimenomaan täydellisistä rinnoista. Ei viihdyttävistä rinnoista, ei onnellisen ihmisen rinnoista. Vaan täydellisistä, ja jos kysytään, kuka päätti mikä on täydellistä, vastaus on epämääräinen mutta kuitenkin sellainen jota vastaan ei kukaan voi protestoida, paitsi omaksi vahingokseen. Kuinka paljon nainen voi itseään ja kehoaan vihata? Entä minkälainen pahoinvointiyhteiskunta on se jossa kauneusihanteeksi on nostettu sellainen ruumis jonka saaminen edellyttää kirurgian apua? Millaisen yhteisön mielestä itseinhon motivoima kirurgia on ”jokaisen oma asia johon ei sovi puuttua edes sanoin”, ei osoitus oman ulkonäön nostamiselle epäterveen keskeiselle sijalle maailmankuvassa eikä mahdollinen ilmaisu itsetunnon äärimmäisestä murenemisesta? Kauneuskirurgia ei myöskään ole ilmaista hupia vaan usein tuhansien eurojen investointi. Tuhansien eurojen investoinnista ruumiin täydellistämisprojektiin on syytä puhua myös moraalikysymyksenä maailmassa jossa miljoonien ihmisten ulkonäköä turmelevat aliravitsemus, taudit joiden parantaminen hoituu rikkaissa maissa purkillisella pillereitä, sodan ja väkivallan jäljet. Operaatioon käytetyillä tuhansilla euroilla olisi voinut muuttaa monen perheen elämän. Joten miksi valitsit kalliin, lääketieteellisesti tarpeettoman operaation tavoitellessasi julmaa kauneusihannetta, jos olet hyvää rakastava ja sitä tavoitteleva ihminen?

Jos henkilökohtaisuuksiin mennään, olen kyllä tietoinen siitä että maallinen majani ei ole erityisen ihanteellinen, paitsi kenties äidin ja oman puolison mielestä. Jos olisin saanut muotoilla rintani itse, ne olisivat vähän toisennäköiset. Vaan kun en saanut. Esivanhempien perintöä on kaikki- esivanhempien jotka ruumiillisista puutteistaan huolimatta voittivat evoluution julman pelin joka ikisellä kierroksella ja löysivät kumppanin jonka kanssa lisääntyä, vaikka harvalla heistä oli käytössään lauantaisaunaa kummempaa kosmetiikkaa. Minulla on –ainakin toistaiseksi- ruumis joka tekee mukisematta kaiken mitä siltä pyydän, sekä kaksi tervettä rintaa. Kaikilla (yli puolella ihmiskunnasta) ei ole rintoja, onko terveyttäkään? Terveyskin on häilyvää, ja nainen kuin nainen voi menettää rintansa syövälle. Miettiessäni rintojani tulin hyvin nopeasti siihen tulokseen, että kaikkien muiden ruumiinosien tapaan rintojen arvo ei ole siinä miltä ne näyttävät kuvanveistäjän tai photoshopatun kauneusihanteen sisäistäneissä silmissä vaan siinä, mitä kaikkea hyötyä ja iloa niistä on, siinä millaista elämää ja millaisia elämyksiä ne ovat minulle mahdollistaneet. Enkä nyt puhu vain seksuaalisista elämyksistä, vaan esimerkiksi siitä miten ne saavat vaatteet laskeutumaan nätisti, miten ne eivät ole aiheuttaneet päänsärkyä tai muita hankaluuksia joista suuremmalla kuppikoolla varustetut siskot usein valittavat kärsivänsä. Itseni lisäksi kukaan ei ole koskaan sanonut rinnoistani mitään kielteistä, vaan jokainen tympeä ajatus on tulosta siitä että olen huomaamattani uskonut median kasvotonta vihjailua. Ymmärsinkin nopeasti, että jos en ole ruumiiseeni tyytyväinen, ongelma ei ole välttämättä ruumiissani vaan siinä että en osaa nähdä sitä oikeassa valossa enkä olla riittävän kiitollinen kaikesta siitä mitä se tekee eteeni päivittäin, huolimatta siitä että annan sen tarpeille varsin rajallisesti huomiota. Korvien väliä ei korjata kuntosalilla eikä leikkauspöydällä. Miksi edes surisin sitä jos suurin osa maailman ihmisistä ei hurmaannu ulkonäöstäni? Montako ihmistä sitä elämän aikana tarvitseekaan ruumiillaan lumota? Olisiko oikea vastaus kuitenkin lähempänä nollaa kuin seitsemää miljardia? Vai eikö kyse ole edes hurmaamisesta, vaan epätoivosta joka houkuttelee näkemään suurta vaivaa ja kärsimään tuskaa pientenkin hyväksynnän murujen toivossa? Milloin yhä äärimmäisempiin keinoihin ”kauneutensa” vaalimisessa turvautuva länsimainen nainen huomaa, että maaliviivaa siirretään jatkuvasti ja sillä millä eilen sai vielä osakseen ihailevia katseita, saa tänään enää haaleaa hyväksyntää?

Erottuva yksinkertaisuus-teemaviikkoni meni jo, mutta en voi olla sanomatta, että tämä on yksi syy sille, miksi yksinkertaisuudesta yhtenä mahdollisuutena pitäisi puhua paljon, paljon nykyistä enemmän. Pitäisi puhua siitä, että ihmisen on mahdollista halutessaan sanoa Kauneusihanteelle myös: mä en leiki sun kaa. En ota vastaan arvosteluasi enkä hyväntahtoisia neuvojasi siitä mitä vielä voisin ulkonäölleni tehdä. En pukeudu kuten haluat, vaan vakaumukseni mukaan. En laske puutteitani ja korjauskohteita niin kuin olet opettanut minut tekemään, vaan muistan että kehoani ei ole tehty jatkuvan huollon ja ylläpidon alaiseksi näyttelyesineeksi vaan elämään, kokemaan ja tekemään. Kaiken päälle kehtaan vielä luottaa siihen, että maailmassa on muitakin ihmisiä jotka kykenevät katsomaan minua näin, lempeästi: ei kilpailun osanottajana vaan ihmisenä jonka mielenkiintoiset puolet ovat pintaa syvemmällä. Ihmisenä joka ei vain näytä miltä näyttää vaan ihmisenä joka ajattelee, tekee ja tuntee. Kun esiinnyn, haluan että ihmiset eivät ruodi ulkoasuani, vaan kuuntelevat mitä minulla on sanottavana. En halua tehdä ystäviäni kateellisiksi, vaan viihtyä heidän seurassaan toivoen että heilläkin on kivaa. Rakastettuni kanssa en ehdi murehtimaan ruumiini puutteita, sillä minulla on tulenpalava kiire yrittää ilmaista intohimojeni syvyyttä ja sävykkyyttä.

Säärissäni tuntuu ehkä olevan aina naarmu tai pari, mutta hyvin ne kantavat hyvinmuodostuneen kehoni vaikka avaruusseikkailuun. Voi olla että vahvat lasit saavat silmäni näyttämään alkuperäistä hailakammilta, mutta toisaalta: apuvälineiden kanssa näen vaikka toisiin galakseihin ja tunnistan vaivatta lintulaudalla loikkivan lajien runsauden. Ja kädet joiden kynnet ovat aina lyhyeksi kuluneet ja joiden sormetkin ovat vähän vinossa kun tarkkaan katsoo…ne vasta ihmeelliset ovatkin. Niissä ohut lanka taipuu pitsiksi, yksinkertaiset raaka-aineet saavat leivän tai saippuan muodon, niillä voi tarttua rakasta kädestä ja viitata kokouksessa silloin kun tarvitsee puheenvuoroa sanoakseen jotakin minkä on tarpeellista tulla sanotuksi. Nämä ovat niitä asioita joita ruumiissa tulee arvostaa, eivät oikeisiin kohtiin asettuneet sentit ja millit, geneettiset onnenpotkut ja huolellisten pakkelointioperaatioiden häilyväiset tulokset. On tosiaan totta, että ulkomuodollaan ihminen kertoo tarinoita. Mutta eikö kukaan huomaa, että länsimaisen kauneusihanteen nykyään kertoma tarina on tarinoista surkeimpia?

Ja: jos sisäinen kauneus on yhä arvostettua, niin kuin se kuulemma on, miksi niin harvat käyttävät sen vaalimiseen edes murto-osan niistä resursseista ja vaivannäöstä jonka he kuluttavat pinnan kiillottamiseen? Ei ihminen arvosta sitä mitä sanoo arvostavansa, vaan sitä minkä eteen hän uhrauksensa tekee.

8 kommenttia:

Marja Leena kirjoitti...

No kyllä alkoi tehdä mieli kommentoida hienoa postaustasi. Olen kaikesta samaa mieltä. Lisäksi tuo onni, jota kauneusleikkausten uskotaan tuovan mukanaan, tuntuu olevan kovin heiveröistä sekin. Niin sanotusti kauniitkin joutuvat petetyiksi, sairastuvat, menettävät omaisuutensa, masentuvat ja ties mitä. Upeat rinnat eivät voi olla mikään itseisarvo. Näin itse rintasyöpäleikeltynä pidän tärkeänä sitä, että voin muuten hyvin hieman epämuotoisten rintojen kanssa. Ja se muu hyvinvointi ei todellakaan tule ulkonäöstä, ei voi tulla, ei ainakaan tässä iässä (60 v.).

Ja mikä tärkeintä, tuon sisäisen kauneuden kiillottamiseen ja petraamiseen todella kannattaisi uhrata vähän aikaa, jokaisen meistä.

metsienmamma kirjoitti...

Niin. Jäin miettimään, mitä kaikkea sisäisen kauneuden petraamiseksi saisikaan viidellä tonnilla?

Joka sana niin totta. Minä suren, kun ja jos maailma on tuo. Että "jokainen tuntee jonkun jolla on silikonit". Ja huono aihe minusta Uudelle Mustalle. Mutta tehköön hekin virheitään edes joskus.

Jotkut vaatteet laskeutuvat jopa kauniimmin ilman rintaliivejä ja rintojen roikkuessa, kuin päinvastoin. Minusta tuntuu, että koko keho madaltuu samaan tahtiin joka osastaan. Niin että vaatteet näyttävät kummallisilta päällä, jos vain jotain kohtaa kohottaa, mutta muut laskeutuvat edelleen alas.

Eli jos ottaa silikonit, on kohta epäsuhtaa korjattava toisaalla. Se on kuin huumeista sanotaan, että ensimmäinen kerta johtaa seuraaviin.

Elllla kirjoitti...

Apua, olipas toi UM:n juttu kauheaa moskaa (siis kauniisti ilmaistuna.) jossa otettiin annettuna, että "täydelliset rinnat" (mitä sitten onkaan) on kaikkien naisten unelma. Musta on muutenkin surkeata kun tarkastellaan täysin ei-kriittisesti ulkonäköpaineisiin liittyviä seikkoja ja niitä ylläpitäviä käsityksiä. Ja sanonko minne noi "miehet tykkää tällaisista rinnoista" jutut voi laittaa, tai ainakin jättää jonnekin cosmoon tms.

Itse olen lukenut jostai suht yleisestäkin kipu/sairaus-ongelmasta, josta kärsii suht iso osa ko. operaation käyneistä naisista: tutkimustietoa on ilmeisesti suht vähän, eikä muutenkaan ole kauhean spesifioitunutta (vielä) mistä ongelmat johtuvat. Kuitenkin voi täydestä sydämestä uskoa ja arkijärjelläkin ymmärtää, että jos kehoon laitetaan jotain ulkoista (vaikkei varsinaisen myrkyllistä ilmeisesti enää ole) niin kyllä sen voi ymmärtää erilaisia ongelmia aiheuttavan. Ihmisen keho on kutenkin kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja tätä faktaa lääketiede alkaa vasta nyt alustavasti ymmärtää. Piste.

Saara kirjoitti...

Marja Leena: Olen pannut saman merkille. Ei taida olla hyvinvoinnin lepääminen ulkonäön varassa hyväksi minkään ikäiselle tai näköiselle ihmiselle.

metsienmamma: World Visionin Lahjaksilehma.fi- verkkokaupan mukaan viidellä tonnilla saisi viisi vesitankkia kuivuudesta kärsivään Kenian Tinderetiin (ja rahaa jäisi ylikin). Tai kaksitoista lehmää köyhille perheille jotka voivat lehmän avulla nousta äärimmäisestä köyhyydestä. Tai kasvimaan 250 köyhälle perheelle. Sata hehtaaria peltoa Intiaan. 142 mehiläispesää. Ihan noin äkkiseltään vilkaistuna. Lopetan nyt, ennen kuin masennun.

Mutta sen tiedän, että jos joku katsoo minua nenänvarttaan pitkin siksi että lahjoittaisin tuhatlappuseni mieluummin näidenkin lukujen takana olevien ihmisten kuin plastiikkakirurgin taskuun, pitäköön tunkkinsa.

Elllla: Niin, minäkin olen vähän ehtinyt toivoa, että ekologisesta ja eettisestä kuluttamisesta kiinnostuneet ihmiset eivät ihan purematta nielisi kerskakulutusyhteiskunnan kauneusihanteitakaan.

Olen elänyt tähän asti siinä luulossa, että heteromiehet pitävät yleensä rinnoista. Etenkin sellaisista jotka ovat kiinni halukkaissa naisissa. Kuka nainen niistä muista miehistä edes haluaisi mitään tietääkään, miellyttämisestä puhumattakaan?

Leikkauksiin sisältyy aina komplikaatioiden, infektioiden hoitovirheiden ym. riskejä. En ole kuullut mainitsemastasi ilmiöstä, mutta siitä olen kuullut että eri ihmiset arpeutuvat eri tavalla ja joillekin operaatiosta voi jäädä hyvinkin selvät arvet...

Ofelia kirjoitti...

Jos kommentointi NYT onnistuisi. Yritin edelliseen postaukseen jo, mutta tuli jotain erroria. Pitkä teksti hukkaan, mur!

Ahdistava juttu Uudessa Mustassa. :/ Ja olen myös naiivi ja kalkkis; en ole ajatellut että suomalaiset niin innokkaasti ottaisivat silareita, mutta kuulemma tavallisesti 3 desiä... :-O Voi luoja, nyt naurattaa, ihan kuin 3 desiä sokeria reseptissä! :D

Äitinä tissit ovat/olivat ennen kaikkea ruokkimisväline, ja vaikka imetyksen jälkeen systeemit lötjähtivät, niin olen niihin silti edelleen tyytyväinen. Lienen vähemmistöä?! (Imettäminen silikonien kanssa ahdistaa sen verran että huh. Vauva parka! VAIKKA mitään ei maitoon sitten tulisikaan niin silti....)

Muuten kyllä vihaan kehoani ja olisin mieluusti laihempi, mutta myös siksi, että pelkään kuollakseni elintasosairauksia. Ja sitä päivää, kun niiden hoitamisen joutuu itse kustantamaan! Minulla ei siis ole varaa hankkia diabetesta, verenpainetautia, kolesterolia ja muuta, näin köyhänä hulluna. :D

Saara kirjoitti...

Olen oikein ilahtunut siitä että meitä naiiveja kalkkiksia näyttäisi olevan näinkin monta.

Nostat esiin hyvän pointin. Kun tisseistä on puhe, joku osa totuutta kai kuullaan imeväisten suusta. :D

Minä en ole hirveän huolissani elintasosairauksista vaikka tuota painoa onkin: näyttää siltä että jos maailmanmeno jatkuu samaa rataa, minulta poksahtaa otsasuoni tai pettää sydän ennen kuin ehdin sellaisiin sairastua, syistä joilla on yllättävän vähän tekemistä painon kanssa. Hoidan terveyttäni sen minkä pystyn ja ahdistumatta jaksan, ja lopun aikaa yritän vain olla kiltti itselleni.

Ofelia kirjoitti...

Juu, kyllä mullakin taitaa sydän ja aivot pettää STRESSISTÄ ennen kuin muusta... :( Sitä paitsi luen paraikaa kirjaa "Ei sittenkään kolesteroli" jossa sanotaan että syö mitä haluat. :-P Ja että stressi tappaa... OMG.

(Ihana sana muuten se "kotityöläinen"!)

Saara kirjoitti...

Ravitsemussuositukset muuttuvat tiheään. Toisaalta, jotenkin nykyihminen on selvinnyt hengissä sen parisataatuhatta vuotta, vaikka nykyaikaista ravitsemustiedettä on ollut hädintuskin sataa vuotta.

Itse syön sitä mitä kunakin vuodenaikana parhaiten tarjolla on ja sitä mihin sekä kukkarolla että omallatunnolla on jotenkuten varaa.
Toistaiseksi olen elossa ja terve, ja ottaen huomioon vanhustenhuollon sekä maailman väestökehityksen tilan, minulla ei ole suurta hinkua elää satavuotiaaksi.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments