Mutta kun niiden kulttuuri...

Nykyään rasisteja, eli ihmisiä jotka myöntävät etteivät pidä toisista ihmisistä vaan haluavat suorastaan kohdella heitä huonosti esimerkiksi heidän ihonvärinsä tai eksoottisten piirteidensä perusteella, on vain vähän jopa sellaisissa piireissä joiden edustajat kuulostavat huomattavan rasistisilta. Rasismi on päässyt uuteen pakettiin: enhän minä heidän ulkonäköään paheksu vaan takapajuista kulttuuria jonka fanaattisesta kannatuksesta ulkonäkö on varma merkki. Tiedättehän: “Ei minulla ole mitään romaninaisten hameita vastaan sinänsä, tiedänpähän vain että ne kaikki on ostettu sossun hamerahalla jota romani saa kun ei tahdo tehdä rehellistä työtä.” Uudessa rasistisessa argumentissa on kuitenkin uutta vain kuori. Ydin on tuttua tauhkaa. Ihmiset (siis yksilöt) ovat ennen kaikkea kulttuurinsa edustajia, ja kulttuuristen tunnusten kantaminen kertoo yksilöstä kaiken olennaisen.
Afrikkalaiseen alkuperään viittaava ihonväri ei ole sinänsä ikävä asia, se vain sattuu kertomaan vastaansanomattomasti siitä että ihminen on sosiaalipummi jolla on kivikautiset arvot. Ei, yhden päättelyaskeleen lisäämisellä ei tehdä mustaa valkoiseksi eikä rasismia terveeksi kriittisyydeksi.

Ajattelutavassa on pari muutakin ongelmaa. Ensinnäkin: kulttuurit eivät ole monoliitteja eikä Suomessakaan ole koskaan vallinnut koivuntuoksuista yhtenäiskulttuuria. Puhumattakaan siitä että kaikilla suomalaisilla olisi samat “suomalaisen kulttuurin” sanelemat arvot. Otetaanpa esimerkiksi rasistien kestosuosikki, naisten asema. Kantasuomalaisen väestön keskuudessa siitä liikkuu hyvinkin ristiriitaisia käsityksiä. Toisten mielestä naisten toimiminen pappeina on paheksuttavaa. Vanhoillislestadiolaisten mielestä nainen ei saisi käyttää ehkäisyä. Kolmansien mielestä kaikkien naisten tulee käydä kodin ulkopuolella kokopäivätöissä ja pistää lapsensa päiväkotiin niin pian kuin mahdollista. Neljänsien mukaan naiset ovat vapaita jos ja vain jos he saavat päättää elämästään vapaasti ja itse. Missä se ristiriidattomuus olikaan? Entä millä tavalla vanhoillisten umpikristittyjen mielipiteet naisen asemasta ovat piiruakaan vapaamielisempiä kuin islamin keskeiset opetukset? 

Tässä vaiheessa, kun osoitetaan, että jos joku on suomalaisuudelle ominaista niin arvojen kirjavuus, paljastuukin usein se että pelon ja kauhun kohteena on jo kymmenen vuoden kunnioitettavaan ikään ehtinyt mörkö, islam. Varmuuden vuoksi isänmaallisen ihmisen tulee vastustaa myös ateisteja ja kaikkia muitakin joiden uskonto ei ole valtionuskonto- jokainen kirkosta eronnut kun on Potentiaalinen Muslimi, ei potentiaalinen ilman uskontoa toimeen tuleva ihminen. Vähintään hän on rintamakarkuri kristillisen Suomen rivistöstä. Paitsi jos on romani (joiden keskuudessa harras kristillisyys on yleistä). Romaneita ei huolita suomalaisuuden rintamaan muutenkaan, paitsi ehkä hevosmiehiksi. Niillä on tumma tukkakin (yleensä). Ja ne pukeutuvat eri lailla (yleensä). Uskonnosta ollaan tekemässä pelottavalla tavalla suomalaisen kulttuurin kivijalkaa. Ja sitten, kun vain verotustodistuksesta löytyy että aneet verot on maksettu oikealle kirkolle, voi mennä piristämään loppusyksyn hämärää vaikka Halloweenia juhlimalla. Tämä läpikaupallinen, angloamerikkalainen juhla ei lainkaan uhkaa suomalaista kulttuuria sillä se edustaa rikkaita, sotilaallisesti mahtavia ja muutenkin vähän parempia ihmisiä joiden matkiminen on vain hyvästä. Ainakaan amerikkalaisten enemmistö ei ole muslimeja. (Voi vain spekuloida, mitä islamofobialle tapahtuisi jos amerikkalaisten enemmistö löytäisikin Koraanin viisauden…)

Kuten edellisestä voi päätellä, kaikki kulttuurin edustajat eivät välttämättä halua pitää tiukasti kiinni siitä kulttuurista johon ovat sattuneet syntymään. Tämä pätee niin suomalaisiin kuin muidenkin kulttuurien edustajiin. Kaikki suomalaisetkaan eivät pidä nykysuomalaista kulttuuria erityisen hienona. Monelle suomalaisuus taas merkitsee vain kaupallista, yleislänsimaista huttua johon paikallisen sävyn tuovat joulukinkku ja talvisodan muisto. Jotkut suomalaiset kääntyvät muslimeiksi, toiset vaihtavat elämäntapaa kulttuurisesta keskiverrosta poikkeavaksi muuten vain. Mahdollisuutta tehdä näin kutsutaan vapaudeksi, joka puolestaan on ollut keskeinen länsimainen arvo jo valistusajalta lähtien. Vapauden vastakohta on pakko, esimerkiksi ankara sosiaalinen paine elää samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Todellakin: jotkut suomalaiset haluavat solmia islamilaisen avioliiton tai liittyä romanikulttuuriin, ja vaikka henkilökohtaisesti minua ei saisi suostumaan nikahiin tai romaninaisen hameisiin edes kirveellä uhkaamalla, puolustan jokaisen oikeutta elää elämänsä parhaaksi näkemällään tavalla niin kauan kuin muiden vastaavia oikeuksia ei loukata. Miksi minua pitäisi häiritä se etteivät ihmiset kalenterivuoden kääntyessä loppua kohti vietä pesäpäiviä vaan joulua tai peräti hanukkaa? Millä tavalla minulta on pois se etteivät kaikki ihmiset pukeudu kuten minä? Millä tavalla minua pitäisi häiritä sen jos toisilla on perheissään eri säännöt kuin meillä, niin kauan kuin valtion laki ja instituutiot mahdollistavat sen että perheessä eläminen on kaikille pohjimmiltaan vapaaehtoista ja perheessään läpeensä onnettomat voivat erota ja vaikka hakea eksälle lähestymiskiellon. Paitsi että yksilö voi valita elämässään kannattaa, muokata tai hylätä kulttuurin opettamia arvoja, voidaan esimerkiksi perheessä keskustella ja ratkoa arvoristiriitoja siinä missä roskapussinviemisristiriitojakin. Jos joku tahtoo pitää perheessään pitkiä arvokeskusteluja, miksi hän ei saisi hankkia puolisoa jonka kanssa joutuu niin tekemään? Miksi ihmisen pitäisi haluta mennä perhe-elämässään siitä mistä aita on matalin ja valita puolisokseen mahdollisimman helppo ihminen? Sitä varten puhuminen on keksitty että asioista saadaan sovittua. 

Jokaisella meistä on omat juttumme, mutta mistä tämä halu pomottaa muita ja pakottaa heidät elämään samalla tavalla kuin itse elämme oikein nousee? Miksi koemme erilaisuuden uhkana itsellemme? Miksi haluamme suojella muita aikuisia ihmisiä heiltä itseltään lätkimällä sosiaalisia sanktioita niille jotka eivät elä ja ole juuri niin kuin me haluamme? Koemmeko erilaiset elämänvalinnat henkilökohtaiseksi arvosteluksi omillemme ja pelkäämme että jos Enemmistö alkaa elää tavalla jolla itse emme haluaisi elää, meidänkin on pakko? Jos koemme, eikö meillä olisi kiireellisempääkin tehtävää kuin muiden potkiminen, esimerkiksi selkärangan kasvattaminen? Yhtään katkarapuja ja kovakuoriaisia dissaamatta voi sanoa että selkärankaisuus on hieno keksintö. Etenkin hominideille.

Vaikka Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaana olenkin sitoutunut vastustamaan rasismia, Filosofian puutarha taipuu alter egoksi joka voi yrittää ymmärtää muitakin. Niille jotka edelleen haluavat tunnistaa ympäristössään olevia uhkaavia ihmisiä ja ovat sitä mieltä että esimerkiksi vankilasta lomalla olevat väkivaltarikolliset, pedofiilit ja Tulevat Tappajat eivät ole uhkaavia vaan uhkana ovat muslimit, olen löytänyt sivuston jossa esitellään Muslimiasuja. Ihan vain jotta toiseksi suurimman maailmanuskonnon kannattajien tunnistaminen yhdellä silmäyksellä onnistuisi. Vaihtoehtoisesti voisi luopua kuvitelmasta että ihmisestä, hänen arvoistaan tai mielipiteistään voi tietää yhtään mitään pintaa tarkastelemalla ja totutella siihen ajatukseen että tänä teknologian ihmeiden luvattuna aikanakin ihmisiin on tutustuttava jos heidät haluaa tuntea.



...
Ai mitä? Pitääkö minun vielä harjoitella rasistien ymmärtämistä?

4 kommenttia:

Marja Leena kirjoitti...

Tulihan taas asiaa. Olen kyllä itsekin sen huomannut, että ihmiset ovat kärkkäitä tyrkyttämään omia elämänvalintojaan. Omista suunnitelmista ja valinnoista kannattaa yleenä puhua aika varoen, sillä muut ottavat ne joskus aika henkilökohtaisesti, vaikka asia ei sivuaisi mitenkään heidän elämäänsä.

Jo niinkin vähäinen asia kuin jättäytyminen pois säännöllisestä päivätyöstä itselliseksi yrittäjäksi ja kirjoittajaksi herätti kohdallani yllättävän paljon spekulaatioita ja kysymyksiä. Joko yritettiin varovasti kierrellen selvittää, oliko lottovoitto tai perintö napsahtanut kohdalleni, jolloin voitaisiin puhua tavallaan vale-eläköitymisestä (näitä uskojia on vieläkin), tai sitten kysymyksiä, olenko varmistanut sen ja sen tai tiedänkö, miten tämä tulee vaikuttamaan eläkkeeseeni jne.

Uskon, että ne, jotka kääntyvät muslimiksi, kokevat varmasti moninkertaista painetta valintansa johdosta. Keskiverto ja normaali liittyvät varmaan johonkin ihmisen mielen pohjalla olevaan turvallisuuden tarpeeseen, jota horjuttaa helposti kaikki muutos ja erilaisuus (varsinkin kun se tapahtuu muille).

Saara kirjoitti...

Minä olen päätynyt päinvastaiseen strategiaan: omista valinnoistaan kannattaa olla kohtuullisen avoin, sillä se tuo arkeen näkyväksi sen tosiasian että olemme kaikki erilaisia, nekin meistä jotka ulkoasunsa puolesta sulautuvat joukkoon. Toivon, että avoimuudella kannan pienen korren suvaitsevamman ja ystävällisemmän yhteiskunnan kekoon.

Mitä arvostelijoihin tulee, voi arvostelut ohittaa tyynesti toteamalla että minulla on minun juttuni ja teillä teidän juttunne. Hirveän suvaitsemattomia ihmisiä en lähelleni erityisemmin kaipaakaan, joten en koe suurena menetyksenä sitä jos he eivät seurassani viihdy.

Meidänkin maalle muutto herätti runsaasti ihmettelyä. Olen huomannut että Väinämöisen neuvo "annapas ajan kulua", on ollut oikein hyvä. Kun aikaa kuluu muutamankin vuoden verran eikä mitään hirveää tapahdu, ihmiset huomaavat että elämäntapamuutoksistakin voi selvitä hengissä. Ja jos he ovat alunperin epäilleet sitä, havainto on varmasti avartava.

Maaria kirjoitti...

Ihmiset ovat todellakin ihan mahdottoman erilaisia. Kun on tehnyt vain vuodenkin työtä ihmisten parissa, jotka ovat ympäri maailmaa (+ nämä paikalliset, joiden sisimmät ovat niinikään vallan erilaisia), syntyy jotenkin vain pakottava tarve vyöttää itsensä ja arvonsa ja koettaa pysyä itsenään nin hyvin kuin taitaa. Itsetuntemus ja -tietoisuus ei vie muilta mitään pois, päinvastoin se on apparaatti, jonka avulla kohdata neutraalisti erilaisuutta.

Saara kirjoitti...

Juuri näin. Toisinaan erilaisten ihmisten seurassa eläminen ja työskenteleminen selkiyttää hyvin omia ajatuksia siitä millainen itse on.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments