Lahjoja niille joilla on jo kaikkea

Joulu tuntuu tulevan joka vuosi aikaisemmin, joka vuosi rikkaampana. Katsokaapa tätä juttua jossa esitellään kymmenen vuoden takaisia suosikkijoululahjoja. Missä ovat tänään teletappilelut ja 90-luvun lopun kännykät? Nii-in. Suosikkijoululahjan tunnistaa siitä että se on kallis, nopeasti vanheneva tuote jonka hankkii samoihin aikoihin puoli valtakuntaa. Sisäinen pikkusosiologini pohtii, onko hittituotteiden samanaikainen osto jonkinlainen yhteisöä vahvistava rituaali vai onko kyse aina hauskasta statuspelistä jossa sosiaaliset suhteet säilyvät hyvinä ja itsetunto kolhuitta kun saan juuri samat asiat mitä naapurillakin on? Myös kaiken sen rakkauden jota vuoden aikana ei ole kerennyt antamaan läheisille voi muuntaa kätevästi euroiksi ja käyttää lahjoihin. Kuinka monta halia ja myöhäisillan jutustelutuokiota korvaa timanttisormus? Kuinka monta päivää etävanhemmuutta voi ostaa uudella pelikonsolilla? Joululahjasirkus on otollinen paikka aloitella kohtuullistamista. Itselleen kuittaa palkkioksi rauhalliset joulunalusviikot, kaukana ruuhkaisista kauppakeskuksista.

Ja välillä näyttää siltä että kalliit ja tolkuttoman runsaat joululahjat ovat yksinkertaisesti kierre johon on ajauduttu, tapa josta ei suuresti nautita mutta jota jatketaan ettei yhtäkkiä vaikutettaisi kitsailta tai köyhiltä tai ihmisiltä joiden lämpimät tunteet ovat päässeet nuupahtamaan. Siksi usein kuuleekin tarinoita siitä miten ihmiset sopivat ettei meille tänä vuonna osteta lahjoja- ja miten jouluaattona paljastuu että lahjavuori on sittenkin lähes entisen kokoinen. Ehkäpä parempi on sopia, että tänä vuonna lahjarahat käytetään eettisiin lahjoihin. Niitä kauppaavat nykyään jo monet hyväntekeväisyysjärjestöt. Eettisissä lahjoissa hintahaarukkaa riittää muutamasta eurosta satasiin, ja lahjat tulevat taatusti tarpeeseen. Antamisen ilokin säilyy, ja aattoillan tullen voidaan lahjapaperivuoren siivoamisen sijasta kertoa tarinoita kaukaisesta maasta jossa jonkun tarvitsevan pihalla määkii nyt reipas pieni vuohi…

Toinen vaihtoehto –josta on tullut meillä suosittu- on antaa paketteja, mutta stressivapaita paketteja. Sellaisten sisältö ei ehkä ole mainoskuvastoista tuttu, mutta taatusti käyttökelpoinen ja mieltä lämmittävä. Jokainen saa lahjaksi satokauden herkkuja kuten hilloa ja likööriä, ehkä lisäksi palan kotitekoista saippuaa tai pienen käsityön kuten pari käsintehtyä tiskirättiä. Jokaisen lahja on suunnilleen samansisältöinen, mutta itse paketti on joka vuosi hiukan erilainen. Vuoden aikana käytössä kuluvat lahjat eivät kasvata krääsävuorta ja niiden hinta-laatusuhde on loistava. Eivätkä villasukkien, lapasten tai tiskirättien tyyppiset klassikot koskaan mene muodista pois. Kymmenen vuoden päästä sukkapari on täsmälleen yhtä tyylikäs kuin tänäkin päivänä, ja voi olla että rätilläkin pyyhkii vielä hyvin. Olen myös huomannut että yksinkertaisuudella on eräs myönteinen sivuvaikutus: kun kaikki tietävät suunnilleen, mitä odotettavissa on, kukaan ei pety siihen ettei saanut tarpeeksi hienoa, tarpeeksi paljon, juuri oikeanlaista. Kukaan ei odota arjen koittamista ja sitä että pääsee vaihtamaan epämieluisia lahjoja, kukaan ei näytä myrtynyttä naamaa. Jos hillo on pahaa, sen voi aina syöttää vieraille ja sen pituinen se. Yksinkertaisuus on tehokas lääke tolkuttoman yltäkylläisyyden sivutuotteena syntyvää omituista tyytymättömyyden, pahanmielen ja nirsoilun epidemiaa vastaan, kaikkina vuodenaikoina.