Kulutushulluus ja -humala

Olen taas erehtynyt lukemaan uutisia. Ajatelkaapa tätä: jäyhät suomalaiset jotka eivät osoita mieltä, jotka nukkuvat varmuuden vuoksi vaaleissakin ja jurisevat mielipiteitään korkeintaan nimettömässä nettikeskustelussa, voivat sittenkin kärsiä huomattavaa epämukavuutta kuten jonottaa tuntikausia ulkosalla, rynnätä, sännätä, käyttäytyä aggressiivisesti kuin pamplonalainen härkälauma. Kun vain oikeaan hermoon osutaan, ja sen hermon nimi on Erikoistarjous. Kun läppäreitä myydään puoleen hintaan, maailman rikkaimpiin kuuluvan kansan jäsenet saavat hetkessä aikaan hengenvaarallisen tungoksen. Liikkeen avajaistarjoukset saavat kiireiset helsinkiläiset muodostamaan satojen metrien jonoja. Erilaisilla hulluilla päivillä vähiten hullu ilmiö on normaalisti kaupan valikoimiin kuulumattomista sekundaeristä pyydettävät hinnat. Jälkikäteen lehdessä haastatellaan naista joka on taistellut itselleen tarjousläppärin:”Päätin, että vaikka henki menisi, en anna konetta noin röyhkeälle tyypille.” Siinä on ihminen joka tietää mikä elämässä on tärkeää ja minkä eteen kannattaa taistella: läppäri sataysiysi, ovh kolmeysiysi. 


Kannattaako tähän edes kuiskata, että on olemassa sellainenkin asia kuin inhimillinen arvokkuus? Sellainen tärkeä ja hauras asia joka tallautuu jalkoihin ensimmäisessä tungoksessa. Sitäkö varten kaukoidän tehtaiden ylityöllistetyt kokoojaorjat raatavat itsensä itsemurhan partaalle jotta rikkaan länsimaan asukkaat saisivat jyrätä toisiaan halvan tavaran kiilto silmissä? Ja ovatko nämä tavarat edes arvokkaita? Ovatko ne aarteita joista tulee onnellisten ostajien perintökalleuksia? Eivät tietenkään, vaan nopeasti kuluvaa ja särkyvää roinaa jota pienetkin pirtit ovat jo ennestään pullollaan niin että kodinjärjestämiseenkin on jo tarjolla ammattiapua. Mikä halvalla tulee se myös helpolla menee. 

Tällaiset uutiset saavat minut miettimään vakavasti, kannattaako tässä edes yrittää. Mitä ihmettä filosofilla voisi olla sanottavana tällaisille ihmisille? Mitä me muutamat yrittäjät vielä täällä teemme horisemassa arvoista, kauneudesta, kestävästä viisaudesta ja vaatimattomasta, arvokkaasta elämästä? Liisan pojan ajatusta lainatakseni: ehkäpä toisin ajattelevien paras kohtalo on tulla korkeasti koulutetuiksi mettäpöllöiksi jotka elelevät pieniä hiljaisia elämiään korvessa, kaukana pahasta maailmasta. Ehkäpä on täyttä utopiaa yrittää tuottaa maailmaan sen enempää hyvää kuin mikä on tarjolla niille jotka ripustavat linnunpönttöjä ja viljelevät pientä kasvimaataan. Ehkäpä niiden monien ihmisten jotka ihmettelevät onko filosofia oikea ammatti ja vaativatko jotkut ajattelemisesta palkkaa, kysymysten takana on järjen hiven. Sen olen jo huomannut että monet eivät filosofeja tämän yhteiskunnan kekkereihin kaipaa.  Näiden uutisten jälkeen epäilen entistä tarmokkaammin, että enpä taida minäkään tähän seurakuntaan kuulua, en.

7 kommenttia:

Marja Leena kirjoitti...

Niin, mistä ihmiselle tarkoitus ja tahto elää tuota vaatimatonta ja arvokasta elämää? Markkinavoimat pitävät ihmisiä automaattiohjauksessaan, eikä monikaan tunnu enää tietävän, miten päästä tämän boxin ulkopuolelle. Mistä jotkut saavat tuon voiman, tahdon ja näkemyksen elää toisella tavalla, ainakin yrittää sitä?

Sinä tunnut olevan yksi sellainen ihminen, ja miten tärkeää onkaan, että silloin kirjoittaa näistä. Tarvitaan kykyä pohtia ja ajatella ja jonkinlainen herätys. Se herätys voi olla juuri jokin sana jossakin hienossa tekstissä...

Zepa kirjoitti...

Mulle tulee harva se päivä mieleen että pitäis oikeastaan tappaa itteni ihan vain sen takia, että ihmisrotuun kuuluminen hävettää niin paljon. Jumalauta näitten turistien meininkiä, noin ylipäätään.

Kunnioitan kovasti, että olet jaksanut ja edelleenkin jaksat kirjoittaa näistä asioista. Sulla on papua, pidä siitä kiinni :-)

Liisa kirjoitti...

Ennen kuin tämä kaikki elämänmuutos kohdallani alkoi, kuvittelin että vaikuttaminen on sellaista että päästään isoille areenoille ja tehdään isokokoisia asioita. Onnekseni minulle nousi tie pystyyn, en saanut yhtään kumingasajatustani myytyä markkinoille.
Seuraavassa vaiheessa ymmärsin, miten lyhytkestoista suuren yleisön kiinnostus on. Senlaatuista yleisöä, joka ei tee itse ajatustyötä, joutuu ruokkimaan koko ajan, mikä johtaa niihin tosi omituisiin ilmiöihin, mitä nyt vaikka telkkarissa näkee.
Sitten tuli sellainen katkera vaihe, että mitä kannattaa ja kaikki on turhaa ja minä olen mitätön maan matonen ja aijai voi.
Mutta nyt uskon koko ajan enemmän siihen, että pieniin asioihin sitoumalla, niitä sitkeästi toteuttamalla ihminen voi lopulta jättää kestävimmän ja mielekkäimmän jäljen. Pyörä on keksitty, hurraa! Pitää tehdä sitä mihin uskoo. Jos niin on tarkoitettu, niin ulkoisestikin näkyvästi, jos ei, niin sitten pienesti ja hiljaisesti.

metsienmamma kirjoitti...

Onneksi sinä Saara kirjoitat! Luot minuun uskoa tässä mettäpöllön alkutaipaleella runsain mitoin. Minä oon matalasti koulutettu mettäpöllö, mutta niin, vaikeaa on se pyörästä ulos viskautuminen siltikin, vaikkei pyörässä kovin sisällä ole ollutkaan. Jopa pyörän reunalla juosseen on vaikea hypätä.

Liisan sanoin olen minäkin myyräillyt muutamia puolipalkattomia ja suuren yleisön huomaamattomissa tehtyjä hommiani reilun vuoden ajan. Olo on ollut hyvä. Vaikka kehuja saa sattumanvaraisesti kolme kertaa siinä vuodessa, ne ovat arvokkaita. Kehuihin ei turru ainakaan. Ja pikkuhiljaa itsensä ihmisten tietoisuuteen ujuttaminen on kuin salapoliisin työtä tekisi. Se on kutkuttavaa, kun sen huomaa toimivan. Ja kun huomaa, on jo aika syvällä niiden mielissä. Pidän salakavaluudesta, sellaisesta hyvänlaatuisesta. Kuten vaikka että salakavalasti ihastuu johonkuhun. Tai salakavalasti ujuttaa filosofiaansa tavallisten tallaajien mieliin. Niidenkin, jotka juoksee läppärien perässä ;)

Äläkä missään nimessä lopeta! Muuten mun mettänreunasta sun mettänreunaan ei oo tätä hienoa yhteyttä kommentteineen.

Saara kirjoitti...

Suuret kiitokset teille kaikille lohduttavista sanoistanne <3 Jatkopohdinnoista tulikin ihan oma juttunsa.

piccolina kirjoitti...

Otin itselleni talteen aivan nuo samat uutiset ja pàhkàilin niità tykònàni ja ààneen. Ei mahdu pieneen mieleen, miksi tarjouskànnykàn vuoksi kannattaa nukkua ulkona teltassa tai halvan làppàrin vuoksi survoa toinen ihminen maahan.

Ja tosiaan. Yhdessà maailman rikkaimmista maista. Jossa kànnykòità ja làppàreità per kotitalous on varmasti jo ihan mukava mààrà.

En edelleenkààn ymmàrrà, joten jatkan ihmettelemistà.

Saara kirjoitti...

Kyllä suurempia vaikeuksia ymmärtää on täälläkin. Luulen, että tämä on kuitenkin niitä ikäviä asioita joiden ymmärtämisen yrittämisestä voi olla paljon hyötyä.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments