Kolmas Paavo toden sanoo?

Jos jokin on käynyt näissä vaalikarkeloissa selväksi niin se että presidentiksi pyrkivän miespuolisen henkilön on hyvä olla nimeltään Paavo. Toisaalta kolme Paavoa on hiukan hämmentävää. Vielä hämmentävämpää on, että presidenttikisasta joka alkoi Jurassic Parkin tunnelmissa on tullut kisa johon mukaan on päätynyt parikin hyvää ehdokasta. Pieniä he ovat poliittisten dinosaurusten rinnalla, toki, mutta niin olivat nisäkkäätkin triaskaudella. Enää puuttuu vain meteoriitti, kirkas älynvälähdys taivaalla joka saisi äänestävän kansan muistamaan että halusimmepa tai emme, aika kulkee yhteen suuntaan ja se suunta on tulevaisuus.

Tein Helsingin Sanomien vaalikoneen, hyvin ennalta-arvattavin tuloksin. Ylivoimaiseksi inhokkiehdokkaakseni nousi Niinistö. Tulosvertailussa syykin selvisi (kuten myös mahdollinen syy tämän ison rahan miehen käsittämättömään kansansuosioon): Niinistö on ehdokas niille jotka eivät ole oikein mitään mieltä mistään. Hän puhuttelee kansan syviä rivejä jotka eivät halua kuollakseenkaan omata ”äärimielipidettä”. Äärimielipide ei suinkaan ole sitä mitä minullekin koulussa opetettiin eli mielipide jota kannatetaan niin fanaattisesti että se halutaan pakottaa toisille vaikka väkivalloin, vaan mikä tahansa selkeä mielipide josta joku voi olla eri mieltäkin. Koko kansan presidentti-ideologia sopii ajatuksen jatkoksi paremmin kuin hyvin: presidentti voi yhdistää jokaista suomalaista vain jos hän on ihminen joka ei ole mitään mieltä, ei mielellään ”sekaannu” mihinkään, eikä avaa suutaan missään sillä huonolla tuurilla mikä tahansa paikka voi olla väärä paikka. Presidentin virka on kuitenkin poliittinen virka. Sen epäpolitisoiminenkin on siten poliittinen agenda joka sopii paremmin yksille kuin toisille.

Tietysti presidentinvaalit ovat myös kansakunnan arvojen mittari. Näissä vaaleissa ääripäät näyttäytyvät kirkkaina: uskonnolliskonservatiivisten nationalistiänkyröiden vastapainoksi on tarjolla vapaamielistä maailmankansalaista.  Kerrankin oma ehdokas on myös niille jotka eivät halua olla mitään mieltä mistään. Samalla ilmapiirissä on taktikoinnin makua. Kun ehdokkaat herättävät suuria tunteita, pohtii moni sellaisen ehdokkaan äänestämistä jolla olisi hyvät mahdollisuudet toiselle kierrokselle. Entä mitä tehdä jos toisella kierroksella vastakkain asettuu kaksi suurta inhokkia? Ensimmäiseen huoleen minun on huomautettava, ettei demokratia toimi laskelmoimalla vaan siten että kansalaiset ilmaisevat vilpittömän mielipiteensä. Poikkeuksen sääntöön muodostavat vain luotettavat oraakkelit- meidän muiden on parasta myöntää tietämättömyytemme tulevaisuuden muodosta ja ilmaista mielipiteemme.

Toisen kierroksen ongelma on kieltämättä kinkkisempi. Omasta puolestani olen pitkän harkinnan perusteella päätynyt siihen, että jos vastakkain asettuvat Suo ja Vetelä tai Puukko ja Hirttosilmukka, teen historiallisen teon ja jätän äänestämättä. Teen oman osani vaalitoimitsijana ja masennun siinä vaiheessa kun vaalihuoneisto suljetaan ja ääntenlasku alkaa. Tämä ei ole mitenkään tyydyttävä vaihtoehto- mutta toisaalta, Suo ja Vetelä eivät nekään ole aitoja vaihtoehtoja. Poliittinen maailmakin on epätäydellinen. Silti siinä on näin vaalien alla oma kiinnostavuutensa.

posted under , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments