Kausiruokaa marraskuisessa keittiössä
Kun puutarhasta saatava sato rajoittuu syksyn runsaiden viikkojen jälkeen lehtikaalin lehtiin ja muutamaan hassuun yrttiin, on keittiön taas aika muuttua. Varastojen täydentäminen vaihtuu niiden tyhjentämiseen, tomaatit ja salaatinlehdet porkkanoihin ja sipuleihin. Talven saapuminen ei tarkoita alistumista kalliimpiin ja huonolaatuisempiin vihanneksiin eikä syksyn satorunsauden vaihtumista monotoniseksi kitkutteluksi. Talvi on oma vuodenaikansa jonka miellyttävän sujumisen eteen on vuoden mittaan tehty paljon työtä. Mutta jos kausiruokailun motivaationa on aatteen palon lisäksi unelma monipuolisemmasta ja hauskemmasta ruokavaliosta, sitä työtä on tosiaan täytynyt aikanaan tehdä.
Kausiruuasta innostutaan usein alkusyksystä, silloin kun satoa tulee ovista ja ikkunoista. Tänäkin vuonna näin vaikka miten monta lehtikirjoitusta joissa hehkutettiin kausiruuan trendikkyyttä. Veikkaan, että trendi voi osoittaa laantumisen merkkejä heti kun syksyn lyhyet rikkaat viikot ovat ohi. Yhdessäkään lukemassani jutussa ei nimittäin paljon puhuttu säilönnästä tai säilykkeistä, ja toisaalta talvikaudelle sopivien ainesten lista on lyhyenpuoleinen: juureksia, perunaa, viljatuotteita, papuja ja linssejä, kaaleja, hiilijalanjäljen kannalta myös laivalla rahdatut sitrushedelmät ja banaanit sopivat jos ei liikaa huolehdi kemikaalijäämistä. Kuulostaisi suoraan sanottuna surkealta verrattuna muiden vuodenaikojen, etenkin alkusyksyn, tarjontaan. Onneksi varastossa on täydennystä: omenia mehuna, siiderinä, soseina ja piirastäytteinä, monenlaisia marjoja pakastettuina, hillottuina ja likööriin säilöttynä, kuivattuja ja pakastettuja metsäsieniä, erilaisia papuja pakkasessa, vahvaa valkosipulia, ikkunalaudalla idätettyä voileipäkrassia. Siinä missä kesän ja syksyn satoa saa ostaa torilta, ovat talven sulostuttajat vaikeampia löytää ja toiseksi niin kalliita ettei niistä olisi kuin satunnaisiksi vieraiksi ruokapöydässä. Mutta kun kesällä ja syksyllä on ahkeroinut, on talven kynnyksellä tallessa ruokavarasto joka tekee talven ruokalistasta ainutlaatuisen ja houkuttelevan.
3 kommenttia:
eipä ole meillä suomessa huolta mitä syödä. sato on antanut kaikille jotain.kyllä juurespadat ja linssisopat on lämmittäneet mukavasti oloa. ajattelen surulla niitä maita, joissa pienet lapset kuolvat nälkään ja aikuiset myös viimeistään heikkona sairauksiin..olen miettinyt paljonkin miten tämä ero saataisiin kurottua umpeen, että voisimme viedä liiastamme sinne missä on hätää enemmän , sillä se mitä nyt viedään ei riitä
Tämä oli hyvä, ajatuksia herättävä kirjoitus.
Kiitos, Satu!
Aikatherine,on hyvä että jaksat muistaa myös niitä joilla ei ole mitään. :) Itse ajattelen niin ettei maailman ruokaongelmiin ole yhtä ratkaisua, vaan ehkä pikemminkin monta pientä. Kausiruoka ja kotitarveviljely ovat tällaisia pieniä, tavallisen ihmisen kokoisia ratkaisuja. Niiden kautta tulee ottaneeksi kantaa viljelymaan vähenemiseen, köyhien maiden riistoon, monikansallisten yritysten valtaan ruuantuotannossa, keinotteluun...moniin sellaisiin ongelmiin jotka ensiajattelemalla tuntuvat liian suurilta ja kaukaisilta.
Lähetä kommentti