Helppoa, vaikeaa

Elämän kohtuullistaminen on helppoa, kunhan alkuun pääsee. Sitten kun itselle on kirkastunut että kysymys ei tosiaankaan ole uhrautumisesta ja loputtomasta luopumisesta syyllisyydentunnon piiskaamana vaan hyvästä elämästä jonka resepti vain on hiukan toisenlainen kuin mistä kuulee eniten puhuttavan. Sitten kun ymmärtää ettei kaikkea tarvitse osata eikä jaksaa heti tai ikinä vaan että se mitä tänään jaksan tehdä riittää toistaiseksi ja että huomisesta on tärkeää tietää vain että samalla radalla jatketaan. Sitten kun ymmärtää ettei onni ole riippuvainen siitä mitä muut ajattelevat eikä etenkään siitä että yrittää olla niin kuin muutkin (eli oikeastaan sellainen millainen kuvittelee toisten, vähän fiksumpien ja parempien ihmisten olevan). On helppoa tehdä asioita joiden tietää sisältävän onnea, on helppo olla innostumatta asioista joiden houkutuksen tietää olevan hetkessä ohimenevää ja lopulta vain uupumusta lisäävää. Oravanpyörä ja kiireinen elämä houkuttelevat tasan niin kauan kuin jossakin sydämen sopukassa uskoo että ne sittenkin ovat palkitsevampia, parempia ja tavoiteltavampia kuin lempeä ja hidas elämä. Kun päinvastaisia kokemuksia kasautuu tarpeeksi, jossakin vaiheessa se usko vain katoaa eikä enää palaa.

Vaikeaa on kommunikoiminen. Se ei ole vaikeaa siksi ettei olisi mitään sanottavaa. Maailma on aiheita täynnä. Sanojakin löytyy kun sitkeästi etsii. Se on vaikeaa, koska kirjoittaminen edellyttää sitä että nostaa nenänsä siitä pienestä rauhan pesästä jonka on onnistunut ympärilleen kasaamaan ja päästää mieleensä taas suuren maailman laskemattoman monet epäkohdat. Se on vaikeaa myös siksi että kirjoittaminen edellyttää uskoa siihen että kirjoittaminen saattaa aikaansaada jossakin, kaukana katseen ulottumattomissa muutoksia parempaan. Se edellyttää toivoa paremmasta tulevaisuudesta omaa pihapiiriä laajemmassa mittakaavassa. Ja se edellyttää sitä että jaksaa vielä välittää maailman menosta ja ihmisistä. Nämä ovat resursseja joiden huomaan aina välillä olevan pelottavan vähissä. On hetkiä jolloin en millään tahtoisi ajatella maailmaa kotiportin ulkopuolella. Hetkiä jolloin muistan että kirjoittaminen, ehkä avaruuden asioita käsittelevää väitöskirjaa lukuunottamatta on minulle periaatteessa täysin vapaaehtoista, ja ahkera kirjoittaminen on vielä vapaaehtoisempaa. Periaatteessa ja teoriassa, siis.

Sitten lepään päivän, kaksi, viikonkin. Vastaanotan kiitollisuudella jokaisen lohdullisen sanan. Mietin, olisinko todella tyytyväinen jos sulkeutuisin omaan pieneen rauhaani. Olenko aidosti sitä mieltä että olen tehnyt oman osani ja maltan jättää maailman murheet toisille harteille (joita kuitenkin löytyy). Ei, enpä ole, vielä enkä varmaan pitkään aikaan. Muistan, että kommunikaatio on yhdessä suhteessa ihan samanlaista kuin kohtuullistaminenkin: tärkeintä ei ole tulos vaan se että yrittää aina vaan.

4 kommenttia:

Wihtori kirjoitti...

Tärkeitä sanoja. Kipeän vaikea kommunikointi...kohtuullistaminen ja hidastaminen on myös sanoista tehty ja vuorovaikutuksen piirissä. Aina se ei vaan onnistu, ja aina ei osaa, mutta juuri niin että yrittäminen kannattaa...ja aina voi edes kuunnella :)

WeirdRockStar kirjoitti...

Hyviä ja kauniita sanoja. Voisin allekirjoittaa kaiken omakohtaisesti- paitsi avaruudesta käsittelevää väitöskirjaa koskevan kohdan, heh.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Mielenkiintoisesti yhdistelit kohtuullistamista ja kommunikaatiota!

Tosiaan, kun elämään ei kuulu lähinnä kuin itse valittuja asioita (siinä määrin kuin se on mahdollista; esim. minulla työnantaja päättää mihin aikani töissä käytän ja se on ookoo), saattaa piillä vaara työntää päänsä pensaaseen.

Vetäytymisen aika saattaa ollakin paikallaan; ainakin sitten, jos elämä aiemmin on ollut turhan hektistä eikä ole ollut aikaa kuulostella itseään. (Tuo tietenkin lainausmerkeissä, koska aikaa riittää aina siihen mitä palavasti haluaa!)

Melko lailla varmasti jossakin vaiheessa ihminen tiedostaa, että se ei ole ratkaisu pidemmän päälle.

Kun ihmiselle kerran on annettu sitä ja tätä lahjaa (mitä kenellekin - sinulle esim. tärkeistä asioista kirjoittamisen lahja), niitä haluaa käyttää!

Ei kohtuullinen elämä tarkoita sitä, että vetäytyy kuoreensa.

Sehän olisi sama asia kuin toukka joka ei kasva täyteen mittaansa perhoseksi.

Saara kirjoitti...

Kiitos, olen ilahtunut siitä että pienistä sanoistani on ollut teille iloa.

Hoo M: Lepoa tarvitaan välillä, mutta tärkeää on myös huomata missä vaiheessa se muuttuu tehtävien töiden välttelyksi -sehän taas on uskomattoman energiaa vievä tila.

Kohtuullisia elämiäkin on niin monenlaisia. Usein jo kohtuullinen eläminen sinänsä, hiljainen mutta erilainen arki, on tehokasta kommunikaatiota.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments