Yksinkertaisuudesta, väreistä, kauneudesta

Tänään ulko-ovesta astuessani minua tervehtivät sumu, pimeys ja loppusyksyn läpitunkeva kosteus. Helsinkiin ehdittyäni ne olivat jo vaihtuneet tavalliseksi, harmaaksi loppusyksyn aamuksi. Helsingissä, toisin kuin Virkkalassa (ja jopa Lohjalla, kuten Ofelia minua informoi tavatessamme), on ihmisiä. Ihmisiä mustissa takeissa, harmaissa halateissa, tummansinisissä farkuissa. Ymmärsin, että vaikka aihe on kaikkea muuta kuin loppuun mietitty, teemaviikkooni täytyy mahduttaa myös muutama sananen väreistä, estetiikasta ja kauneuden tuomisesta arkeen.

Jotkut vaatekaapin yksinkertaistajat (etenkin uskonnollisesti motivoituneet) ovat sitä mieltä että kaikki ilo on Herrassa, ja täällä Maan päällä on parasta pukeutua mustaan, harmaaseen ja muihin epäväreihin. Korut ja kaikki asusteet joilla ei ole selvää käytännöllistä tehtävää, ovat pannassa. On tietysti totta, että pienten vaatekaappien sisällön on syytä olla moneen menoon sopiva ja käytännöllinen, mutta tarkoittaako se aina mustaa ja farkunsinistä? Onko koristautuminen ja asustaminen tosiaan turhuutta? Näitä kysymyksiä olen pohtinut paljon Altamiran-retken jälkeen, vaikka tietysti olen jo aikaisemminkin pitänyt sekä väreistä että asusteista. Uusi vakaumukseni, että pyrkimys ilmentää omaa käsitystään kauneudesta, on tärkeää ja itsessään arvokasta toimintaa, on etsinyt käytännön sovelluksiaan ja paikkaansa arjessa. Kivikautisessa nahkanutussa yksinkertaisuuden, kestävyyden, funktionaalisuuden ja kauneudentavoittelun tasapaino oli suhteellisen helppo löytää, mutta miten on nykyään? Miten se onnistuu, jos perusideana on astua pari reilua harppausta taaksepäin kulutushumalasta ja riistokapitalismista? Samassa kattilassa on muhinut pari muutakin ajatusta: sen että pukeutuminen on yksi keino rakentaa tervettä itsetuntoa ja ruokkia arvostusta omaan ruumiiseen ja sen vastaparin, nykypäivän usein raadolliset kauneusihanteet joissa tavallisia naisia ei enää verrata edes huippumalleihin vaan photoshopattuihin huippumalleihin, eikä kauneuden tavoittelua ohjaa aina niinkään pyrkimys ilmaista estetiikan tajuaan vaan epäterve muovisen täydellisyyden tavoittelu. Miten voi ilmentää ja tavoitella kauneutta sortumatta epäterveiden ja läpikaupallisten kauneusihanteiden orjuuteen?

Tasan eivät käy ihmisten onnenlahjat myöskään synnynnäisen kauneuden suhteen. Toisilla sitä on enemmän, toisilla vähemmän, joillakin ei oikein ollenkaan. Toisten ulkomuotoon on lyönyt leimansa sairaus tai muuten kova elämäntilanne, toisten ”kauneuden” takaa paljastuu niin ikään sairautta tai sisäistä rumuutta. Korostunut yksinkertaisuus on varsin hyvä yritys tasoittaa tilannetta ja muistuttaa sisäisen kauneuden ensisijaisuudesta (ajatuksia herättävät myös tutkimustulokset joiden mukaan erottuvasta yksinkertaisuudestaan kuuluisien konservatiivisten amishien nuorten keskuudessa syömishäiriöt ovat hyvin harvinaisia toisin kuin amerikkalaisessa valtakulttuurissa) Toisaalta, meillä kaikilla on geneettisten onnenpotkujen määrään ja varallisuuteen katsomatta ainakin kohtalaiset mahdollisuudet lisätä maailman kauneutta olemuksellamme. Tällöin emme tuo esille niinkään itseämme vaan tiettyä käsitystä kauneudesta. Sen sijaan että olisimme ruumiita joiden parhaat puolet tulee esitellä ja markkinoida ankaralle ja pienimpiinkin epäkohtiin julmasti puuttuvalle yleisölle, voisimme kenties yrittää ryhtyä taideteoksiksi, tutkielmiksi ilosta ja ainutlaatuisesta kauneudesta. Yksinkertaistaja voi luopua tavoittelemasta kauneusihanteita ja muodin oikkujen mukaisuutta, mutta kauneuden ikuista arvoa voi edelleen tavoitella parhaansa mukaan. Eettisyys on kaunista, mutta onko kauneuden oltava pelkästään eettisyyttä? Minusta kauneus on myös estetiikkaa:heleitä värejä ja niiden tuomaa mielen piristystä marrasajassa ja sieviä pieniä yksityiskohtia. Aivan ehdottomasti se voi sisältää runsaan määrän oman estetiikantajun ilmaisua, jolle yksinkertaisuuden ja eettisyyden ihanteet asettavat puitteet, mutta eivät välttämättä rajoja. Lopulta huomaa, etteivät rajoja välttämättä aseta edes puutteelliset lähtökohdat. Voi olla, ettei sellaista kuosia olekaan keksitty millä minusta saisi pienen ja siron näköisen, mutta sehän ei estä minua pyrkimästä olemaan kelvollinen tutkielma siitä miltä näyttää kauneus niissä puitteissa jotka minulla on sille antaa. 

Suomalaisen ajastajan mukaan eletään vuoden viimeisiä päiviä. Ensi vuodeksi en ota uusia kehitystavoitteita, vaan jatkan mielen nurkkien siivoamista sen ajattelun rippeistä että kauneus olisi ylellisyyttä ja ekstraa josta yksinkertaistajan olisi oikeastaan hyvä luopua. Kauneus ansaitsee vaivannäköä, eikä ole ekologiseltakaan kannalta ollenkaan pahasta ostaa halvan sijaan laadukasta mutta kalliimpaa, jos varallisuus sen sallii. Miten onnistun tasapainottamaan näitä ajatuksia käytännössä kaikkien muiden hyvien ajatusten kanssa? Siitä tulee varmasti mielenkiintoista sompailua. Sellaista soveltava etiikka usein on. 

Näin aluksi, yritän pitää aamuisin mielessä että marrasaikana pimenevä ja hiljenevä luonto haastaa minut valaisemaan ympäristöni ja arkeni omalla kauneudentajullani. Nyt on se aika jolloin värejä ja valoa on siellä missä niitä vaalimme. Käsityön tulokset jäävät kodin seinien sisään, ja harva meistä tekee taulujakaan joista olisi iloa monelle. Jokainen meistä kuitenkin joutuu vetämään vaatteet päälleen joka aamu. Se on mahdollisuus ilmentää kauneudentajua ja jakaa pieni murunen Sisämaailman värikkyydestä muidenkin kanssa. Siihen yritän tarttua.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments