Varhainen marras




Puissa voi olla vielä ruskan hehku, kalenteri voi näyttää vielä lokakuuta. Mutta tämän perheen yli pyyhkäisseestä vastoinkäymisten sumasta on käynyt hyvin selväksi, että marrasaika on täällä taas. Korpiklaanin biisi summaa huushollin tunnelmat jotka ovat seilanneet yhteiskunnallisen ja työperäisen maailmantuskan syvyyksistä arkielämän vastoinkäymisiin. Toistaiseksi yritän parhaani mukaan olla kiitollinen siitä, että vaikka pienten vaikeuksien kavalkadi onkin uuvuttava, mitään todella kamalaa ei ole tapahtunut. Vielä. Toistaiseksi. Marrasaikana elämän piiri kutistuu tarhoista taloon, ajatusten horisontti multiversumin reunoista henkilökohtaisiin murheisiin. Vain epätoivon ulapat ovat laajemmat ja mielen mustuudet syvemmät kuin milloinkaan muulloin. 

Marrasaika on se aika jolloin alkeellisinkin hyvä tuuri nollautuu, ja huono onni venyy arjen pienten kiusojen ohella eeppisiin vastoinkäymisiin. Sellaisiin jotka Herra Murphy on henkilökohtaisesti käsikirjoittanut. Siinä ohessa on arkikin takkuista ja kaiken yli levittyy loppusyksyn ahdistava, kylmä, tukahduttavan kostea pimeys. Marrasaika on se aika jolloin maailmankaikkeus ei ainoastaan hiero kuraa naamaan, vaan myös hihittää päälle. Jonakin muuna aikana vuodesta kellarista voi löytyä hiiriä ja jauhokuoriaiset voivat hyökätä kuivatavarakaappiin, mutta kun niin käy marrasaikana, Blogilistan sivulla viiden Google-mainoksen kolme ensimmäistä ovat tuholaistorjuntafirmoilta. Siis ennen kuin blogisti on kirjoittanut silmille hyppivistä pikku hirviöistä sanaakaan. Se on tietysti silkkaa sattumaa, mutta on sattumia ja marrasaikaisia sattumia. Niiden ero on siinä että sattumat voivat painaa mielen matalaksi, mutta marrasaikaiset sattumat nakertavat sielua kuin keskiyön hiiret vanhan talon rakenteita. 

Kohtuullinen maailma olisi ehkä se vuosisatojen hämärään kadonnut muinaissuomalainen maailma jossa elämä alkoi näihin aikoihin hiljentymään ja ihmiset vetäytyivät pirtteihinsä (eikä heidän siten tarvinnut huolehtia muusta kuin perhesovusta ja siitä etteivät polta sitä pirttiä). Nykyaikana marrasaikanakin kalenteri on täynnä menoja ja tehtäviä, jotka tuottavat aivan uudenlaisia lavasteita kaikenlaisille katastrofeille. Viime vuoden marraskuu jonka vietin enimmäkseen sohvalla maaten telottuani molemmat jalkani, ei suinkaan ollut pahimmasta päästä. Ei monellakaan tavalla. Novemberofobiani voi olla omalaatuinen fobia, mutta rationalisoimalla en tule siitä eroon pääsemään.

Ainoa hyvä puoli marrasajassa on, että se ei todennäköisesti kestä loputtomiin tänäkään vuonna, vaan lopulta tulee talvi joka jäädyttää ahdistuksen ja hautaa synkkyyden lumipeiton alle. Kunnes niin käy, eletään aikaa jolloin mikään mahdollisesti piristävä asia ei ole niin pieni eikä vähäpätöinen etteikö sen äärelle kannattaisi pysähtyä. Yritän nauraa itselleni ivallisen maailmankaikkeuden kanssa, silloinkin kun oikeastaan itkettäisi. Pakenen väreihin ja lankakeriin, viivyttelen kuuman juomani ääressä, tilaisuuden tullen ryhdyn kirjoittamaan eläviksi pieniä mielikuvitusmaailmoja. Niinä hetkinä kun marrasaika on ympärilläni hiljaa ja suunnittelee uusia vastoinkäymisiä  varalleni, vältän visusti ajattelemasta kaikkia niitä elämän ja maailman epäkohtia joille ehdin tekemään jotakin myöhemminkin. Sitten kun talvi on tullut ja seuraavaan marrasaikaan on taas kokonainen vuosi. 

posted under , |

2 kommenttia:

aikatherine kirjoitti...

( Marrasaikana elämän piiri kutistuu tarhoista taloon, ajatusten horisontti multiversumin reunoista henkilökohtaisiin murheisiin.)
ihanasti koottu ajatuskuvio.
mietin vain miksi mielletään enemmän ahdistusta ja synkkyyttä tälle marraskuulle, senhän voi kokea myös toisin, vai olenkohan mie ihan seko.
ainakin minulla on monet juhlatkin, synttäreitä ja omakin nimmari se on ollut aina ulkoa jäinen, mutta hyvin usein sisätiloissa riemukkaan lämmin.
eikä oikein ehdi huomatakaan kun on jo joulun kaupallinen hössötys päällä vähä tai paljon lumisena. Luoja tietää.

Saara kirjoitti...

Hymyilin kommentillesi: yhden sieluntuska on toisen ihana ajatuskuvio. Hyvä niin! :)

Minun marraskuukammoni takana ovat suurelta osin konkreettiset ikävät tapahtumat. Jos en olisi tähän aikaan vuodesta onnettomuusmagneetti, voisin varmasti nähdä vuodenajan toisinkin.

Kommenttisi muistutti, että on marrasaikoina sattunut hyviäkin juttuja, kuten häät...ehkäpä voin elätellä pientä toivoa siitä että jonakin päivänä marrasajan hyviä juttuja voisi olla sen verran että suhtautumiseni hiukan paranisi. Kiitos siis siitä!

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments