Rauhaan kääriytyneet

Elokuinen Ameriikan-matkani oli suunnilleen niin täynnä elämystä kuin vain muutaman päivän retki toiselle puolelle planeettaa voi olla. Itse Teksasista en kuitenkaan erityisemmin pitänyt: siellä kaikki oli liian suurta, liian räikeää, ja kaikkialle tunkeva asehihhulitunnelma sai pasifistipakanan selkärangan kihelmöimään ikävästi. Toisena iltana kuitenkin satuin illallisen jälkeen käväisemään paikallisessa ostosparatiisissa. Yhtäkkiä paikalle pelmahti muutama ilmielävä amishtyttö. Koska tuijottaminen ei ole kohteliasta etenkään jos ei itse ole maalaismekossa, sallin itselleni vain yhden silmäyksen. Olihan se kiinnostavaa kerrankin nähdä, miltä minäkin ehkä näytän kotipuolessa vastaantulijoiden silmin.

Lyhyessäkin hetkessä ehtii kuitenkin nähdä paljon. Minä näin jotakin kerrassaan ihmeellistä. Näiden tyttöjen ympärillä oli jotakin joka muuten loisti kulutuksen ihmemaassa poissaolollaan: rauha. Kaupan hälinä ei koskettanut heitä, se hajosi heidän ympäriltään. Taidokkaat esillepanot näyttivät jotenkin koomisilta kun aito yksinkertaisuus kulki niiden ohi, kalliit hintalaput alkoivat näyttää jotenkin halvoilta kun lähistöllä oli pisara hiljaista arvokkuutta. Tytöt näyttivät asioillaan aivan luontevilta, omaan rauhaansa kääriytyneiltä. Ympäröivä todellisuus sen sijaan näytti juuri niin vinksahtaneelta kuin se olikin.

Olen usein rauhan häiritsijä siinä missä sen tuojakin ja lempeyden ja kärsivällisyyden hyveet ovat toisinaan ylivoimaiselta tuntuva haaste. Mutta luulen, että jos kaapissani ei olisi jo ollut odottamassa rivistöä maalaismekkoja, olisin ryhtynyt selvittelemään asiaa nyt. Me kaikkihan ilmaisemme itseämme pukeutumisella, jopa ne jotka väittävät viis veisaavansa koko touhusta. Ilmaisemme sitä mitä haluamme olla, sitä millaisena haluamme muiden meidät näkevän, sitä mistä pidämme ja sitä mitä toivomme. Voimme antaa itsestämme tehokkaan, helposti lähestyttävän, älykkään tai aikaa seuraavan vaikutelman, voimme etsiä väreistä niin piristystä, rauhaa kuin vain mukavia kehyksiäkin, voimme kertoa olevamme laatutietoisia tai kierrätyshenkisiä, futuristisia tai menneistä aikoista inspiraatiota ammentavia. Ehdin yhden silmäyksen aikana muistaa, että huolimatta sisäisistä ja ulkoisista haasteista, haluan kantaa mukanani rauhaa ja kohtuullisuutta, järkevyyttä ja hiljaisuudessa asuvaa kauneutta. Sitä minä toivon, sitä minä tavoittelen.

Rauhan ihmiset voivat elää aivan eri maailmoissa –esimerkiksi amishien ja suomalaisten avaruusfilosofien maailmat ovat lukemattomin tavoin kaukana toisistaan. Mutta muutamasta asiasta olemme samaa mieltä, esimerkiksi siitä että rauha ja yksinkertaisuus ovat tärkeitä. Kotiin palattuani olen miettinyt, voiko olla niin että joku näkee minunkin kääriytyneen rauhaan. Onnistunko, niin kuin aina toivon, kantamaan taskussa omaa hiljaisuuttani, palaa eräästä pikkuruisesta maailmankolkasta jossa muutama tärkeä asia on kohdallaan. Maailma on täynnä ihmisiä jotka näkevät vain sen minkä haluavat nähdä, tungokseksi asti riittää niitä jotka eivät ehdi katsoa ympärilleen ollenkaan. Jaksan kuitenkin toivoa, että sekaan mahtuu aina myös muutama joka katsoo ja näkee- ja että joku heistä, joskus, näkee minussa vieraan rauhallisemmasta, kohtuullisemmasta, lempeämmästä maailmasta ja alkaa ajatella. Siitä en ehkä saa koskaan kuulla, mutta aina kannattaa yrittää.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments