Onnesta ja menestyksestä

Pakanapalstalla virisi keskustelu menestyksen ja onnen olemuksesta. Tämä kysymys on käytännöllisen filosofian peruskysymyksiä, niitä kysymyksiä joiden pariin on hyvä aina välillä palata. Tällä kertaa inspiroiduin tarkastelemaan onnea ja menestystä jännitteiden kautta. Kukoistus on toisaalta dynaaminen kasvun tila, mutta toisaalta jokaisella eliöllä on omat rajansa joiden ylittäminen kääntyy vahingoksi. Puutteista ja niin konkreettisen kuin henkisen köyhyyden kuihduttavasta vaikutuksesta puhutaan paljon, mutta hyvät voivat olla myös liiallisia. Kasvi joka saa enemmän vettä, valoa ja ravinteita kuin pystyy käyttämään, voi huonosti. En usko että ihminen on paljon kummempi: hyvinvointi on kyllä kasvun ja kehityksen tila, mutta itsetuntemusta tarvitaan sen tietämiseen, milloin virikkeitä ja resursseja on riittävästi ja missä vaiheessa niitä alkaa olla enemmän kuin on oikeastaan hyväksi. Rikas ihminen voi olla tyytymätön ja kyltymätön, liian kiireinen ei ehkä ehdi hyödyntämään virikkeellisen elämänsä tarjoamia tilaisuuksia kasvuun ja viisastumiseen. Resursseista huolehtiminen vaatii myös aikaa ja vaivaa, ja aineellinen menestys voi sitä kautta kääntyä uusiksi huoliksi. Menestyneeksi voikin nimittää ihmistä jolla on sekä mahdollisuus että taito elää onnellista elämää.

Altamiran-retken jälkeen olen pohtinut paljon jännitettä kauneuden ja yksinkertaisuuden välillä. Silloinkin kun kauneus ei pysäytä, se hidastaa, jalostaa ja parantaa elämänlaatua paljon enemmän kuin sen vaatima vaivannäkö kuluttaa voimavaroja. “Jos sinulla on aikaa tehdä jotakin, sinulla on aikaa tehdä se kauniisti” on periaate joka ei sovellu ihan joka hetkeen, mutta on silti osoittautunut hyväksi ohjenuoraksi arkeen. Elämään syntyy levollisuuden ja hyvän mielen taskuja. Hitaasti olen alkanut oppia käytännössä läksyä jonka luulin jo osaavani: että kauneutta ei pidä kuluttaa vaan vaalia ja viljellä. Rikkaus ja menestys eivät asu yksitoikkoisissa lasikolosseissa eivätkä mustissa puvuissa, vaan onnistuneessa sadonkorjuussa, ilmaisukanavansa löytävästä estetiikan tajusta, hetkistä jotka joutaa käyttämään sateenkaarien ja ukkosten ihailemiseen.

Muitakin tärkeitä jännitteitä on. Minulle onnea tuo esimerkiksi eläminen vuoden kierron mukaan. Se on tasapainoa vaihtelunhalun ja turvallisuudenkaipuun välillä. Vuodenajat ja niihin kuuluvat työt seuraavat toisiaan, ja niiden perässä pysytteleminen tuo elämään sekä jatkuvuutta että vaihtelua sekä oman, kohtuullisen vastauksensa työn ja levon dynamiikkaan- toiseen jännitteeseen joka on kyltymättömässä maailmassa usein häiriintynyt. Sadonkorjuuajan kiireet päättyvät pian Kekriin ja uusi vuosi alkaa tekeytyä marrasajan pimeydessä. Se on vaihtelua, se on tuttua.Kolmas äkkiseltään mieleentuleva jännite on jännite sosiaalisuuden ja yksinäisyyden tarpeen välinen jännite- linja jossa tasapainon piste riippuu suuresti omasta temperamentista, mutta äärimmäisyydet ovat tuskin terveellisiä kenellekään. Toiset meistä kaipaavat ympärilleen muita ihmisiä ja elämää, toiset –kuten minä- nauttivat hiljaisuudesta ja tarvitsevat paljon omaa rauhaa jossa vilkkailla ajatuksilla on tilaa järjestyä ja rauhoittua. Lyhyesti voisi ehkä sanoa, että onni syntyy omien tasapainon pisteiden löytämisestä elämän tärkeiden jännitteiden kohdalla ja mahdollisuudesta elää niiden lähellä, samalla kasvuun ja kehitykseen pyrkien. Kuulostaako monimutkaiselta? No, siksi kai onnen ja menestyksen salaisuudet kuuluvatkin ihmiskunnan kesto-ongelmiin.

Entä miten menestykseen liittyvät elämän hyvät asiat kuten ystävät, terveys, perhe, varallisuus, ja työ? Tänä vuonna sanoisin, että jos aikuinen ja maailman raadollisuudesta ja suruista jotakin ymmärtävä ihminen ihminen jaksaa etsiä monin tavoin puutteellisista tai muuten vain tärähtäneistä kanssaihmisistään mieluummin hyvää kuin puutteita, jos hän jaksaa rakastaa palavasti ja vastustaa vihaa, pelkoa ja katkeruutta, hän on menestynyt. Ihminen joka on niin rikas että hänellä on varaa jakaa hyvästään, on menestynyt. Ihminen joka ei tavoittele terveydessään täydellisyyttä (joka pakenee sitä tarmokkaammin mitä enemmän vuosia kuluu) vaan osaa antaa rajallisille terveille päivilleen kestävän sisällön ja merkityksen, on menestynyt. Ihminen joka osaa työllään parantaa hiukan maailmaa tai lievittää sen kärsimystä, on menestynyt. Ihminen jonka sisäinen maailma on laaja ja jossa hän voi vapaasti vaeltaa iloissa, suruissa, todellisessa ja mahdollisessa, on menestynyt. Ihminen joka ei tavoittele ikuista elämää vaan on ymmärtänyt että on ihmeellistä vierailla Todellisuudessa lyhyen ajan tietoisena ja tuntoisena oliona, on menestynyt. Ja uskoisin, että se joka menestyy näillä tavoilla elämässään, on myös onnellinen sanan syvimmässä ja tärkeimmässä merkityksessä.


EDIT-täti lisäsi taas pudonneen lauseen.

2 kommenttia:

piccolina kirjoitti...

Tuo kasvivertaus oli hyvà - ja luulen, ettà tuotapa juuri ei moni meidàn ajassa ja yhteiskunnassa ajattelekaan. Siis ettà virikkeità ja harrastusta ja tekemistà ja kokemusta voi olla liikaa, ja ettà liika ei ole hyvàstà, ettà silloin on lopulta tilassa, jossa ei erityisesti nauti mistààn tai arvosta mitààn. Tàstà syystà pidin myòs ajatuksesta, ettà onni lòytyy eri jànnitteiden vàlisestà tasapainosta, jotka vihtelee ihmisen persoonan ja temperamentin mukaan.

Saara kirjoitti...

Naistenlehtien kannalta on kyllä ikävää jos olen oikeassa eikä hyvän elämän reseptiä saa puristettua yhteen, yleispätevään kymmenen kohdan listaan tai kahdeksan viikon ohjelmaan...

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments