Neuroosinoranssia

Tänään oli taas aika käydä Helsingissä. Kotona harmaata syystunnelmaa mittaillessa tuntui hyvältä idealta tehdä pieni osansa maailman piristämisessä ja vetäistä päähän appelsiininoranssi pashmina, ja kerrostaa se vielä violetin alushuivin kanssa, ettei vain synkkyydelle tulisi mieleenkään alkaa pörräämään tämän pään ympärillä. Sadesää kun viestitti, että olisi viisasta pukeutua mustaan hameeseen jonka helman kastuminen ei heti näy, ja pukea sen seuraksi yhtä musta takki pitämään vilua loitolla. Alakuloon, novemberofobiaan ja yleiseen maailmantuskaan taipuvaisen ihmisen ei kerta kaikkiaan pidä leikitellä sellaisella määrällä mustaa ilman kunnollisia varotoimia. No, ennen lähtöähän huivi piti tietysti silittää. Bussiin istuttuani iski sitten kaamea neuroosi: tuliko silitysrauta sittenkään otettua pois päältä lähtökiireissä? Silitysrautaneuroosinihan on lähtöisin siitä kun kerran oikeasti unohdin silitysraudan päälle. Talo ei kumma kyllä palanut, mitään ei tapahtunut, paitsi että minä aloin epäillä muistiani lähes karteesisella järjestelmällisyydellä kaikissa pieniin sähkölaitteisiin liittyvissä asioissa. Angsti kasvoi, huoli siitä ettei mielessäni ollut tarkkaa kuvaa töpselin seinästä vetämisestä vaihtui synkkään varmuuteen siitä että se oli unohtunut, höystettynä elävillä kuvilla savuavista raunioista, Virkkalan vapaapalokunnan jäyhistä miehistä ja pikkuisista kaniininluurangoista, kunnes oli pakko tekstata Puolisolle töihin. 
Onneksi Puoliso on sekä ymmärtäväinen, sankarillinen että psykologi. Hän lupasi oitis lähteä töistä vähän etuajassa kotia pelastamaan. Neuroosini helpotti saman tien, ja vajosin kuuntelemaan uusinta Within Temptationia. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä että angstista tulisi peräti päivän teema josta olin nähnyt vasta ensimmäisen variaation.

Tällä kertaa päivän luennon loppupuolella käsiteltiin yhteiskuntatieteitä mediassa, ja pian keskustelussa puhuttiinkin jo maahanmuutosta ja Lähi-idän alistetuista huivipäisistä naisista ja siitä miten mediassa vapautumisen symboli on kuva huivittomasta nuoresta naisesta mielenosoituksessa. Siinähän minä sitten istuin, melko tarkalleen keskellä luentosalia, naamallani hyvin tyyni ilme, hyvin tietoisena siitä että minullapas muuten on päässäni suurenpuoleinen, heleänoranssi huivi. Sisäinen monologini jatkui sen aiheen käsittelyllä että vaikka jollakulla saattaa olla vääriä luuloja uskonnollisista mielipiteistäni, tässä vaiheessa kurssia kukaan tuskin enää pitää minua alistettuna raukkana, sen verran aktiivinen ja teräväkielinen olen ollut.

Ottaen huomioon, miten hyvä olen puhumaan itselleni järkeä, on jotenkin säälittävää, miten vähän sillä on lopulta vaikutusta tuntemuksiini, tällä kertaa siis ahdistavaan tietoisuuteen siitä että kaikki pohtivat nyt alistettuja huivipäitä ja minulla on muuten päässäni oranssi huivi. Sisäisen puheen pitäminen pitikin minut tehokkaasti hiljaisena aina siihen asti kunnes Kuivakka Nainen (se sama) loihe takanani ihmettelemään sitä miten hienosti eräs egyptiläinen valtiotieteilijä oli onnistunut ennustamaan arabikevään, mutta suomalaiset islam-tutkijat eivät olleet olleet tarttuneet aiheeseen lainkaan. Siinä vaiheessa itsehillintäni sanoi plink ja putosi lattialle, ja sisäinen wannabe-päivystävä dosenttini avasi suuni hapokkaaseen kommenttiin aiheesta ”arabivaltioiden yhteiskunnallisten olojen ymmärtämiseen tarvitaan yhteiskuntatieteiden, ei pelkästään islamin tuntemusta. Islamin uskonto on vain yksi, eikä välttämättä edes tärkein arabimaiden yhteiskunnalliseen kehitykseen vaikuttavista tekijöistä.” Paikalla oleva Lähi-idän tutkija väläytti minulle tyytyväisen hymyn, mutta minä soimasin itseäni. Eikö tässä iässä ja tällä elämänkokemuksella varustettu ihminen ole vieläkään oppinut, että joskus sitä voisi hetken miettiä miltä tilanne minusta tuntuu ja ehkä se joskus olisi hyvä peruste pitää suunsa kiinni? Vaikka silloin kun sanottava ei ole oikeasti kovin tärkeää. Että joskus voisi olla itselleen kiltti esimerkiksi olemalla ruokkimatta täydessä kukassa olevaa ”älkää vaan luulko minua ylpeää suomipakanaa alistetuksi musliminaiseksi”-angstikohtaustaan esittämällä kommentin josta paistaa jokaisen kuulijan tietoon se, että uskontotieteellinen uteliaisuuteni on innostanut minut tutustumaan myös islamin perusteisiin. Päivän opetus on: se mikä näyttää ja kuulostaa viileältä ja ihan fiksulta, voi toisaalta olla tukeva todiste suuresta tyhmyydestä, hc-masokismista, tai molemmista.

Luento loppui, ja minä liukenin vikkelästi syysillan hämärään ennen kuin onnistuisin käytäväkeskustelemaan itseni vielä neuroottisemmaksi. Päästyäni asettautumaan mukavasti bussin etupenkkiin soitin Puolisolle ja kerroin ehtineeni taas aikaiseen bussiin. ”Ei se silitysrauta ollut jäänyt päälle.” hän sanoi kiltillä äänellä. ”Se taitaa sitten olla minun nutturani joka kaipaa säätämistä.” totesin. Kuljettaja kääntyi katsomaan minua, katse täynnä sääliä. En tiedä, näkikö hän alistetun naisparan jonka on pakko raportoida jokaisesta liikkeestään pirttihirmulleen, mutta angstillani oli aiheesta selvä mielipide. Vajosin penkkiin, pistin musiikin soimaan ja piilouduin Tiede-lehteni taakse. Unelmoin olevani Lähi-idän prinsessa jonka ei tarvitsisi poistua seraljista ikinä.

Jos olisin järkevä, minun pitäisi harkita vakavasti oranssin huivin nakkaamista takkaan. Pieni ääni päässäni kuitenkin vakuuttelee että väri korostaa kivasti sinisiä silmiäni ja on sitä paitsi sataprosenttista antikaamosta. Marrasajan kynnyksellä, kun energisoivista väreistä on kysymys, järjen voittoon ei ole mitään mahdollisuuksia.

posted under , , |

2 kommenttia:

Ofelia kirjoitti...

Voi ei, pienet kaniininluurangot!! :D Onneksi ei ollut rauta päällä. Sata vuotta sitten Hamlet oli jättänyt raudan päälle töihin lähtiessään ja minä tulin kotiin ihmettelemään mikä naksuu... Onneksi mikään ei syttynyt palamaan!

Huivineuroosin ymmärrän täysin. Joskus kun minulla on pitkä (musta) hame ja kuljen Hamletin rinnalla, tekisi mieli toitottaa että tämä on vaan Oma Juttu, ei miehen pakottama islam-asuste! :D Väriyhdistelmäsi oli kyllä varmasti kaunis.

Saara kirjoitti...

Kiitokset kiltistä kommentistasi, et uskokaan miten se lohdutti ja sai minut tuntemaan itseni taas melkein täyspäiseksi.:)

Yhteiskunnallisen ilmapiirin järkevöityminen auttaisi kyllä angstiin jos toiseenkin, mutta rohkeneeko sellaista toivoakaan...

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments