Valkokaulusrasismista

Sattuu sitä paremmissakin piireissä. Syrjintää nimittäin. Sen tietää Salon  omakotiyhdistys joka irtisanoi mustan maahanmuuttajatalonmiehen, koska kaikki asukkaat eivät tahtoneet mustaihoisen palvelevan heitä. Sen tietää myös Lähivakuutus, joka nyt maksaa nimellisiä korvauksia ja pahoittelee julkisesti toimintaansa ihmisille joille se ei myöntänyt kotivakuutusta sillä perusteella että näiltä puuttui Suomen kansalaisuus. Ei myöskään unohdeta puolalaisia sähkömiehiä jotka ovat paiskineet Suomessa töitä 1.59 euron tuntipalkalla. Raaseporin kaupunginhallitus taas on päivän Länsi-Uusimaan mukaan kunnostautunut kieltäytymällä vastaaottamasta Libyan pakolaisia ”koska kunnan hallinto voisi rasittua”. Voi hellantuutelis sentään. Mikäköhän mahtaisi olla parempi syy rasittaa hallintoa kuin turvapaikan tarjoaminen parillekymmenelle henkensä edestä pakenevalle ihmiselle? Että tällaista uutisivirtaa tänään. Eikö ketään edes hävetä? 

Sivistyseliitin taipumus leimata rasistit lähiökapakoissa halpaa olutta latkiviksi työttömiksi on olkiukko. Rasismi on yhteiskunnallinen  ongelma nimenomaan siksi että rasistisesti ajattelevilla ihmisillä on yhteiskunnassa valtaa: työnantaja-, viranomais-, poliittista tai taloudellista valtaa. Kadulla kiusatuksi joutuminen on ikävää, mutta yhteiskunnan rakenteisiin syrjintä pääsee pesiytymään vasta sitten kun se pääsee vallankahvaan kiinni. Tässä tuleekin päivän tosiasia: monet ihmiset kiusaavat mielellään heikompiaan, oli havaittu heikkous sitten mitä laatua tahansa. Poikkeava ulkonäkö puolestaan on hyvin klassinen heikkouden merkki. Erinäköinen ei ehkä tunne oikeuksiaan, hänellä ei ehkä ole vahvoja turvaverkkoja eikä sosiaalista tukea, hän on ehkä pelokas vieraassa ympäristössä, ehkä vähävarainenkin. Oli kiusaamisen taustalla sitten oman egon pönkittämistä, pelkoa, vihaa, mitä tahansa psykologisia tiloja, kiusaaminen edellyttää myös tilaisuutta: sopivalta uhrilta vaikuttavan ihmisen läsnäoloa. Se on se kohta missä kiusaaminen eroaa klassisesta nenilleen kerjäämisestä. Ja monet ihmiset ovat ennakkoluuloisia, kuvitellen että ennakkoluuloisuus on kunnon veronmaksajan perusoikeus sillä perusteella ettei suurinkaan moraalifilosofi saa ravisteltua ihmisestä idiotismia irti jos tämä ei itse siitä tahdo luopua. Voima ei kuitenkaan tee oikeutta, eikä myöskään järkeä.

Rasismin lukeminen sellaisen kansanosan ongelmaksi jota kohtaan jo muutenkin tunnetaan vastenmielisyyttä, on ja taas- tason esimerkki vanhasta kunnon etäännyttämisestä. Oikea tapa suhtautua yhteiskuntamoraalin ongelmiin olisi itsetutkiskelu: ”Koskeeko tämä minua?” ”Olenko minä ja minun asenteeni jollakin tavalla osa ongelmaa?” ”Voisinko tehdä jotakin tilanteen korjaamiseksi?” Yleinen tapa toimia kuitenkin täsmälleen päinvastoin ja maalata olkiukko mahdollisimman kauas omasta elämänpiiristä on ongelmien kieltämistä ja etäännyttämistä, tavallaan miellyttävää mutta erittäin epärakentavaa toimintaa. Ja ratkaiseehan syrjintä ongelmia: kun emme ota erinäköisiä töihin, asiakkaat voivat pitää rasisminsa eikä ummehtunutta työpaikkakulttuuria uhkaa mikään. Kun pidämme maailman hädän tasolla jossa sen voi lopettaa sulkemalla television kesken uutislähetyksen, ei tule sitä ikävää tunnetta että juuri minulla olisi jotain ihme moraalisia velvollisuuksia tai että en olisi väärinymmärretty sielu vaan ihminen joka elää luksuselämää verrattuna ihmiskunnan enemmistöön. Minä mitään velvollisuuksia halua. Minä haluan oikeuksia, ja niistä perustavin on se ettei minun ikinä tarvitse työntää varvastanikaan mukavuusalueeni ulkopuolelle…

Syrjintä on yhteiskunnallinen ongelma myös siksi että kunnon kansalainen vallanmurusensa kanssa ei jää kiinni kuin räikeimmistä syrjinnän muodoista. Asiakkaat haluavat sitä, meillä nyt vain on tällaiset periaatteet jotka koskevat periaatteessa kaikkia mutta osuvat vain tiettyihin vähemmistöihin, ja kansan mandaatillahan tässä päätöksiä tehdään. Kootut selitykset ovat huonoja, mutta sitä kompensoi ihmeesti se miten vaikea syrjinnästä on joutua vastuuseen. Ja ennen kaikkea, oikeus olla rasisti on uusi kansalaisoikeus jonka arvosteleminen rikkoo vähintään sananvapautta, mielipiteenvapautta, moraalia ja isänmaallisuutta vastaan. Minkä sille voi, jos toisten naamataulu, pukeutuminen ja tavat tuntuvat oudoilta ja häiritseviltä? Ei mitään, eikä uuden käsityksen mukaan tarvitsekaan. Toisaalta voisi kysyä, mistä lähtien tämä paheiden puolustelu on ollut pätevä argumentti. Eivätkö rasismi, syrjintä ja niiden taustalla oleva pienisieluisuus ole häiritseviä ilmiöitä jotka pahimmillaan uhkaavat vapaata ja rauhallista yhteiskuntaa?

Millä tavalla Suomesta tulee parempi maa, jos sen kantaväestöstä tulee mustaa miestä pelkääviä, poteroissaan tutisevia hermoraunioita? Millä tavalla kukoistamme, jos suvaitsemme syrjintää ja muuta epäasiallista käytöstä? Millä tavalla kunnollisen kansalaisen ihanne on ahne, kitsas, ennakkoluuloinen ja köyhille murusistakin kateellinen nillittäjä? Miksi kansalaisyhteiskunnan tulisi hyysätä näitä kovia, elämän ankaruudesta mitään ymmärtämättömiä ihmisiä? Ei, syrjintää vastustaakseen ei tarvitse olla ruusunkukka hatussa tassutteleva altruisti. Tasa-arvon puolustamisen vähimmäisedellytys on omaneduntaju: sen ymmärtäminen, että hyviä tekoja ei tehdä vain jotta maailmaan tulisi niiden hedelmiä, vaan myös siksi että tekomme määrittelevät meitä ja siksi että tavat ja asenteet ovat persoonallisuuden rakennuspalikoita. Ehkä vähän siksikin että ymmärrämme elämän olevan sen verran monimuotoista että käsitämme voivamme löytää itsemme joskus heikomman paikalta, toivomasta osaksemme asiallista, kohteliasta ja lainmukaista kohtelua. Kuinka köyhä on se jolla ei ole varaa lohkaista yltäkylläisyydestään pientäkään murua sille jolla ei ole mitään? Kuinka heikko on sen identiteetti jota riittää uhkaamaan toisenlaisen ihmisen pelkkä olemassaolo? Syrjintä, tuli se sitten vastaan Hankkijan lippiksessä tai hyvinsilitetyssä laatupaidassa, on heikon ihmisen ja yhteiskunnan tunnusmerkki.

2 kommenttia:

Elllla kirjoitti...

Näinpä!

Itseä on erityisesti häirinnyt, kuinka nimenomaan "vapaus ajatella ja olla mitä mieltä tahansa" halutaan tulkita niin, että tästä on oikeus siirtyä toteuttamaan tätä käytännössä, tai sitten kyse on jostain loukkauksesta. Tai vähintäänkin kaikilla (tai ainakin niillä jotka ovat samaa mieltä kuin itse) on oikeus esittää MIKÄ TAHANSA väite julkisesti (siis keskustelupalstalla..)

Saara kirjoitti...

Jotenkin on unohtunut sekin, että ennen nettiaikaa mielipiteensä sai julkisuuteen lähinnä yleisönosastokirjoitusten kautta, eikä kenellekään ollut ongelma että toimitus valikoi lehteen päätyvät kirjoitukset.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments