Kirje voimattomalle kapitalistille

Parahin Kauppias,


Kauan sitten, kauan ennen kuin olin syntynytkään, teit Esivanhempieni kanssa sopimuksen. ”Älkää enää viitsikö raataa tuottaaksenne itse tarvitsemanne vaatimattomat tavarat.”, sanoit. ”Menkää vaikka tehtaaseen tekemään rahaa, niin valmistutan toisissa tehtaissa kaiken mitä tarvitsette ja paljon enemmänkin. Saatte hienoja, pakattuja, tasalaatuisia tavaroita vaivattomasti ja edullisesti. Saatte enemmän kuin olette koskaan osanneet itsellenne toivoakaan. En tahdo aikaanne enkä vaivannäköänne, ainoastaan rahaa.” Esivanhempani luottivat sinuun, alkoivat unelmoida mukavasta elämästä. Rouva laski virkkuunsa, vei lapset päiväkotiin ja hankki itselleen päivätyön. Isäntä alkoi unelmoida oman tuvan lisäksi kesämökistä. Molemmat alkoivat vertailla itseään naapureihin ja tuttaviin ja määritellä menestyksensä elämässä sen mukaan, mitä esineitä he omistivat. Et kuitenkaan pitänyt omaa osaasi sopimuksesta. Minä ja Esivanhempani tahdoimme kyllä laadukkaita, hienoja tavaroita kohtuuhinnalla. Halusimme kyllä paremman elintason. Mutta emme tahtoneet myrkyttää ympäristöämme, emme tappaa kokonaisia lajeja sukupuuttoon, emme kasvaa ahneiksi ja loputtoman tyytymättömiksi ihmisiksi joille mikään ei riitä kuin hetkeksi, emmekä tahtoneet riistää köyhempien maiden työntekijöitä tai aiheuttaa kokonaisten teollisuudenalojen kuihtumista täällä kotimaassaame.

Olet kertonut, miten me kuluttajat olemme kuninkaita, mutta aina kun lähestyn Sinua protestoidakseni nykytilannetta, saan vain tynnyrillisen kuluneita selityksiä jotka tiivistyvät siihen, että asiat ovat juuri niin kuin niiden on välttämättä oltava. Kun sanon Sinulle, että maailma on epäoikeudenmukainen, sanot että se on silti paras mahdollinen. "Yritä nyt ymmärtää, pikku filosofi: markkinat eivät ole valmiita maksamaan kunnollisista ja eettisistä tuotteista. Liian kestävien tavaroiden valmistaminen on huonoa bisnestä. Joka tapauksessa kysyntä on liian pientä. Idealistit eivät pärjää kovassa kansainvälisessä kilpailuissa. Ja vaikka Kauppiaat toki ovat kunnollisia, eivät he millään kykene valvomaan pitkiä alihankintaketjuja joissa sattuu ja tapahtuu. Sitä paitsi kyllä tässä ihan laillisesti toimitaan, ja jos te idealistit heittäydytte liian hankaliksi, koko tuotanto voidaan siirtää Kiinaan ja työttömiä tulee taas tuhansittain lisää."

Kirjoitan sinulle, parahin Kauppias, ilmoittaakseni että voit pitää Esivanhempien hyvässä uskossa tekemää sopimusta purettuna. Koska minäkin olen vain yksi ihminen suuressa maailmassa, en tietenkään voi katkaista sadan vuoden aikana rakennettua riippuvuutta tuosta vain. Voin kuitenkin alkaa ottamaan askeleita siihen suuntaan. Aion opetella hyödyllisiä taitoja, juuri niitä joiden vakuutit olevan tarpeettomia nykymaailmassa. Aion kasvattaa perheelleni ruokaa. Aion tehdä itse vaatteita ja kodintekstiilejä, tehdä saippuaa ja ylipäätään pyrkiä itsellisyyteen.

Koska Sinä, parahin Kauppias, olet valehtelija. Sanot ettemme pärjää ilman Sinua. Sanot että käsityö on arvotonta ja turhaa ajanhaaskausta. Sanot että emme osaa, että emme jaksa koska satuimme onnettomuudeksemme syntymään kaupunkilaisiksi. En väitä että olisit täysin väärässä, mutta en myöskään niele sanojasi kritiikittä. Olen huomannut että Sinulla on tavattoman paljon sanomista ihmisille jotka eivät halua tanssia täsmälleen pillisi mukaan, mutta että niiden sanojen tukena ei ole muuta todistetta kuin itse itsellesi antamasi auktoriteetti.

Niinpä minä aion kokeilla kuinka kauas uho kantaa. Otan itse selvää siitä, missä rajani menevät, mikä riittää, mikä on oikeasti kannattavaa, mitä jaksan ja osaan. En enää anna Sinun kertoa, millainen olen, mitä haluan ja mikä tekee minut onnelliseksi. Aion ottaa näistäkin asioista selvän itse. Ehkäpä en olekaan täysin kyltymätön. Entä jos en kaipaakaan rahan lisäksi pelkästään viihdettä, palvelua ja hemmottelua? Ehkäpä en haluakaan vain valtaa ja rahaa, vaan olenkin sellainen ihminen joka tuntee itsensä rikkaaksi notkuvien omenapuiden keskellä, mittaillessaan valmistunutta käsityötä ja todetessaan sen käyttökelpoiseksi? Ehkäpä en olekaan onnellinen jos saan rajattomasti lisää kaikkea ja siihenkin vielä vaihtelua, vaan löydän onneni opetellessani tyytyväisyyttä. Uskallan unelmoida ja yrittää, sillä tiedän Sinusta jotakin: sitten kun saavun rajoilleni, Sinä kyllä otat minut avosylin takaisin laumaasi. Eikä silloin ole kyse anteeksiannosta, ei rakkaudesta vaan ihan vaan siitä että vaikka olet tehnyt parhaasi kasvattaaksesi minusta uskollisen palvelijan, todellisuudessa et kaipaa rakkauttani vaan tulet aina nappaamaan mielelläsi jokaisen sentin jonka Sinulle vastahakoisesti ojennan.


Inspiraatiosta kiitän jälleen Kulutusjuhlaa ja tätä Kuluttaja-lehdessä ilmestynyttä artikkelia jossa käsitellään farkkujen tuotanto-olosuhteita.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments