Iustum pretium

Joulumarkkinoilla tai vaikka Virkkala-päivillä on aina myytävänä käsitöitä. Sukkaparin voi saada 10-15 eurolla, pitsiliinan vitosella. Tekijä on kai ajatellut että on kiva jos materiaalikulujen jälkeen käteen jää muutama euro. Todellisuudessa kyse on törkeästä polkumyynnistä joka syö sekä käsityön arvostusta että elinmahdollisuuksia niiltä käsityöläisiltä jotka haluaisivat ansaita elannon töillään. Kulutusjuhlassa onkin virinnyt keskustelu käsitöiden oikeasta hinnasta.

Kymmenen euron bruttotuntipalkka on kai kohtuullinen, jos ajatellaan että sen verran nettoaisi yrittäjäriskin ottamalla ja asiaankuuluvat maksut maksamalla? Sillä kaavalla laskettuna, voisin veloittaa  nopeatekoisista miesten Seiskaveikasta tehdyistä perussukista viitisen kymppiä. Ohuesta langasta tehdyt pitsisukat maksaisivatkin sitten jo kolminumeroisen summan. Todella taitoa ja aikaa vaativat sukat- sanotaanko tässä postauksessa esittelemäni baijerilaissukat- maksaisivat useita satoja euroja. Eivät koneella ommellut vaatteetkaan tällä kaavalla halvaksi tule. XL-kokoisen, reilun pituisen mekko/essusetin materiaalikulut ovat noin 35 euroa, mikä on mielestäni vielä sopuhinta jokapaikanasusta joka kestää kovaa kulutusta vuoden ympäri, noin 1-2 vuoden ajan. Jos eläisin siistiä kaupunkilaiselämää, maalaismekon eliniänodote olisi toki vieläkin pidempi. Asun valmistamiseen (kankaan pesu ja silitys, leikkaus, ompeleminen) menee arviolta kahden työpäivän verran aikaa. Vau. Tässä minä istun ja näpyttelen blogiani parinsadan euron päivänasussa. Taidankin mainita asiasta seuraavan kerran kun joku piikittelee ulkoasuni vaatimattomuutta. Ja jatkossakin politiikkani on, että teen käsitöitä vain itselle tai lahjaksi.

Mistä tämä hullu tilanne on tullut? Minä lähtisin syyttämään siitä halpamuotia joka on sekoittanut käsityksemme siitä, mitä käsityö saa maksaa sekä siitä mitä vaatteelta sopii odottaa. Olemme tottuneet siihen että paitapuseron (joka on teknisesti niin paljon vaativampi toteuttaa kuin maalaismekko etten edes lähtisi yrittämään sellaisen tekemistä) saa parilla kympillä, kolme paria sukkia löytää koska tahansa kympillä. Halvan tavaran tulvassa häviää vähitellen myös laadun taju. Onneksi muotikin vaihtuu niin nopeasti, että huonolaatuinenkin vaate varmasti kestää yhden sesongin. Miten kätevää…

Käsityön tuotteet on viimeistelty huolellisesti ja tehty kestämään. Materiaalit ovat laadukkaita- lankakaupasta ei edes löydy heikkolaatuista akryylia josta kaupan villapuserot on järjestään tehty. Keinokuitulangat ovat usein efektilankoja, arkikäyttöön tarjotaan laadukkaiden sekoitteiden lisäksi merinoa, suomenlampaan villaa, bambua ja aloeverakäsiteltyjä lankoja. Vaatekaupassa tällaisia ihanuuksia ei osaa edes kaivata. Niin yleisestä tiedosta häviää hiljalleen laadun taju, ymmärrys siitä millainen on hyvin tehty vaate, miltä se tuntuu ja mitä sen kuuluu kestää.

Mieleen nousee myös nopeasti kysymys: jos vaatteet ovat täällä, pitkien kuljetus- ja valmistusketjujen päässä niin halpoja, saavatko kaikki tuotantoketjun jäsenet kohtuullisen korvauksen työstään? Tekevätkö he kohtuullisenpituisia työpäiviä inhimillisissä olosuhteissa? Vai onko halpa hinta revitty paitsi laadun, myös ihmisoikeuksien kustannuksella? Oikeasti halpuuden takana on paljon muutakin kuin vain teollisen tuotannon tehokkuutta. Heitänkin kysymyksen paremmalla laskupäällä varustetuille historian tuntijoille (joita joukossanne onneksi on!): jos laadusta ei olisi tingitty missään kohdassa, kuinka paljon tämän päivän vaatteet ovat halventuneet wanhoista hyvistä ajoista? Kuinka paljon vaatteiden kalleutta vaikka satakin vuotta sitten selittää se että ihmisten mahdollisuudet valita halpaa ja huonoa olivat paljon nykypäivää rajallisemmat? 

Meillä valmistaudutaan taas talveen. Eräs tärkeä syyspuuha on ensi vuoden mekkokankaiden tilaaminen. Ne saapuvat tänne juuri syystöiden hiljentyessä, siksi kun aikaa taas riittää ompelemiseen. Maailman hulluutta ihmetellessäni minusta tuntuu taas siltä että vaikka vaatteiden hankkiminen kirpputorilta on kiitettävää, myös erottuvalla yksinkertaisuudella on tärkeä paikkansa. Oman kulutuksen pienentäminen kohtuullisiin mittoihin on vasta osa ratkaisua. Tarvitaan myös selkeästi erottuvaa kapinaa käsityönä tehtyjen kestävien, ihmisarvoa kunnioittavien vaatteiden puolesta. Tavarapaljouden keskellä kirpputorilta ostetun tai edes itse tehdyn vaatteen alkuperää ei erota helposti eettiseksi, ja siksi niihin sisältyvä hyvä sanoma on hiljainen ellei siitä erikseen puhuta. Vielä siis tarvitaan vaatteita jotka viestittävät kantajansa olevan ihminen joka kieltäytyy osallistumasta muodin ja massatuotannon luomaan hulluuden kierteeseen. Erottuvassa yksinkertaisuudessa myös erottuvuus on tärkeää. Erottuvuus puhuu, ja tässä meillä on ongelma josta olisi syytä puhua paljonkin.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments