Syksy jolle ei voi sanoa ei

Kun ihmiskunta alkaa käydä hermoille (eli usein), ei ole ollenkaan pöllömpää uppoutua omenanviljelyspuuhiin. Meillä omenakausi on jo täydessä vauhdissa: mehuasemalle on viety ensimmäinen kuorma, sosetta keitelty ja piirastäytteitä pilkottu pakkaseen. Ruuanlaitossa omenasta on tullut perunan veroista perusruokaa joka löytää tiensä ruokalistalle joka päivä. Kun samaan aikaan satokausi on huipussaan, ei pulaa ole kiireistä eikä hyvästä ruuasta. Omistan onnekseni useammankin omenareseptikirjan. Siinä vaiheessa kun keittiön pöydällä oleva omenapino ei tunnu katoavan vaikka mitä tekisi, alkaa inspiraatiota löytyä epätoivoiseltakin kuulostavien reseptien kokeiluun. Ei kai omenapizzakaan voi suoranaisen pahaa olla?

Mistäpä sitä ei omenankasvatuksessa pitäisi, vaikka siinä omat rankkuutensa onkin? Oikeastaan on aika ihmeellistä, että elämässä voi käydä näinkin: että löydämme itsestämme kelvolliset omenatarhurit vaikka ennen talon ostopäätöstä omenankasvatus paria-kolmea puuta suuremmassa mittakaavassa ei ollut käynytkään mielessä, puhumattakaan siitä että olisimme aiheesta jotakin tienneet. Nykyään kaikki menee jo rutiinilla: tiedämme mitä pitää tehdä, minne pitää mennä, meillä on tarvittavat välineet urakasta suoriutumiseksi, osaamme arvioida suunnilleen milloin puut kypsyvät ja milloin on kiireistä. Lenkkipolun varrella olevissa puutarhoissa näkyy kiireistä väkeä, ja paikallinen lehdistö on uutisoinut tavalla tai toisella omeniin liittyviä juttuja jo viikkojen ajan. Vain uusien tuttavien järkyttyneet ilmeet muistuttavat siitä, että syyspuuhissamme on jotakin erikoista. Itse en enää oikein muista, mitä me teimme syksyisin ennen kuin otimme nämä hedelmäpuut kasvatettaviksemme? Emme mitään erityisen mieleenpainuvaa. Maalla elämään on tullut aivan uusi rakenne, ja alati monimutkaistuvassa, sirpaloituvassa maailmassa siinä on jotakin hyvin lohdullista.Omenapuut eivät tiedä mitään talouden vaihteluista eivätkä ruokakriiseistä, vaan ainoastaan tuholaiskantojen ja säiden vaihtelut kiinnostavat niitä. Omenapuilla voisikin olla paljon opetettavaa maailmantalouden guruille.

Omenapuut ja muut puutarhan antimet puolestaan kiinnostavat muitakin kuin hoitajiaan. Käpytikka vipeltää pitkin puiden runkoja, kopauttaen kaarnankolosta välillä suuhunsa ötökän. Rastaat pitävät vielä juhliaan marjapensaissa, ja puutarhassa touhutessa pitää varoa loppukesän lämmöstä nauttivia sisiliskoja. Ennen antonovkien valmistumista nekin ovat vetäytyneet talvilevolle. Virheettömien, koriin päätyvien yksilöiden ohella puut notkuvat omenia jotka ovat kiinnostaneet jos jonkinlaisia öttiäisiä. Kun puita on tarpeeksi paljon, sadosta riittää lopulta kaikille. Ei tarvitse pelätä että villieläimet löytäisivät kompostit- miksi ne sinne vaivautuisivat, kun niille riittää priimatavaraa puissa ja pensaissa ympäri kulmakuntaa?  

Omenoiden kanssa puuhatessa syksykin saapuu jotenkin lempeämmin. Kiireen ja yltäkylläisyyden keskellä vaikea ajatella, että marrasaika on enää parin kuukauden päässä. Sitä ennen on vuoden rikkain ja värikkäin aika jolloin yöt ovat lämpimiä ja tähtiä täynnä, värikkäät lehdet alkavat hiljalleen korvata kukkaloistoa ja raikas ilma tuntuu taivaalliselta kesän helteiden jälkeen. Uusi sato täyttää varastot ja tehtäväpaljouden vastapainona olo on energisempi kuin aikoihin. Tällaiselle syksylle ei voi sanoa ei.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments