Pieni talo Tharsiissa

Seuraavan kerran kun tuskittelen punajuurteni huonoa kasvua ja pihlajanmarjakoiden pohjatonta ahnautta, muistan varmasti Mars-konferenssin viljelyaiheisista luennoista sen että pääsen oikeastaan aika helpolla. Vaikka kasvimaan hoito on joskus työlästä ja sadot vaihtelevia, siellä sentään painovoima ja ilmanpaine ovat aivan normaaleja, juuri sellaisia mistä kasvini pitävät. Maa kuhisee hyödyllisiä mikrobeja ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on yhteyttämisen kannalta miellyttävä. Lämpötilakin nousee nollan yläpuolelle jo kevään koittaessa eikä vain kuumimpina hellepäivinä, ja auringonvalo on juuri oikeanlaista ja määrältään jotakuinkin riittävää. Kotiplaneettamme on magneettikenttineen ja paksuine ilmakehineen riittävän vahva pitämään tappavat ja dna:ta hajottavat säteilynlajit loitolla. Jos kasvitauteja tai tuholaisia tulee, ne ovat tieteelle jo tuttuja, ja torjuntakeinotkin ovat tiedossa. Mars-näkökulmasta nämä viljelyn huomaamattomat puitteet ovat kaikkea muuta kuin itsestäänselvyyksiä. Jokainen näistä seikoista on haaste joka on voitettava ennen kuin ihmiskunta voi asettua taloksi -edes muutaman urhean yksilön voimin- toiselle planeetalle.

Jos ihmisiä muuttaa Marsiin tai edes lähtee pitkille avaruusmatkoille, heidän on harjoitettava pienviljelyä kohtalaisella menestyksellä aivan uudenlaisissa olosuhteissa. Omaa ruuan (ja hapen) tuotantoa tarvitaan hengissä säilymiseksi, ja lisäksi kasvien kasvattaminen on psykologisesti hyödyllistä- edellyttäen tietysti että kasvatuspuuhat eivät ole pelkkää kamppailua ja jatkuvia epäonnistumisia. Jos edellä luettelemissani haasteissa ei vielä olisi kylliksi draamaa, täytyy muistaa myös että marsviljelijöiden onnistumispaineet ovat suuremmat kuin kaltaisellani herrasmiesmaanviljelijällä. Jos perunani eivät kasva, saan niitä kaupasta lisää niin paljon kuin ikinä haluan. Jos kurpitsani eivät menesty (niin kuin tänä vuonna näyttää), voin valmistaa ruokani jostakin muusta, ja muutaman euron menetyksen lisäksi tappiot ovat henkistä laatua. Marsissa ei kuitenkaan ole kauppoja, ja toiseksi yhdensuuntainen matka kestää vuoden päivät. Vaikka avaruusmatkustajien ruuasta yritetään tehdä mahdollisiman siedettävää, veikkaan että astuessaan ensimmäistä kertaa marsperälle, astronautit käyvät varsin pian tarkistamassa, josko etukäteen lähetetyistä automaattisista kasvihuoneista löytyisi jo tuoretta poimintakokoista salaattia. Tuoretta ruokaa uudisasukkaille ei saada lähetettyä millään, ja ylipäätään tavaran kuljettaminen avaruudessa on sekä hyvin hidasta että hyvin kallista. Vaikka katovuodet eivät merkitsisikään nälkäkuolemaa, ne merkitsevät ankeutta ja niukkuutta.

Marsissa kasvatettavilta kasveilta vaaditaan paljon, mutta silti onnen ollessa myötäinen, Marsin kasvihuoneista löytyisi tuttuja kasveja kuten salaatteja, retiisejä, tomaatteja ja mansikoita. En voinut olla huomaamatta, että tutkijoiden suosiossa olivat nopeasti kasvavat, pienikokoiset ja kokoonsa nähden runsassatoiset pohjoisen kasvimailta tutut kasvit. Taitaa olla viisainta lähettää Marsin ensimmäisiksi asuttajiksi ihmisiä jotka eivät rakasta purjoa tai banaaneja- hidaskasvuisia tai paljon tilaa vieviä lajeja ei Marsissa taida olla varaa kasvattaa pitkiin aikoihin. Tähän mennessä tehty viljelytutkimus on kuitenkin vielä hajanaista. Odotan mielenkiinnolla, millaiseksi Mars-astronauttien hoiviin annettava kasvivalikoima lopulta muodostuu.

Kasvien menestyminen on vasta ensimmäinen kysymysmerkki. Jo tähän mennessä tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että kasvisten ravintosisältö riippuu paljon niiden kasvuolosuhteista. On siis jokseenkin selvää, että Marsin tomaattien ravintosisältö poikkeaa niistä jotka kasvavat meillä varaston seinustalla. Tämä tietysti aiheuttaa harmaita hiuksia niille ravitsemustieteilijöille joiden tehtävänä on laskea, miten Marsin ensimmäisten asukkaiden tulisi syödä pysyäkseen terveinä ja hyväkuntoisina. Oikea kasvualusta on tässäkin tapauksessa vain osa tarinaa- ilmanpaineen ja hiilidioksidipitoisuuden poikkeavuudet vaikuttavat kasvien aineenvaihduntaan ja sitä kautta niiden syötävien osien ravinnepitoisuuteen. 

Maalaisfilosofia hykerryttävä ajatus on, että tulevat Marsin asukkaat eivät ainoastaan joudu elämään trendikkään vihreästi. Heistä tulee yksinkertaisesti eläviä agraareja. Avaruuspukujen ja huipputeknologian ei pidä antaa hämätä. Marsissa luonto tarjoaa runsaasti tilaisuuksia niukkuuteen, tyhjästä nyhjäisemiseen, kierrätykseen ja perustarveorientoituneeseen elämään. Pieni talo Tharsiissa on kaukana sivilisaation houkutuksista ja kuluttamisesta. Siitä tulee talo, jonka monitaitoiset asukkaat tekevät itse, kasvattavat ruokaa, korjaavat ja improvisoivat. Lisäänkin urahaaveideni listaan vielä yhden: toivon että vielä omana elinaikanani voin hipsiä jonakin kuulaana syysyönä terassille, kääntää kaukoputken kohti taivaalle kavunnutta Marsia tietäen, että sielläkin on ihmisiä viljelemässä retiisejä ja salaatinpäitä. Minne insinööritaidon saavutukset meidät vievätkin, sivilisaation edelläkävijät ovat tulevaisuudessakin viljelijöitä.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments