Siltoja maailmojen välillä

Sanonta, ettei kukaan ihminen ole saari, on vain suhteellisen tosi. Todellisuudessa elämme monilla tavoin aivan eri maailmoissa, kukin omassa pikku valtakunnassamme eksistenssin suurten merten ympäröimänä. Uskomme, että käsityksemme todellisuudesta on oikeansuuntainen, mutta kuunnellessamme putkiradioistamme kaukaisten saarten asukkaiden viestejä saamme äkkiä huomata, että meidän on vaikea ymmärtää toistemme puhetta. Vaikka puhuisimme samaa kieltä, sanamme tarkoittavat eri asioita. Yleensä ei ole vaarallista, että yksi puhuu aidasta ja toinen aidanseipäästä, mutta siinä vaiheessa kun puhe kääntyy tunteisiin, ihmissuhteisiin, kokemuksiin ja muihin epämääräisempiin asioihin joihin viitatessa ei voi käyttää objektiivista havaintotodellisuutta mittakeppinä, alkaa draamaa syntyä alta aikayksikön. Syntyy väärinkäsityksiä ja paljon pahaa mieltä. "Mitä tapahtui?" kysyy kolaria selvittelevä liikennepoliisi, ja tietää jo kysyessään, että yksi ajoi tuosta vaan perään, ja että toinen teki äkkijarrutuksen jonka seurausta se oli. "Mitä tapahtui?" kysyy puoliso, kun ero on muuttunut yhtäkkiä tosiasiaksi, eikä tyhjentävää vastausta ehkä osaa antaa kukaan.

Seksualistin kommenttiboksissa olemme jatkaneet hissigatekeskustelua, ja keskustelun kuluessa minulle on alkanut hiljalleen muistua mieleen se (avioliitostakin tuttu) huomio, että miehet ja naiset elävät keskimäärin jonkinverran erilaisissa maailmoissa. Esimerkiksi, pelon maantieteemme on erilainen: siinä missä miehet elävät maailmassa jossa väkivallan uhka on keskimäärin suurempi, naisten maailmassa seksuaalinen väkivalta, ahdistelu ja häirintä ovat relevantteja uhkia. Miehen todennäköisin pahoinpitelijä on tilastojen valossa toinen mies, naiselle taas läheinen mies. Jos haluamme ymmärtää toisiamme syvällisesti, on jotenkin päästävä loikkimaan näidenkin kuilujen yli.

Tutustuminen on siltojen rakentamista maailmojen välille. Se edellyttää kahta asiaa: yhteistä päämäärää pyrkiä ymmärrykseen sekä kärsivällisyyttä, sillä tässä kuten kaikissa isoissa rakennusprojekteissa tapahtuu väistämättä virheitä.Tarvitaan myös luottamusta: luottamusta siihen että jos sanon mitä ajattelen, niin kuin parhaiten taidan, toinen ei saa hermokohtausta eikä suutu niin että jättää koko keskustelun sikseen. Ajattelun ammattilaisista on koulutus juurinut pahimmat itkupotkuraivaritaipumukset. Reaalimaailmassa turvallisen keskusteluilmapiirin perustaminen on vasta ensimmäinen, mahdollisesti ylivoimainen, haaste. 


On aivan tavallista (kuten minun ja Seksualistinkin käymästä keskustelusta voi huomata), että dialogin alkuvaiheessa väärinymmärryksiä sattuu koska emme täysin ymmärrä edes toistemme kieltä: sanoja käytetään hiukan eri merkityksissä ja päätelmiä maustavat hiukan erilaiset taustaoletukset. Kun minä mainitsin sanan “käytännöllinen järki”, Seksualisti epäili minun hyväksyvän teeskentelyn ja opportunistisen taktikoinnin (mikä ei käynyt mielessänikään ennen kuin hän nosti tämän tulkintavaihtoehdon esiin). Ja me sentään olemme molemmat ammattifilosofeja, sanankäytön kirurgeja jotka osaavat pistää henkilökohtaiset tunteensa jääkaappiin keskustelujen ajaksi. Puhumattakaan siitä, että molemmilla on tiedossaan suunnilleen se, mitä mieltä itse on ja mitä haluaisi sanoa. 

Ei ole mikään ihme, että Oikeassa Elämässä törmää tuon tuostakin pareihin joiden suhteen menestyksestä suuri osa perustuu “meillä on sitten nämä tietyt asiat joista ei puhuta”-periaatteen johdonmukaiselle viljelylle. Suhteessa voi alun perinkin olla yhteisymmärrys siitä ettei tietyistä asioista ylipäätään ole ikinä “ollut tarvetta” keskustella. En ihmetellyt, kun vähän aikaa sitten luin suomalaisesta tutkimuksesta jossa kävi ilmi että ihmiset avautuvat herkistä asioista mieluummin ystävilleen kuin puolisoilleen. Näille ihmisille puoliso on selvästi eri asia kuin ystävä: aivan erityinen ihminen jonka seurassa voi riisua ruumiinsa alastomaksi, samalla pitäen henkisen burkhan visusti päällään. Ystäville voi avautua ja heidän kanssaan voi puhua pelkäämättä suurta taistelua, rakastetuista sen sijaan ei koskaan tiedä. Sitten ovat ne ihmiset jotka ovat käytännössä todenneet, että perheonni säilyy parhaiten kun tiettyjä asioita ei oteta puheeksi. Tällaiset ihmiset pelkäävät puolisoaan ja sitä hankalaa, pitkällistä prosessia joka Asioista Puhuminen yleensä on. Kai hiukan säröileväkin onni on parempi kuin se epävarmuus johon puhumisen aloittaminen tapaa suhteen syöstä? Ja eikö olekin niin, että on olemassa sellaisia solmuja joita ei vain voi saada auki? Ei pidä häiritä nukkuvia lohikäärmeitä- ajattelun takana on kuitenkin pohjimmiltaan pelko. Ja vaikka pelko on ymmärrettävä tunne jota ei ole syytä liikaa moittia, se ei kuitenkaan ole tunne jonka pitäisi antaa voittaa. Pyrkimys hyvään, pyrkimys ystävyyteen, pyrkimys vapauteen joka syntyy sellaiseen suhteeseen jossa ei ole hetteiköitä joita pitää muistaa varoa, ne ovat arvokkaita pyrkimyksiä joiden eteen sopii nähdä vaivaa ja ottaa suuriakin riskejä.

Jos hyvin käy, jonakin päivänä huomaamme, että olemme oppineet sanomaan ne asiat joita toinen yrittää puheestamme onkia tietoonsa ja kuuntelemaan hyväntahtoisesti. Ymmärrämme ja tulemme ymmärretyksi. Tapahtuu kommunikaatiota. Itse alan olla sitä mieltä, että kommunikaatio merkityksellisistä asioista, tapahtui se millaisessa asiayhteydessä tahansa, on eräs maailman suurista ihmeistä, ainakin minun maailmassani.

Oikeat sanat eivät ole vain niitä sanoja jotka haluaa sanoa (ja senkin selvittäminen, mitä haluaisi oikeastaan sanoa, on joskus totista työtä), vaan ne ovat myös sanoja jotka toinen voi ottaa vastaan ja jotka hän ymmärtää suunnilleen oikein. Kun ajattelen tätä kaikkea, ensimmäinen mieleeni tuleva ajatus on: kuinka hullu ihmisen pitää olla yrittääkseen, jos se on näin vaikeaa? Varsin hullu.Toisaalta: jos yrittää, niin joskus ehkä onnistuukin. Meren yli, sinisen taivaan alle alkaa nousta silta joka yltää horisontin taakse. Eksistentiaalisen yksinäisyyden ote alkaa hiukan hellittää.

posted under , , , , |

1 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Damn, ehdit ensin viimeisessä kappaleessa: ajatukseni oli kirjoittaa saaret yhdistävistä silloista!

Teit sen jo niin kauniisti, etten halua lisätä mitään.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments