Musiikkia korville

Goi, minkä tempun teinkään, kun tuossa keväämmällä kuuntelutin Puolisolla parin biisin verran pakanapalstan musiikkiketjusta löytämääni Arkonaa. Sen jälkeen talossamme on tapahtunut seuraavaa: tänne on muuttanut bändin koko tuotanto, Puoliso sai järkytyksekseen selville että hänen kaikkitietävä rouvansa osaa myös lukea kyrillisiä kirjaimia (huonosti. Mutta ne muistuttavat filosofian historian kursseilla tutuksi tulleita kreikkalaisia aakkosia), ja Suomen suvessa seikkaillessamme autostamme on yleensä pauhanut venäjänkielinen folkmetalli Murisevan Tytön (aka. Masha Arhipova, pumpun laulaja-biisintekijä) tähdittämänä. Meidän perheessähän ollaan asioista yleensä yksimielisiä, ja niinpä päätöksessä ryhtyä Arkonan pikku bändäreiksi kesti noin minuutin verran. ”Kulta, eiks me voitais..?” ”Joo!!!” 


Tässä vaiheessa alkaa olla selvää, mikä on tämän perheen vuoden musiikkitapaus. Kaiken kruunasi tieto, että Arkonalta ilmestyy aivan pian uusi levy. Olisiko siinä kenties kiertueen paikka? Suunnitelmiamme häiritsee vain yksi pieni pulma: Arkona on yleensä kiertänyt Venäjää ja Keski-Euroopan Pagan Festejä, mutta Suomessa heitä ei ole vielä näkynyt. Pelkäämme että se johtuu siitä ettei heillä ole täällä tarpeeksi faneja. Niinpä lupasin Puolisolle postata ennen bändin uuden levyn ilmestymistä tänne vielä megahitin Goi, Rode, Goi ihan noin kansanvalistusmielessä.

Vuoden tähän mennessä paras biisi on tässä. Akustista onnea.


posted under , |

5 kommenttia:

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Pahus, en ole aiemmin tutustunut bändin tuotantoon ja tulinpa asiasta melko syviin aatoksiin. Näinköhän käy, että alkaa se meikätyttökin bändäriksi, hämmästyttävää, kolahti ja tömähti pahasti, voi pahus vielä kerran. Ja kiitos tämän bändin esittelystä...:)

aikatherine kirjoitti...

taitaa olla nuoriso musaa.. ei oikein minun makuun.. eihän kaikesta tarvitse pitää.

klassikoiksi katsotaan nyt jo tämä ja moni muu samantapainen..

muistan kuinka minulle oli järkytys kun ne hallelujat voitti euroviisut..


en ole senjälkeen uskaltanut katsoa koko kisoja..

Liisa kirjoitti...

Ei yhtään hullumpaa. Tällaisena klassisen (ja ensisijassa vanhan) musiikin harrastajana kuitenkin huomaan reagoivani fyysisesti yllättävänkin voimakkaasti taustalla olevaan sointimattoon. Vähän samantyyppinen ilmiö kuin romantiikan ajan orkesteriteosten kanssa: tulen hirvittävän äkkiä kylläiseksi. Korvat tulevat täyteen eikä systeemi sulata, vaikka se mitä kuulee on itse asiassa ihan kiehtovaakin. Jään miettimään, olenko tässä vuosien kuluessa tullut virittäneeksi itseni niin, että voin ottaa vastaan vain vähän ja pientä kerralla? Ja mistä se on kiinni, mihin suuntaan itsekukin musiikkimakuaan/viritystään kehittää? Oi voi, tässä olisi taas yksi NIIN mielenkiintoinen asia tutkittavaksi vähän syvällisemmin.

Saara kirjoitti...

Pitsit: Hehee, aina on hyvä aika ryhtyä bändäriksi :D

aikatherine: Minulla onkin sellainen teoria, että nuorisomusiikki ja toimintaelokuvat pitävät ennenaikaisen vanhenemisen loitolla paremmin kuin kalliit pillerit ja ryppyvoiteet. :)

Lordin euroviisuvoitto oli hauska tapaus. Jos ei vanha kaava toimi, on hyvä kokeilla jotakin ihan uutta. Siitä pisteet Lordille, vaikka muuten en heidän musiikistaan piittaakaan.

Liisa: Mielenkiintoisia ajatuksia! Hassua, minulla on ihan samantapainen juttu. Usein musiikkia kuunnellessa tulen "kylläiseksi" jo parista kappaleesta. Yleisesti ottaen pidän musiikista joka aukeaa hitaasti ja josta voi löytää uusia sävyjä, tunnelmia ja yksityiskohtia kuuntelukertojen myötä. Genrerajat merkitsevät aina vain vähemmän. Varmasti jos musiikki on sen tyylistä mitä ei ole paljon kuunnellut, sen sulattaminen voi olla vielä vaikeampaa. Tässä on tosiaan enemmänkin miettimistä...

Liisa kirjoitti...

Minulla on sellainen teoria että hyvä on hyvää, genrestä ja aikakaudesta riippumatta. Ja vaikka sitä hyvyyttä taitaa olla turha määritellä niin hassua on että monet silti tunnistavat sen samaan tapaan. Eli jokin vaikeasti määriteltävä musiikin hyvyys resonoi johonkin meissä.

Varmaan tästäkin on joku fiksu kirjoittanut jossain...

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments