Lain takana, oikeuden puolella

Minun ihan oikeasti piti jo vaihtaa aihetta. Sitten näin tämän uutisen jossa kerrotaan, miten hakkerit ovat aloittaneet verkossa kampanjan terroristi Breivikin mollaamiseksi. Verkossa leviävän Operation UnManifest-kampanjan viesti kehottaa ihmisiä sabotoimaan Breivikin manifestiksi kutsuttua kirjoitusta, jossa veritöistä epäilty norjalaismies puolustaa tekojaan. Kampanjallaan hakkerit yrittävät sotkea sitä kuvaa, jota Breivik on pyrkinyt itsestään maalaamaan levittämällä manifestiaan verkossa.

 On väärin, jos ihminen voi murhaamalla pääsee samaan päämäärään mihin tavallisesti pääsee vain poikkeuksellisen lahjakas yksilö elämän mittaisen työnteon tuloksena: omien ajatusten maailmanlaajuiseen julkisuuteen. Nykypäivän maailmassa on mahdoton ajatus, ettei terrori-iskusta uutisoitaisi laajasti ja ettei tekijän taustoja ja sanomisia ruodittaisi ja leviteltäisi julkisuudessa. Ettei tekijälle annettaisi tarjottimella sellaista julkisuutta jonka saavuttaminen on hänen tasoiselleen ajattelijalle kaukaisempi unelma kuin Pohjantähti porsaalle. Eilen mustaherukoita poimiessa keskustelimme Puolison kanssa tästä: miten tuntuu jotenkin siltä että vaikka rikollinen on saatu kiinni ja säilöön, hän on päässyt oikeutta pakoon. Vangitsemisoikeudenkäynti voidaan määrätä suljetuin ovin pidettäväksi ja kieltää tekijältä tämän toive päästä selittämään vaikuttimiaan ja ajatteluaan koko maailman tarkkaavaisille korville. Mutta mitä se auttaa kun 1500-sivuinen manifesti leviää jo verkossa, kenen tahansa kiinnostuneen ulottuvilla? Monet esittävät, että manifesti olisikin pitänyt nostaa esiin, julkisesti keskusteltavaksi ja kumottavaksi. Ei minusta, sillä ajatustensa saaminen julkisen keskustelun ja kritiikin kohteeksi on etuoikeus joka tavallisesti ansaitaan huipulle asti meritoitumalla, palkintona poikkeuksellisesta ajattelun erinomaisuudesta. Terroristi ei ansaitse saada ajatuksiaan asiantuntijoiden ja filosofien arvioitavaksi, ei edes kumottavaksi. Kenenkään ei pidä voida ostaa paikkaansa merkittävänä, kritiikin arvoisena ajattelijana murhaamalla ihmisiä.

Länsimainen rangaistusjärjestelmä tuntee vankeuden ja ihmisen oikeutta vapaaseen viestintään voidaan tuntuvasti rajoittaa lain avulla. Internet on kuitenkin muuttanut kaiken. Kun kirjoittaja on saanut levitettyä sanottavansa verkkoon ja herättänyt yleisön kiinnostuksen, häntä on mahdotonta vaientaa. Oikeus on jotenkin neuvoton sellaisten rikollisten edessä joille vankeus on käypä hinta siitä että heidän ajatuksensa singahtavat verkon välityksellä julkisuuteen jollaisesta poliitikot, sosiologit ja filosofit voivat vain uneksia. Rikollinen voidaan eristää, häntä voidaan estää lähettämästä kirjeitä ja antamasta lausuntoja medialle, mutta mitä sen on väliä kun uteliaat lataavat hänen manifestiaan minkä kerkeävät?

Kun rikollisuus muuttuu, myös oikeuden on muututtava.

Hakkereiden kampanja pyrkii ottamaan rikoksella tavoitellun julkisuuden pois ja mitätöimään teon poliittiset motiivit. Se on tässä tilanteessa ainoa tapa sanoa ”Terrorismi ei kannata. Et voi ostaa julkisuuden hallintaa hirmuteoilla. Et saa ajatuksiasi keskusteluun tällä tavalla.” Sitä samaa yritti sanoa myös vangitsemisoikeudenkäynnin tuomari päättäessään oikeudenkäynnin pitämisestä suljetuin ovin, mutta jotenkin voimattomalta se näytti. Osaan kyllä jotenkuten kuvitella, miten monia lakeja hakkeri voi tulla rikkoneeksi työnsä touhussa, ja on helppoa pistää pystyyn kunnon väittely siitä kuinka syvällä moraalin harmaalla alueella oikeuden omiin käsiin ottaneet hakkerit liikkuvat. Kuitenkin, heidän tekonsa edustaa oikeutta tilanteessa jossa yhteiskunta on kykenemätön oikeutta jakamaan. Vääristelemällä viestiä, tekemällä sen naurunalaiseksi ja pyrkimällä hämärtämään alkuperäisen viestin sisällön he tekevät sen mihin vangin viestintää rajoittava laki ei kykene. He vesittävät viestin ja kertovat kirjoittajasta sen ainoan totuuden joka hänestä tulee tietää: hänen yhteiskunnalliset näkemyksensä ovat arvottomia eikä niiden sisällöllä ei ole vähäisintäkään merkitystä suurelle yleisölle. Terroristi ei saa olla ihminen joka on saanut tilaisuuden kertoa koko maailmalle kuka hän on ja mitä hän ajattelee, vaan päinvastoin ihminen, joka on menettänyt oikeutensa määritellä itseään ja hallita julkisuutta sanoillaan.  

Kriisissä laillisuuden ja oikeuden välille voi joskus revetä kuilu. Yhteiskunnan instituutioiden ja oikeusjärjestelmän moraalinen velvollisuus on tällöin ylläpitää laillisuutta. Esimerkiksi Breivikin asianajaja ratkaisi moraalisen ongelmansa aivan oikein: terroristi on voittanut, jos hän saa meidät tinkimään lainmukaisen prosessin ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksista. Silloin hän pudottaisi koko yhteiskunnan lähemmäs mielivaltaa ja laittomuutta. Terroristin asianajaja ei siis puolusta ainoastaan päämiestään, vaan myös oikeusvaltiota. Mutta jos oikeusjärjestelmän tulee valita lain puoli, miten käy oikeuden ja lakien hengen? Voiko l'esprit de lois selviytyä? Ainoa mahdollisuus on että kansalaisyhteiskunta, instituutioiden ulkopuolinen yleinen oikeustajunta nousee tavalla tai toisella huolehtimaan oikeudesta. Tämä on kaikkea muuta kuin ongelmaton ja tyydyttävä ratkaisu. Tosiasiallisesti, kysymys on oman käden oikeudesta yhdellä pienellä, häilyvällä erolla: yleisen oikeustajunnan heräämisestä voidaan puhua jos ja vain jos toiminnan lopputulos toteuttaa oikeutta eikä esimerkiksi kostomentaliteettia. Toiminnan on kohdistuttava oikeaan kohteeseen, esimerkiksi rikoksella saavutettuun hyötyyn ja sen on oltava oikeasuhtaista. Siksi oikeusjärjestelmän ulkopuolisen oikeuden manifestaatio on aina häilyväinen ja epäluotettava, ja voi liian helposti kääntyä vain uudenlaiseksi vääryydeksi. Toivon, ettei minun enää tarvitse nähdä sitä kaunista olentoa vaan että tulevaisuudessa laki itse oppii torppaamaan terroristien julkisuushaaveet.

Mutta tällä kertaa, tässä tilanteessa, hetken ajan minä aplodeeraan hakkereille. 

posted under , , |

4 kommenttia:

Eve kirjoitti...

Olemmekohan lukeneet eri lehtiä, itse en ole huomannut, että "-- ajatustensa saaminen julkisen keskustelun ja kritiikin kohteeksi on etuoikeus joka tavallisesti ansaitaan huipulle asti meritoitumalla, palkintona poikkeuksellisesta ajattelun erinomaisuudesta". Hauvelioinosineen, halla-ahoineen, räsäsineen ja kumppaneineen julkinen keskustelu tuntuu pyörivän lähinnä aivopierujen ympärillä.

Yleisesti ottaen välillä kyllä tuntuu, että jonkinlainen julkisuuskynnys olisi hyvä olla olemassa. Toisaalta taas, miten tämä kynnys määriteltäisiin ja kuka siitäkin päättäisi..koskisiko se pidemmän päälle varmasti vain ns. oikeasti vääriä ajatuksia.. ja miten ihmiset esimerkiksi oppisivat tunnistamaan ns. kelvottomia ajatuksia, jos eivät sellaisia ja niiden kritiikkiä koskaan kohtaisi?

Mutta on toki valitettavaa, että hirmutöillä saa julkisuutta ja mahdollisuuden hankkia ns. faneja. Toisaalta kyseessä ei ole mikään uusi ilmiö sinänsä, esimerkiksi erilaiset hirmuhallitsijat kansoittavat historiankirjoja ja elävät ihmisten mielissä edelleen. Sen lisäksi jotkut porskuttavat hyvin tälläkin hetkellä. Erilaiset terroristiryhmät, joita Euroopassakin on ollut omasta takaa (IRA, Espanjan baskiseparatistit..) ovat myös saaneet aina paljon julkisuutta. Ilman tekojaan ns. suuri yleisö ei tietäisi heistä. Ehkä se on sitten uteliaisuutta, että halutaan tietää motiivi. Toisaalta se voi olla myös yksi tapahtuneen käsittelemisen tapa. Hirveästi tekisi mieli tässä myös väittää, että ihmisillä on oikeus paitsi tietää, mitä maailmassa tapahtuu, myös miksi niin tapahtuu.

Enpä tiedä, voidaanko hakkereiden toiminnassa puhua oikeuden toteuttamisesta sinänsä. Haluaisin ajatella, että esimerkiksi häpeäpaalut ja julkiset nöyryyttämiset ovat tiukasti oikeudenkäytön historiassa, eivätkä palaa. Breivikin tapausta ajatellen vankeuden ja vangin yhteydenpidon rajoittamisen lisäksi Norjan rikoslainsäädäntö tuntenee myös kiihottamisen kansanryhmää vastaan.

Hakkereista muuten: mielestäni se on ihan hyvä esimerkki kansalaisyhteisön mahdollisuuksista vastata terrorismille ja sairaalle maailmankuvalle. Oikeudella on jonkinlainen arvokkuus säilytettävänään eikä esimerkiksi tuomiossa voi tehdä syytettyä samalla tavalla naurunalaiseksi. Mielestäni oikeuskäsittely ja tällainen antimanifestikampanja tai ylipäätään julkinen keskustelu voivat esiintyä rinnakkain.

Kampanja jättää ihmisten mieliin muiston Breivikista "sekopäänä massamurhaajana". Vähän kuitenkin mietin, onnistuuko kampanja tavoitteessaan tehdä Breivik naurunalaiseksi, jos ihmiset eivät tiedä, mitä naurunalaiseksi tehdään. Ja vaikka Breivik toimikin ilmeisesti yksin ja itsenäisesti, ajatuksineen hän ei taida olla yksin. Siitäkin syystä olisi hyvä tietää, mitä hän ajatteli, jotta kyseisten aatteiden leviäminen ja tämän (mahdollisesti) mukanaan tuoma vaara voitaisiin tunnistaa.

Saara kirjoitti...

Olet oikeassa siinä että lööppijulkisuus on paljolti mölyä,ja se on välttämätön paha. Kritisoinkin siis vaatimuksia siitä että älymystön edustajien pitäisi tulla julkisuuteen ottamaan kantaa terroristin argumentteihin ja kumoamaan ne. Ei pidä. Asiantuntijoiden huomion arvoiseksi ajattelijaksi pääsy on kuitenkin erilaista, voisi sanoa että glorifioitua, julkisuutta, ja siihen voimme vielä vaikuttaa. Olen siis sitä mieltä että ei saa käydä niin että ihminen joka tahtoo muuttaa maailmaa ajatuksillaan voi harjoittaa 40 vuotta menestyksellisesti filosofiaa tai yhteiskuntatieteitä, nousta rivikansalaisesta politiikan huipulle- tai tehdä joukkomurhan. Murhaaminen ei saa tuoda lisää painoarvoa reikäpäisille ajatuksille eikä muodostua oikotieksi vakavasti otettavien ajattelijoiden kerhoon. Väärä ajatus on minusta taustaideologiasta riippumatta mikä tahansa ajatus joka on innottanut kannattajansa terroritekoihin. Kannatan siis kaikista ajatuksista käytävää keskustelua (joskin argumentoinnin ja pätevän päättelyn alkeiden soisi tulevan pakolliseksi peruskouluopetuksessa), paitsi silloin kun ne tulevat terroristin suusta. Keskustelua ei pidä estää, mutta terroristia ei henkilönä saa kelpuuttaa keskustelijoiden joukkoon.

Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että ihmisillä on oikeus tietää, miksi pahoja asioita tapahtuu. Mutta kun terroristi ei voi objektiivista totuutta kertoa, vaikka hän miten selittelisi motiiveitaan ja fantasioitaan. Meidän pitäisi pyrkiä saamaan totuus aikanaan selville analyyttisen tieteellisen tutkimuksen avulla. Pahan filosofia, oikeussosiologia, kriminologia, politiikan tutkimus, yhteiskuntahistoria ja psykiatria ovat esimerkkejä niistä tieteistä joilta meidän tulisi etsiä vastausta. Olen siis sitä mieltä että asiantuntijoilla on oltava mahdollisuus tutustua kaikkeen materiaaliin, mitä terroristeista suinkin irti saadaan, mutta olen sitä mieltä että kaikkien ei ole hyvä tietää kaikkea, vaan suurelle yleisölle perustiedot tapahtuneesta riittäisivät.

Oma oikeusfilosofinen ymmärrykseni kyllä näkee kaikki omankädenoikeuden muodot lähtökohtaisesti hyvin epäilyttävinä. Tämä on sitten se poikkeus joka vahvistaa säännön. Toisaalta haluan uskoa siihen että oikeus pystyy muuttumaan yhteiskunnan muuttuessa. Toinen vaihtoehto on, että valtion oikeusmonopolin aika jää vain yhdeksi oikeushistorian luvuksi ja yhteiskunta hajoaa taas uuteen versioon ajasta jolloin kuninkaan laki oli vain yksi voimassa olevan oikeuden muodoista... Tämä on vaara, joka syntyy siitä jos oikeus ei uudistu yhteiskunnan muuttuessa.

Yksi mielenkiintoinen ajatus tuli mieleen huomiostasi oikeuden arvokkuudesta. Minusta oikeus ei ole arvokas siksi että se on vakavamielistä, vaan siksi että oikeudella on aitoa arvoa: se toteuttaa oikeuden perimmäistä tehtävää suojata alamaisiaan ja sivistyneen yhteiskunnan perusteita. Esimerkiksi oikeudenkäynnin arvokkuus ilmentää oikeuden arvoa, mutta ei ole johdonmukaista ajatella, että arvokkaan julkisivun ylläpitäminen voisi olla se peruste jolla oikeus luopuu perustehtävästään suojella tehokkaasti oikeusalamaisia.

Jos taas mietimme oikeushistoriaa, havaitsemme äkkiä että oikeus on vuosisatojen saatossa selvästi "voinut" vaikka mitä: ordaliat, häpeärangaistukset, vanhatestamentillinen perheoikeus, formulaoikeus...nämä nykyään käsittämättömältä kuulostavat viritelmätkin ovat toimineet yhteiskunnissaan sen verran hyvin että ovat voineet vakiintua ja vaikuttaa kauan...

Oikeutta luodaan vastaukseksi yhteiskunnallisiin tarpeisiin, ja tässä meillä voisi olla yksi, uudenlainen tarve. Sille, jonka mieltä kaivertaa epäilys nykypäivän lainsäätäjien lahjakkuudesta luoda asioita jotka ovat sekä ihmeellisiä että jotenkin kauhistuttavia, minulla on yksi sana: verolait ;)

Minusta paras tapa olla levittämättä vaarallisia ajatuksia on yksinkertaisesti olla levittämättä niitä. Vaikka tarkoituksemme olisi hyvä, se ei näy yhtään niin selvästi kuin levitetty sisältö.

Eve kirjoitti...

Oikeuden arvokkuudesta olemme samalla linjalla. En siis tarkoittanut ulkoista arvokkuutta tai vakavamielisyyttä kirjoittaessani, ettei tuomioissa voida saattaa syytettyä naurunalaiseksi. Häpeärangaistukset ja ihmisille nauraminen tai heidän naurunalaiseksi saattaminen eivät kuulu oikeuteen. Vaikka kyseessä olisi hullu massamurhaaja. Ei siitä syystä, että oikeuden pitää olla vakavamielistä, vaan koska sellainen ei sovi oikeuden tehtävään, jonka vuorostasi kiteytit hyvin. Ja niiden puuttuminen on oikeastaan aika hyvä osoitus oikeuden muuttumisesta, kuten ihmisoikeudet muutenkin esimerkiksi. Jos ymmärsin oikein, taidat peräänkuuluttaa jonkinlaisten sensurointituomioiden antamisen mahdollisuutta. Toivon, ettei yhteiskunnastamme tai lainsäädäntöstämme tule (enää) sellaista.

Saara kirjoitti...

Selvennän vielä, etten missään tapauksessa kannata häpeärangaistusten tai muiden muinaisjäänteiden palauttamista oikeuteen, vaan esitin ne ainoastaan esimerkkeinä siitä että oikeus on historian saatossa taipunut mitä ihmeellisimmille mutkille yrittäessään vastata yhteiskunnallisiin tarpeisiin. Ja sieltä se on, kuten sanoit, muokkautunut nykyiseen muotoonsa. Oikeuden nykyinen muoto on siis ymmärtääkseni historiallinen ja elävä, ja sellaisena vastaus erään yhteiskuntamallin ja aikakauden tarpeisiin. Pelkään, että yhteiskunta saattaa olla nyt muuttumassa.

Siitä olemme nähdäkseni samaa mieltä, että oikeuden on tärkeää pyrkiä säilyttämään ne periaatteet jotka tekevät siitä arvokkaan. Esimerkiksi, Breivikin asianajajan esiintyminen julkisuudessa on ollut aika arveluttavaa. Jopa hullulla terroristilla pitäisi olla puolustus joka noudattaa hyvää ammattietiikkaa ja pyrkii päämiehen parhaaseen, ja myös hullun terroristin kohtelun on oltava asiallista ja lakien mukaista. Se on oikeutta, ja hullu terroristi voittaa jos hän saa yhteiskunnan tinkimään oikeudesta ja sivistyksestä.

Tuo Breivikin vangitsemisoikeudenkäynnin määrääminen suljetuksi voidaan mielestäni tulkita myös eräänlaiseksi yritykseksi rajoittaa terroristin ajatusten leviämistä, samoin kuin hänen eristämisensä. Muista myös, miten suomalaisissa vankiloissa rajoitetaan vangin oikeutta ulkomaailman kanssa kommunikointiin...internet-aika tuntuu toisaalta luoneen uudenlaista rikollisuutta ja toisaalta tehneen vanhoista kommunikaationrajoituskeinoista tehottomia tavalla jota vaikkapa julkisuudennälkäiset terroristit voivat käyttää hyväksi.

Puheena olleen oikeuden arvokkuuden mielessä pitäen, minun on myös vaikea kuvitella tuomioistuinta määräämässä valtion hakkereita loanheittäjäisiin (ylipäätään, ajatus valtion ajatuspoliisista herättää mielessäni ison kasan vastalauseita...)

Taidan yksinkertaisesti olla sitä mieltä, että jotakin uutta tässä pitäisi keksiä, ettei hakkereita tarvita hätiin tulevaisuudessa. Myönnän kuitenkin olevani täysin neuvoton sen suhteen, mitä se jokin voisi olla. Peräänkuulutan siis vain sitä, että itseäni viisaammat perustaisivat ajatushautomon pohtimaan asioita.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments