Tulikin toppi

Olen huomannut, että jos haluaa kehittyä mestarilliseksi vaatteiden tuunaajaksi, sellaiseksi kuin vaikka New Dress a Day-blogin Marisa, on eduksi jos 1) on noin sata kertaa allekirjoittanutta parempi ompelija, 2) on kokoa XS eikä XL ja 3) pitää niukasti mitoitetuista vaatteista joissa ei ole pitkiä hihoja tai maata viistäviä leveitä helmoja. Hyvä tuunaaja, tai edes wannabe on siis aivan erilainen kuin mitä itse olen. Olenkin päätynyt siihen, että osanani on olla ennemminkin se joka lahjoittaa eteenpäin tuunauskelpoisia soputelttoja kuin se joka loihtii niistä ihania toppeja ja minimekkoja. Ainahan voi lohduttautua sillä että on joka tapauksessa olemassa monta tapaa pukeutua eettisesti.

Penkoessani kesävaatteita löysin komeron pohjalta polvipituisen hellemekon, siis mekon jossa ei ollut muuta vikaa kuin että siitä selvästi puuttui puolisen metriä pituutta. Muistaakseni se oli ollut päälläni kaksi kertaa, enkä kummallakaan kerralla ollut tuntenut oloani erityisen mukavaksi. Tavallisesti polvipituiset vaatteet ovat minun maailmassani toppeja, mutta tämä mekko oli liian mekko istuakseen nätisti täyspitkän hameen kaveriksi. Johtopäätös oli nopea ja murskaava: nykyisessä olomuodossaan rievulla ei ollut minkäänlaista tulevaisuutta kanssani. Sitten sen keksin. Mitäpäs, jos mission impossiblen sijasta nipsaisisinkin helmasta kymmenisen senttiä pois ja tekisin uuden helmapäärmeen? No toppihan siitä tulisi, jos kaikki sujuisi hyvin. Vaikka tiedän hyvin ettei minun ompelijanlahjoillani ikinä pitäisi sanoa mistään projektista että ei tuo nyt niin vaikeaa voi olla, ajatus silti tuli mieleeni. Eikä mekkoparalla lähtökohtaisestikaan kovin hyvin mennyt, hylättynä pimeän komeron pohjalla.

Tartuttuani tuumasta toimeen kaikki sujui kerrankin juuri niin helposti kuin unelmissa. Puolessa tunnissa mekosta oli tullut toppi jonka helma on suunnilleen suora ja aivan siisti. Helletopistani ei helposti arvaisi että se on ikinä muuta ollutkaan. Ehkäpä sitä pitää jopa ulkoiluttaa, vaikka yleensä suosinkin helteellä auringolta paremmin suojaavia kevyitä, hihallisia vaatteita.
Pääasia on, että nyt Entinen Mekko näyttää kummajaisen sijasta vaatteelta jolle selvästi voi vielä olla käyttöä, ja se on edistystä se. Samalla huomasin saaneeni taas pienen, lempeän muistutuksen siitä ettei hyviä aatteita kuten tuunausta pidä unohtaa vain siitä syystä että toteutusmahdollisuudet ovat yleensä heikot. Ei minusta varmaankaan mestarituunaajaa tule ikinä, mutta onneksi vaatimattomistakin yritelmistä on hyötyä.