Skorpionin tiellä

Jos on ihminen jolla on vaikeuksia erottaa oikea ja vasen, on kartturina toimiminen jännittävää puuhaa (ja yhtään mihinkään pääseminen vaatii että kuljettajalla on pyhän norsun kärsivällisyys). Tällä matkalla se oli niin jännittävää, että sisäinen kompassini lähti lomalle oikeastaan heti kun olimme kiertäneet pari kierrosta ovelissa liikenneympyröissä, kauan ennen kuin ehdimme Oviedosta länteen vievälle carreteralle. Vuoriston pikkuteille saapuessa tyydyin enää tuijottamaan kartassa olevia paikannimiä, paikallisradion soittaman euroteknon haipuessa vähitellen kuuluvista kulkiessamme pitkin vihreitä rinteitä vaarallisesti kiemurtelevia pikkuteitä syvemmälle vuoristoon. Sain odotella suunnantajuni paluuta myöhäiseen iltaan jolloin Espanjan taivas oli pimeä ja kirkas, ja korkealle etelään kapusivat kesäisen eläinradan tähdistöt: Vaaka, Skorpioni ja Jousimies. Näitä tähdistöjä ei oikeastaan kannata Suomessa vaivautua etsiskelemään. Ne näkyvät vain kesällä jolloin eteläinenkin taivas on vaalea, ja lisäksi ekliptika kulkee niin matalalla että kesäiset tähdistöt voi nähdä vain osittain. Se on menetys, sillä Linnunradan keskusta on kesätähdistöjen suunnalla. Muistan nähneeni Antareksen viimeksi kolmisen vuotta sitten, eräänä heinäkuisena yönä seistessäni eräällä virkkalalaisella peltoaukealla josta on hyvä näkyvyys etelän suuntaan. Vaalealla taivaalla yksinäinen punainen tähti jaksoi kavuta muutaman asteen horisontin ylle. Onneksi Antares, jonka nimikin merkitsee taivaalla niin ikään punertavana näkyvän Marsin kilpailijaa, on kirkas tähti jonka punertavan värityksen takia kyllä tunnistaa yhdellä silmäyksellä, jos eteläisen taivaan kartta vain löytyy muistista. Espanjassa taivaallinen skorpioni näytti yhtaikaa tutulta ja vieraalta loistaessaan korkealla taivaalla kaartuvine häntineen jonka päässä vilkutti toinen kirkas tähti, Shaula. Sieltä löytyi etelä, ja pian löysin toisista suunnista tutumpia tähtiä. Pohjoisen suunnasta kohti Oviedoa ajellessa tarvitsi vain pitää Skorpioni edessä ja unohtaa pusikoihin ja mutkien taakse kätketyt tienviitat.
                       
”Olet kaukana kotoa”, kuiskivat Skorpionin kirkkaat tähdet. ”Ei kuitenkaan ole syytä huoleen. Tunnethan sinä jo meidät.” Niin minä tunsinkin, vaikka Antareskin oli kirkkaampi kuin koskaan kotipuolessa, ja vaikka en ollutkaan aikaisemmin nähnytkään kaikkia sen seuralaisia. Tässä oli todellinen Skorpioni, joka vain kurkisteli horisontin yllä vaalealla Virkkalan taivaalla, viittoen Zubeneschamali-tähdellä, jo kauan Vaa’an tähdistöön kuuluneella pohjoisella saksellaan. Täällä Antares ei merkannut tähdistön loppua vaan oli roomalaisten Cor Scorpii, Skorpionin tulinen sydän. Nyt se tosiaan näytti punaiselta ylijättiläiseltä jonka luminositeetti on jopa 10 000 kertaa suurempi kuin Auringolla. Tarkkaan ottaen Antares on vieläpä kaksoistähti jonka kumppani, Antares B, on huomattavasti himmeämpi mutta silti 170 kertaa Aurinkoa kirkkaampi. Siinä missä Aurinko näkyy vain himmeänä pikku tähtösenä katsottuna lähimmästä aurinkokunnasta, Alpha Centaurin reilun neljän valovuoden päässä sijaitsevasta järjestelmästä, Antares loistaa kirkkaana vielä täällä 600 valovuoden matkan päässä. Ei ole ihme, että useat muinaiset kulttuurit tunsivat Antareksen ja liittivät sen tarustoihinsa. Ja Antares on vasta alkua, sijaitseehan Skorpioni muiden kesätaivaan tähdistöjen tavoin Linnunradan keskustan suunnalla, kotina monille kiinnostaville syvän taivaan kohteille. Hetken aikaa, tie perille oli samalla suunnalla kuin eräs maailman keskipisteistä. Mietin, mahtoivatko muut kulkijat öisellä A-66:lla huomata.

Kävellessäni kohti hotellia kaupungin katuvalojen himmentämän taivaan alla Antares vilkutti minulle viimeisen kerran, himmeämpien tähtien jo kadottua valosaasteen taakse. Mietin, koska tapaamme taas, ja mistä silloin katselen taivaalle. Ehkä Teksasin yöstä vain kuukauden kuluttua, todennäköisemmin paljon pidemmän ajan päästä. Jos onnea on, ehkä näen Antareksen jonakin yönä Virkkalan vaalealla taivaalla, tarkistamassa vieläkö muistan sen kumppanit ja Espanjan pimeän kesäyön. Tietysti muistan.

posted under |

2 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Minusta tuntuu että pärjäät paremmin kuin Matin navigaattori (sekään ei erota oikeaa vasemmasta), sillä pääset kauniisiin paikkoihin.

Saara kirjoitti...

Kiitos. Tuo oli kyllä rohkaiseva näkökulma!

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments