Omenankukkajuhlat 2011

Kovan talven jälkeen tuntui siltä että kevään kukkaloisto ansaitsi juhlan. Olimme sitä paitsi kutsuneet kevään aikana yhden jos toisenkin tuttavan kyläilemään kukinta-aikaan. Lopulta ymmärsimme että parasta olisi pitää puutarhajuhlat. Kutsut lähtivät myöhään sillä kukinnan tarkkaa ajankohtaa on vaikea ennustaa. Sään suhteen saatoimme vain jännittää. Kaikki meni kuitenkin hyvin: ihmisiä saapui, ja vaikka kriikunoiden kukinta oli jo loppupuolella, omenat ja syreenit aloittelivat kukintaurakkaansa.


Photobucket


Photobucket


Myös esikot, lemmikit, tulppaanit ja kauniit särkyneetsydämet lisäsivät osansa kukkaloistoon.


Photobucket


Keväisessä puutarhassa mikään ei ole liikaa. Puutarhajuhlat tarjosivat myös oivan tekosyyn hyökätä tilkkulaariin ja ommella tilkkusia lippunauhoiksi. Tähän projektiin kelpasivat räikeimmät ja pienimmätkin tilkut. Sisäinen hamsterini kehräsi...


Photobucket


Pari juhlia edeltävää päivää tuli vietettyä aika tiiviisti keittiössä. Mutta aherruksesta syntyi keväinen tarjoilu. Feta- ja lohipiiraiden seuraksi tarjolla oli voikukkasalaattia, yrtti-perunasalaattia ja pieniä tomaattinappeja. Juomapuolelle olin tehnyt itse Louhisaaren simaa ja punaista raparperimehua. Jälkiruuaksi oli raparperi-mansikkapiirakkaa ja minikokoisia sitruuna-vaniljakuppikakkuja.


Photobucket


Maisemissa norkoillut harmaa pihakissa päätti poistua paikalta vain vähän ennen vieraiden tuloa.


Photobucket


Se saattoikin olla viisasta, sillä kutsuvieraslistalla oli myös koira.


Photobucket


Karttaperhonen kävi meillä jo juhlia edeltävänä päivänä. Tämä mielenkiintoinen otus on bongattu meillä kerran aikaisemminkin, mutta mikään tavallinen vieras se ei ole.

Photobucket

Itse viihdyin vieraiden kanssa niin hyvin etten muistanutkaan napsia kuvia itse juhlan aikana. Onneksi Puoliso oli valppaana. Myös Ofelia oli valpas juhlavieras ja postasi lisää juhlakuvia oman bloginsa puolelle.


Kiitokset kaikille jotka saapuivat juhlimaan kanssamme!

posted under , , , |

2 kommenttia:

Ofelia kirjoitti...

Hienoja kuvia täälläkin! Mä en ottanut koirasta kuvaa! :( Ja unohdin mainita sen herkullisen siman. Pitää korjata asia. Mut onneks kuvasin kakkumehiläisen! ;-D

Saara kirjoitti...

Mulla taas ei kakkumehiläiset erotu kuvasta! Onneksi tuli tehtyä yhteistyötä, niin saatiin juhlat purkkiin! :D

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments