Lisää ekotopian mielenmaisemista

Sillä välin kun minä olen siivonnut ja toennut puutarhajuhlista, pikaisesti postaamastani uutisesta jossa käsiteltiin eri elämäntapojen vaikutuksia hiilijalanjälkeen, on virinnyt vilkas keskustelu. Toiset ovat järkyttyneitä (yleensä ne joiden käsitys maalla elämisestä on kapea), toiset taas makustelevat innoissaan uusia ajatuksia jotka viriävät sen ymmärtämisestä että elämäntapa on paljon suurempi ja monisisältöisempi käsite kuin asuminen, jota tähänastisessa ympäristökeskustelussa on pohdittu. Minäkin olen innoissani- olenhan ollut koko ajan sitä mieltä että ympäristökeskustelussa pitäisi pohtia juurikin elämäntapoja ja mielenmaisemia, suuria kuvioita.

Jatkoin asian pohdiskelemista leppoisasti säätyajattelun kautta. Ekosäädythän ovat juurikin erilaisia mielenmaisemia. Jokaisella asenteella on omat haasteensa, ja toisaalta jokaisesta mielenmaisemasta löytyy rakennusvälineitä eettisesti kestävään elämään. Toistaiseksi ympäristökeskustelussa on etsitty oikeaa elämäntapaa. Säätyajattelu kuitenkin perustuu siihen että oikeasta elämäntavasta on olemassa monenlaisia versioita. Esimerkiksi, vakaasta porvarista on vaikea tehdä trendien aallonharjalla surffailevaa aatelista, sillä porvari ei halua erottua edes edelläkävijänä. Porvarillinen mielenmaisema ei kuitenkaan ole välttämättä mikään ongelma, vaan täsmälleen sama ominaisuus voi olla hyvin rakentava toisessa paikassa käytettynä. Esimerkiksi, koska porvarillisesti ajattelevia mutta ei-vihreitä ihmisiä on (mutu-tuntumalla) paljon, vihreä porvari voi olla vahva mielipidejohtaja.

Tästä päästäänkin toiseen mielenkiintoiseen kysymykseen. Kuinka sujuvaa on kommunikaatio eri mielenmaisemien välillä? Minä epäilen, että se ei ole aivan yksinkertaista. Todistusaineistoksi vyörytän Suuren Kohtuullistamiskeskustelun, jota olen kritisoinut kyvyttömyydestä erottaa etuoikeutettuja asemia ja konkreettisia esteitä jotka voivat estää ajattelun leviämistä yhteiskunnassa.

Kysymys on osin myös retoriikasta: argumentit jotka innostavat aatelisia (joista puhun niin paljon siksi että he ovat toistaiseksi hallinneet keskustelua), eivät välttämättä vetoa lainkaan muiden säätyjen väkeen. Esimerkiksi minä en ole niinkään kiinnostunut siitä että kauppaan on saatu luomuhilloa- höristäisin korviani vasta sitten jos joku mainitsisi että hillosokeria saa nyt luomuna.

Tarinan opetus: se että minua ei saa kiinnostumaan luomuhillosta, ei ole merkki puutteellisesta moraalistani vaan siitä että mielenmaisemani ja ympäristöni ovat erilaiset kuin niillä ihmisillä joille luomuhillon tulo markkinoille merkitsee mahdollisuutta toimia entistä eettisemmin. Toinen opetus: tämäkin tarina näyttäisi erilaiselta, jos en olisi talonpoika vaan tilaton jolle luomuhillon kalliimpi hinta voi olla liian korkea kynnys ylitettäväksi. Tilaton ei tee mitään moitittavaa jos ei osta luomua- se seikka että hillo on hänelle liian kallista tarkoittaa, että moni muukin turhake on hänelle liian kallis. Ja toisinpäin: se että jollekin luomun kallis hinta ei ole minkäänlainen ongelma, tarkoittaa että tällaiselle ihmiselle kokonaiskulutustason pitäminen eettisesti kestävänä on paljon suurempi haaste kuin tilattomalle. Ja nyt olemme taas kohdassa jossa on hyvä pysähtyä kertaamaan säätyajattelun taustalla oleva keskeinen idea: jokaisella mielenmaisemalla on omat vahvuutensa ja haasteensa, ja usein samatkin ominaisuudet voi nähdä vahvuuksina tai ongelmina riippuen siitä miltä kantilta asiaa katsoo.

Ympäristökeskustelussa ongelmaksi muodostuu siis helposti se että kuvittelemme oman näkökulmamme soveltuvan universaaliksi moraalilaiksi. Kuvittelemme, että muut ihmiset ovat olennaisilta osiltaan –tai että heidän ainakin pitäisi olla- samanlaisia kuin itse olemme. Näinhän ei tietenkään ole. Siksi vihreiden ongelmanratkaisujenkin on lähdettävä muusta kuin oman ajattelumme nerokkuudesta. On lähdettävä siitä että kysymme, kuuntelemme ja yritämme ymmärtää sitä enemmistöä joka ei vielä ajattele vihreästi. Ei ole millään tavalla hyödyllistä todeta että heidän asenteensa ovat ongelma joka meidän tiedostavien on korjattava. Korjaaminenhan tarkoittaa usein sitä että toivottavasta toiminnasta tehdään mahdollisimman helppoa ja houkuttelevaa. Jos meillä ei ole oikeaa käsitystä siitä mikä on ihmisille helppoa ja mikä heitä houkuttelee, edistyksen tapahtumisessa voi kestää. Jos lähdemme siitä että toisten ihmisten täytyy olla väärässä ja asenneongelmien riivaamia lähinnä siksi että he ovat erilaisia kuin itse olemme, edistystä ei ehkä tapahdu ikinä.