Kissoista ja kirjavasta onnesta

Kun meillä avaa ulko-oven, koskaan ei voi tietää, mitä tai kuka toiselta puolelta löytyy. Eilen sen edessä loikoili hyvin hämmästyneen näköinen norjalainen metsäkissa joka kuitenkin arvokkaasti pysyi hievahtamatta paikallaan, aivan kuin ison ihmisen tupsahtaminen nenän eteen olisi sen elämässä aivan tavanomainen sattumus. Saattaahan näin toki ollakin. Kissoista ei koskaan tiedä, ja meidän pihamme kateista vielä vähemmän.
Nykyään, jos haluaa saada minut hämmentymään, kannattaa kysyä esimerkisi, onko meillä kissaa tai koiraa. Emme ole ostaneet yhtään, mutta tähän mennessä keittiööni on silti vaeltanut kaksi kissaa ja kaksi koiraa. Puutarhassa kissan voi tavata harva se päivä, vieläpä eri kissan. Lisäksi ruokakuntaamme kuuluu jossakin määrin oravia, kymmenittäin pikkulintuja, lauma sisiliskoja ja pari hyvin pahatapaista rusakkoa. Niin, meneekö tämä nyt ihan oikein jos sanon että meillä on lemmikkeinä kaksi kania? Vai ovatko kaikki vieraanvaraisuutemme piiriin etsiytyvät eläimet meidän, vaikkakin vain hiukkasen ja hetken verran. Ilman muuta, jos suhtaudumme liberaalisti omistamisen käsitteeseen. Täällä maalla unohdamme iloisesti Zittingin ja kumppanit, ja toteamme että moderni omistusoikeuden käsite on kaupunkilaisten juttuja.
Vaihdantayhteiskunnassa on toki tuottavaa unohtaa että omistaminen on vain yksi tapa nauttia elämästä, ystävistä ja kissoista. Omistussuhde on käytännön järjestely, mutta sopuisissa väleissä on kysymys kaikesta muusta. Kissat tahtovat kermatilkkansa ja kiitokseksi metsästävät mailtamme ongelmajyrsijöitä ihan riippumatta siitä kenen kissoja ne oikeastaan ovat. Jos meillä olisi oma kissa, pääsisimme ehkä rapsuttamaan niiden masuja ja saisimme kuskata niitä säännöllisesti eläinlääkärissä. Paljosta voimme kuitenkin nauttia näinkin. Siihen ei tarvita muuta kuin se että olemme valmiita ottamaan vastaan sen mitä tarjotaan. Että emme sano: "Jos se ei ole ikioma kissani, en välitä siitä ollenkaan. Saisi pysyä poissa, mokoma!" Miten vaativaa, miten mustavalkoista... Jos ajattelisimme että omistussuhteen syntyhetki on kaiken alku ja perusta, jäisi elämä kovin köyhäksi. Oma elämä; kissat todennäköisesti vain katsoisivat viileästi ja painuisivat metsästämään naapurin rottia.
Ympäristöetiikassakin muistetaan, että onni on kirjavaa. Omistamisen lisäksi voimme myös nauttia lainatuista, lahjoitetuista, jaetuista ja vuokratuista asioista. Tai eläimistä jotka vain ilmaantuvat paikalle. Onni onkin kirjavaa, siinä on syvien sävyjen lisäksi myös vaaleaa ja leikkisää. Se ei aina edellytä sopimuksia eikä edes hyvää järjestystä. Pikku valtakuntani rajojen takana tällainen ajattelu on toki vielä radikaalia. Siellä vaihdantayhteiskunta kukoistaa. Siellä ajatellaan usein jopa sellaista että ihmisistä on aivan oikein ja normaalia tehdä omaisuutta. Perinteisesti näin on ajateltu rakastetuista, mutta viime vuosina myös työnantajat tuntuvat saaneen ajatuksesta kiinni. Täällä sen sijaan pitää vain muistaa huolehtia siitä että jääkaapissa on aina tilkkanen kermaa. Eikä meiltä koskaan puutu kissoja.

posted under , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments