Hei, me tirkistellään!


Karnevaalitunnelmaan sopivat teemat sen kuin jatkuvat: juhlia, viinaa, ja hurjastelua jolle Agricolakin punastelisi. Ja muotikuvia!

Even sticking to the higher plane of love, is it so very obvious that you can’t love more than one person? We seem to manage it with parental love (parents are reproached if they don’t at least pretend to love all their children equally), love of books, of food, of wine (love of Chateau Margaux does not preclude love of a fine Hock, and we don’t feel unfaithful to the red when we dally with the white), love of composers, poets, holiday beaches, friends … why is erotic love the one exception that everybody instantly acknowledges without even thinking about it? Why can a woman not love two men at the same time, in their different ways? And why should the two – or their wives — begrudge her this?

-Richard Dawkins-

Nyt kun homoista on tullut jo melkein arkisia ihmisiä jotka menevät naimisiin, eroavat ja käyvät sunnuntaikävelyllä siinä missä muutkin kansalaiset, seuraavaksi ihmettelynaiheeksi on nousemassa polyamoria –naistenlehtikelpoinen versio on toki se jossa nuorella ja näpsäkällä naisella on kierroksessa kaksi miestä, kuten viimeksi oli laita tässä Hesarin jutussa.  Polyamoria jaksaa vielä kuohuttaa. Se se on kauhistuttavaa, paitsi jos harjoittajana on kuningas Daavid, tai kenties Salomo. Tai jos sitä ei hoideta perinteisellä salarakasmenetelmällä, niin kuin on ollut maan tapa.

Viran puolesta toivoisin, että keskustelussa käsiteltäisiin rakkauselämän tärkeitä teemoja ja kipupisteitä kuten mustasukkaisuutta, kumppanin esineellistämistä, seksuaalisen ekslusiivisuuden ja uskollisuuden eroa tai vaikka sitä, mistä seksuaalieettiset käsityksemme ovat peräisin ja onko niissä järkeä vaiko ei. Voitaisiin ehkä miettiä vaikka vastuullisuutta ja miten voitaisiin käyttäytyä vastuullisesti tilanteissa joissa huomataan että sydämeen mahtuu enemmän kuin yksi ihminen. Onko silloin pakko pettää ja jättää? Noin esimerkiksi. Mikä parasta, vaikka monisuhde on valaiseva tausta tällaisten teemojen pohdiskelemiselle, ne ovat asioita joiden pohdiskeleminen olisi tärkeää myös yksiavioisissa suhteissa.

Siihen kuitenkin näyttää olevan vielä pitkä matka. Hyvin pitkä. Ensiksi on tärkeää selvittää, miten Ne tekevät Sen. Käyttävätkö vuoronumeroita vai pitävätkö villejä, syntisiä orgioita? Sitten on tärkeää alleviivata, että Taipumustaan lukuunottamatta ne näyttävät ihan tavallisilta ikäisiltään ihmisiltä (ilmeisesti omenapuumetsässä asustavan avaruusfilosofiaa tutkivan Maalaismekon kannattaa toivoa hartaasti että vapaamieliset ideani säilyvät tulevaisuudessakin tukevan teoreettisina. Jos meidän perheestä tulisi joskus poly, olisimme epäilemättä elämää suuremmassa liemessä.) Sitten mietitään, saako tuosta menosta sukupuolitauteja, voivatko tuollaiset oikeasti rakastaa kumppaneitaan, onko vika heidän lapsuudessaan vai moraalissaan kun tavallinen ei kelpaa. Ja tietysti, onko niistä kasvattamaan lapsia. Koitetaan luetteloida kaikki ne ongelmat joita polyjärjestelyt varmasti aiheuttavat- ja samalla unohdetaan, millaisia traumakasoja parisuhteetkin usein ovat. Miksi polyelämän pitäisi olla yhtään helpompaa? Miksi polyjen tyypilliset ongelmat kertovat polyamorian mahdottomuudesta, kun taas parisuhteiden tyypilliset ongelmat kuten etääntyminen ja mustasukkaisuus eivät kerro mitään parisuhdeinstituutiosta yleensä vaan vain yksilöiden puutteellisuudesta? Pari-kolmekymmentä vuotta homoista kirjoitettiin samaan sävyyn. Kuluuko taas se aika ennen kuin yhteiskunta ymmärtää, että useimpien ihmisten elämä ei ole yhtä villiä seksin harrastamista, vaikka heidän mieltymyksensä olisivat miten eksoottiset? Että perheessä elettäessä joudutaan aina siivoamaan, käymään ruokakaupassa ja ratkomaan jos jonkinlaisia arjen pikku draamoja. Että perhe-elämän aloittamisen syynä ei ehkä ole säännöllisen seksin varmistaminen vaan se että tois(t)en kanssa haluaa viettää aikaa, mukaan lukien tylsät ja vaikeat hetket? Koska lehdistö tajuaa, että jos he haluavat kirjoittaa tarinoita ihmisistä joiden elämä on poikkeuksellisen seksipitoista, heidän kannattaisi suosiolla haastatella seksialan ammattilaisia?

Polysuhteista siis puhutaan ongelmalähtöisesti. Minä taas mietin pikku elämänkokemukseni turvin, eikö myös ole tilanteita joissa monisuhde voisi olla hyvä tapa järjestää perhe-elämä. Jos siihen siis suhtauduttaisiin vähän hillitymmin ja jos maltettaisiin ajatella hetken muutakin kuin niitä villejä orgioita. Ajatellaan vaikka uraihmisiä jotka eivät ehkä ehdi olla kovin hyvä puoliso yhdelle ihmiselle. Entä jos he jakaisivatkin puolisona olemisen vastuut ja velvollisuudet toisen kanssa? Tai vanhempia, yksinäisiä ihmisiä joille yhteistalous voisi tuoda konkreettista arkipäivän turvaa, seuraa ja läheisyyttä. Tai vaikka vain sitä faktaa että korkeakoulutettujen naisten on usein vaikea löytää hyviä miehiä, ja että nykyään he usein päätyvät joka tapauksessa kakkosiksi, paljon turvattomammissa ja moraalisesti arveluttavammissa olosuhteissa kuin mihin avoin polysuhde antaisi puitteet. Kunhan mietin. Ihmisiä, ja sitä kaikkea mitä tavalliset, kunnolliset ihmiset voisivat erilaisissa olosuhteissa kaivata. Seksihulluus on helppo tuomita (ainakin tässä estoisessa yhteiskunnassa). Entä ihmisyys?

Toinen asia joka minua nyppii suuresti on se miten syvällä esineellistävät asenteet ovat tässäkin keskustelussa. Sanotaan, että yhden puolison tulisi ”riittää” normaalille ihmiselle. Ihan kuin rakkaus olisi jokin hiton kakku josta jokaiselle on mitattu tietynkokoinen pala. Tai miten puoliso jaetaan tai ei jaeta. Ilmeisesti on ennenkuulumatonta että puolisokin on ihminen jolla on vapaa tahto ja että rakkauden tunnustaminen ei ole ostotarjous. Mikä ihmeen lojaalius ja toisen edun asettaminen omansa edelle? Mikä huolenpito? Onko rakkaudessa kyse vain sopimusneuvotteluista joissa valittavana on erilaisia palvelupaketteja ja joissa sitten vahditaan tarkasti että kukin saa juuri sen mitä on tilannutkin? Hittolainen. Minä kun olen kuvitellut, että rakkaus oli sitä että näkee toisessa jotakin ainutlaatuista ja mittaamattoman arvokasta. Rakkaudesta puheenollen, miksi polysuhteiden pitäisi olla vuosisadan rakkaustarinoita, jos enemmistö parisuhteistakaan ei sellaisia ole? Ja toisaalta: mitä minun mahdolliset rajoitteeni kertovat siitä millaisiin tunteisiin tai perhe-elämään toiset, aivan erilaiset, ihmiset mahdollisesti pystyvät? Tai, miksi yhteiskunnan pitäisi rajoittaa sitä miten ihmiset saavat rakkauselämässään säheltää? Jos yhteiskunta niin haluaa tehdä, ehdottaisin että harkitsisimme järjestettyihin avioliittoihin siirtymistä, pettämisen ja kaikenlaisen parisuhdetyperehtimisen kriminalisoimista ja vihkimisen kieltämistä kerran eronneilta (lex Matti & Mervi). Vai pitääkö vain vastuunottoa rajoittaa? Koska tämä kaikki menee minulta yli kovaa ja korkealta, olisi ehkä syytä myös perustaa Paheiden vastustamisen ja Hyveiden edistämisen ministeriö moraalipoliiseineen ns. Saudi-Arabian mallilla? Entä osaisiko joku kertoa, miksi vuonna 2011 kyräillään edelleen toisten ihmisten rakkauselämää häpeän ja himon värittämien tirkistelylasien läpi. Ovatko toisten kotonaan, suostuvaisten ja täysivaltaisten kumppaneiden kanssa tekemät asiat jonkinlainen uhka Minulle ja koko järjestäytyneelle yhteiskunnalle? Eikö voitaisi kriminalisoida sitä että jotkut saavat asioita joista toiset vain fantasioivat (silloin toki jouduttaisiin kriminalisoimaan sekä sinkkuus että heteroavioliittokin...toisaalta, ei se lainsäätäjäkään aina ole logiikankursseja käynyt)? Miksi unohdetaan mielellään että pahimmat uhkat onnellisille, yksiavioisille suhteille löytyvät jo kotoa? Mikä erilaisuudessa pelottaa? Jos haluamme vakaita, vastuullisia suhteita, suosittelisin että kyttäisimme vähemmän muita ja käyttäisimme säästyvän energian rakastamiseen.

posted under , , |

3 kommenttia:

Ofelia kirjoitti...

Hehee, mulle sopisi polyamoria vallan hyvin!

Saara kirjoitti...

Kerro toki lisää ;)

Omalta osaltani olen sitä mieltä että tässä maailmassa on suuremman luokan ihme, jos elinaikanaan löytää edes yhden rakastetun...

Minussa on siis ainesta lähinnä rakkauden penkkiurheilijaksi. Onneksi kotisohvakin on mukava!

Ofelia kirjoitti...

Nyssiällo se mun polyamoriastoorini. :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments