Vastakkainasettelujen aika on täällä taas

Olen minä elämässäni synkempiinkin aamuihin herännyt, olen. On tässä ehditty ottaa pahemminkin nenilleen ja totuttu siihen hiukan haljuun tunteeseen joka syntyy kun huomaa puolustavansa arvojaan yhden hengen vähemmistöstä käsin. Silti, tässä on jotenkin turpaansa saanut olo. Olen vaalituloksen selvittyä koittanut miettiä, kannatanko yhtään sellaista arvoa joille Kokoomuksen nousu suurimmaksi puolueeksi ja Perussuomalaisten rakettimainen nousu kolmen suuren joukkoon ei olisi tappio. En ole vielä keksinyt. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus? Tasa-arvo? Pasifismi? Vihreät arvot? Degrowth ja kohtuullistaminen? Sivistys? Vähemmistöjen oikeudet? Vastuullisuus? Uskontoneutraali yhteiskunta? Rohkeus ja harkinta pelon ja vihan sijasta? Nöyryytys- ja kyykytyspolitiikan loppu? Ei hyvältä näytä.

Näissä olosuhteissa Vasemmiston kärsimä vaalitappio oli toki siitä pienemmästä päästä, ja Helsingissä puheenjohtajamme Paavo Arhinmäki nousi vaalikuninkaaksi ohi Jussi Halla-ahon. Iloitsin myös varapuheenjohtajamme Aino-Kaisa Pekosen noususta eduskuntaan. Ja Jussi Halla-ahon voiton vastapainoksi on oikeus ja kohtuus että eduskunnan käytäviä kuluttaa myös Jani Toivola, vihreä tummaihoinen homo. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on kutistuneenakin osaavien ja ajattelevien ihmisten joukkue. Uudellamaalla oma ehdokkaani pärjäsi ilahduttavan hyvin ja nousi Vasemmiston kuudenneksi eniten ääniä saaneeksi ehdokkaaksi Uudellamaalla. Se on hyvä pelinavaus, josta voi jatkaa seuraavissa vaaleissa. Mutta siitä ei päästä yli eikä ympäri että vasemmistolaiset arvot ovat nyt pienessä vähemmistössä Arkadianmäellä. On selvää, että se tulee näkymään politiikassa ja lainsäädännössä. Monelle Perussuomalaisia äänestäneelle voi tulla yllätyksenä se että kansanomaisesta imagosta huolimatta Perussuomalaiset eivät ole työväenpuolue vaan oikeistolainen puolue. Yhdessä vihreiden kärsimän rökäletappion kanssa, lopputulos on ettei punavihreillä arvoilla mene Suomessa hyvin. SDP:n menestyksestäkään en vielä jaksa iloita, onhan puolue jo kampanjan aikana osoittanut taipuvansa aina kuin tarvetta on ja kykenevänsä tekemään hyvinkin kovaa oikeistolaista politiikkaa. SDP:n ”keskustavasemmistolaisuus” (puheenjohtaja Urpilaisen termiä lainatakseni) yhdistettynä mahdollisuuteen päättää oppositiotaival tarkoittavat sitä, että jos ja kun oikeistokumppanien mukaan päästäkseen on taivuttava, puolueesta todennäköisesti löytyy joustoa loputtomiin sen sijaan että se ryhtyisi vastavoimaksi oikeistolle. Piraatit, joiden nousu eduskuntaan olisi niinikään ollut ääni liberaaleille voimille, jäi näissä vaaleissa vielä näkemättä.

Vasemmiston suhteellisen hyvä vaalimenestys toki avaa pienen mahdollisuuden hallitukseen noususta apupuolueen paikalla- tosin, kun ottaa huomioon ne arvot joiden perusteella puolueohjelman teimme ja vaalikamppailun kävimme, mahdollisuus vaikuttaa jotenkin utopistiselta. Vaikka hallituspaikkaa tarjottaisiin, voi olla että sen hinta olisi liian kova. Jos taas kolme suurta muodostaa hallituksen, on SDP:n oikeistosiiven vahvistuminen todennäköistä. Tässä tilanteessa myös oppositio olisi hajanainen, eikä selkäänsä saaneesta keskustasta ole oikein vahvaksi yhtenäisen opposition keulakuvaksi. Oppositiolla olisi kaksi luontevaa mahdollisuutta. Näistä ensimmäinen on jakautuminen konservatiivi- ja vasemmisto-oppositioon. Tässä vaihtoehdossa Vasemmisto voisi joko jäädä yksin tai saada seurakseen Vihreät, missä tapauksessa puolueiden yhteinenkin paikkamäärä jäisi konservatiiviopposition alle. Toisessa mieleeni tulevassa vaihtoehdossa Vihreät jatkaa tiivistä yhteistyötä Keskustan kanssa konservatiivioppositiossa ja Vasemmisto saa huolehtia arvoistaan keskenään, nousten esiin vain jos hallituksesta tulee erityisen epävakaa tai esiin tulee asiakysymyksiä joissa tukea voi haalia yli puoluerajojen.

Tulevaisuus näyttää siltä, ettei minulla tule olemaan kiukuttelun aiheista lähiaikoina pulaa. Odotettavissa olevat vaikeat hallitusneuvottelut tai eduskuntapolitiikan epävakauden lisääntyminen ovat aiheita joita en ole jaksanut vielä murehtia. Inhimillisten arvojen kärsimä tappio on se mikä minua surettaa, ja todennäköisesti tulee surettamaan lähivuosina vielä moneen otteeseen tämän alkuangstin tasaannuttua. Perinteiseen suomalaiseen politiikantekoon kuuluvat konsensushenki ja sovinnollisuus. Nämä ovat asenteita joilla minua on siunattu vain kohtuullisessa määrin. Toivon, että tämä henki vallitsee Vasemmistossa yleisemminkin ja jaksamme puolustaa arvojamme lähivuosien tiukassa ja vihamielisessäkin poliittisessa ilmapiirissä. Vastakkainasettelujen aika on täällä taas.

posted under , |

1 kommenttia:

Ofelia kirjoitti...

Karsee vaalitulos! Pistää ahdistumaan ja vihastumaan. Kokoomuksen ikuinen suosio ei mene jakeluun... Ja persuja en edes ottanut tosissani! :(

Vihreille arvoille saa heittää hyvästit. Järkytyin kun metroaseman seinällä näin Wille Rydmanin vaalimainoksen (kokoomus) jossa sanottiin että vihreys käy kukkarollesi, älä anna viherintoilun tuhota Suomen kilpailukykyä. OMG!

Raha, talouskasvu ja kovat arvot ovat taas ykkösenä - jos ne koskaan kakkosena olivatkaan...

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments