Saaran Soveltavan Etiikan Säännöt ja tapaus lihansyönti

Keskustelu lihansyönnin moraalisesta oikeutuksesta on taas julkisuudessa lämmennyt siihen pisteeseen, että tunnen tarvetta kaivaa esiin pari ajatusta joista olen jo hiukan aikaisemminkin kirjoittanut.

Minä en pidä siitä tavasta jolla keskustelua julkisesti käydään. Miksi julkisuuden moraalikeskusteluista tulee melkein itsestään kilpahaukkujaisia? Lihansyönnin vastustajat haukkuvat lihansyöjät natseiksi ja suuriksi pahantekijöiksi. Tähän lihansyöjät vastaavat siilipuolustuksella ja haukkumalla lihansyönnin vastustajat kaikilla soveltuvilla nimityksillä. Onko tämä jonkun mielestä jollakin tapaa rakentavaa? Kuvitteleeko joku keskusteluun osallistuvista ihan oikeasti että syyllistäminen ja sättiminen ovat hyviä tapoja herättää muissa halua tapojensa parantamiseen? Onko tarkoitus yhtäkkiä ruvennutkin pyhittämään keinot? Vai onko kyse vain siitä että ihmisillä on taas kerran paha olo ja halu kontrolloida muita?

Mietin, että jos pyytäisin, niin saisinko vaikka teistä Lukijoista seuraa kolmanteen puolueeseen. Siihen joka istuu ääripäiden välissä (ja johon siten pääsee, löytyi lautaselta mitä tahansa) ja on perinteisesti vaarassa saada niskaansa kaikkien vihat. (Saaran Soveltavan Etiikan Sääntö numero 5: Kun alat pohtia vakavasti etiikan kysymyksiä, pyri ensimmäiseksi luomaan rauhallinen ja rakentava ilmapiiri jossa jokainen voi tuoda näkökantansa esiin vapaasti.) (Saaran Soveltavan Etiikan Sääntö numero 6: Virheargumentteihin ja tunteenpurkauksiin turvaudutaan yleensä sitten kun argumentit ovat vähissä. Jos et kykene argumentoimaan aiheesta rauhallisesti, sulje suusi ja mene etsimään muuta tekemistä.) Minun puolueeseeni pääsee jokainen, joka tiedostaa että syömiseen liittyy tärkeitä eettisiä kysymyksiä ja on ehkä jo ehtinyt omassa elämässään ratkomaan niitä jollakin itselleen sopivalla tavalla. Luonteen lujuutta tai suurten paheiden puutetta ei vaadita. Minun puolueessani kaikenlainen väärin syövien sättiminen on yksiselitteisesti kielletty. (Saaran Soveltavan Etiikan Sääntö numero 4: Yleisellä tasolla asioita voi arvostella, sen sijaan yksittäisten ihmisten tapojen sättiminen aiheuttaa lähes aina enemmän harmia kuin hyötyä. Älä tee sitä. Ja muista että väärin toimivatkaan eivät yleensä toimi väärin silkkaa pahuuttaan. Lähesty oikeita ihmisiä aina myönteisesti ja lempeästi. Jos se ei mielestäsi ole mahdollista tässä tilanteessa, hiljaa oleminen voi olla tosi hyvä vaihtoehto). Istuisimme siis omenapuun alla miettimässä rakentavia ratkaisuja joita olisi niin monta, että jokainen tavis voisi löytää niiden joukosta jonkun omaan elämäänsä sopivan hyvän idean. Kattaisimme omenapuun alle pöydän, joka notkuisi ruokaa joka näyttää enimmäkseen tavalliselta, ja jonka mahdolliset eettiset erinomaisuudet paljastuvat vasta sitten kun Tavis on todennut ruuan olevan täyttävää ja hyvää. Jos joku ohikulkija tulisi tiedustelemaan varovaisesti vinkkejä parempaan elämään, emme suinkaan hukuttaisi häntä ahdistavan ja syyllistävän tiedon tulvaan. Sen sijaan tarjoaisimme hänelle maistiaisia vastaleivotusta kotileivästä vasta nostettujen retiisien kera. ”Eikö olekin hyvää?” kysyisimme. ”Ja aivan nopeaa ja helppoa tehdä.” Minun puolueessani ei kohkattaisi korkeista ihanteista vaan mietittäisiin, miten tekisimme eettisistä vaihdoista niin helppoja ja miellyttäviä että ne kelpaisivat taviksillekin. Jokainen kettutyttöherätyksen saanut osaa kyllä kohkata ja moralisoida, mutta näyttää siltä että eettisyyden tekemisessä helpoksi tarvitaan ammattifilosofeja.

Jos joku tulisi ja sanoisi, ettei voi luopua lihan syömisestä, emme alkaisi keskustelemaan hänen paheistaan vaan sanoisimme, ettei luopuminen suinkaan ole tarpeen (Saaran Soveltavan Etiikan Sääntö Nr.1: Jos se ei ole realistista, sitä on turha on vaatia. Paras eettinen neuvo ei ole ylevin neuvo vaan se jonka toteuttaminen ei ole neuvon saajalle liian vaikeaa. Esimerkiksi, jos neuvon toteuttaminen vaatii sellaista itsekuria jota neuvon saajalla ei ole, saaja ei ole surkimus vaan neuvo on huono.) Sen sijaan kysyisimme lempeällä äänellä: ”Haluaisitko maistaa näitä nokkoslettuja? Ja tämä yrttimunakas, luuletko että voisit yhdellä aterialla viikossa syödä jotakin näin hyvää? Tai luuletko, että voisit vaihtaa sen naudanpihvin sellaisiin liharuokiin joiden lihapitoisuus on kohtuullinen ja joissa voidaan hyödyntää halvempia ruhonosia?” Tekisimme selväksi, ettei paras elämänsä kohtuullistaja suinkaan ole se joka tekee radikaaleimmat muutokset vaan se jonka muutokset jäävät pysyviksi. Emme latistaisi niitä jotka ovat onnistuneet pienissä asioissa muistuttamalla että pienet teot ovat täysin riittämättömiä, vaan jatkaisimme vaikka hammasta purren myönteistä puhetta. Erinomainen ei ole se joka piiskaa itseään tarmokkaimmin vaan se joka onnistuu parantamaan luonnettaan. Eikä kehitystä suinkaan ole se jos luopuu vaikkapa lihansyönnistä mutta saa tilalle moralisoinnin paheen. Mitä hyötyä ympäristöllekään on siitä, jos minä syön erinomaisesti mutta samalla ankaruudellani karkoitan viisikin ihmistä pois pohtimasta eettisiä vaihtoehtoja? (Saaran Soveltavan Etiikan Sääntö Nr.2: Tässä touhussa on kyse muustakin kuin Minun asiantuntemuksestani tai moraalisesta erinomaisuudestani. Esimerkiksi siitä maailman pelastamisesta. Hyvän esimerkin näyttämisessä ei siten ole kyse oman erinomaisuuteni esittelemisestä, vaan usein on parempi käyttää energiansa realistisen vaihtoehdon kuin teoriassa parhaan vaihtoehdon esittelemiseen).

Lopuksi haluaisin muistuttaa Saaran Etiikan Kultaisesta Säännöstä: ”Pidä suusi kiinni, kunnes olet kuunnellut ja ymmärtänyt sitä jota tahdot neuvoa.” Silloin kun on kiire tuoda esiin sitä mikä on Oikein ja miten väärässä Muut ovat, kuunteleminen on se mikä ensiksi unohtuu. Seurauksia voimme katsella vaikka lihansyöntikeskustelun nykytilasta, joka on kaikkea muuta kuin rakentavassa ja ratkaisuja etsivässä vaiheessa. Kuunteluhaluttomuuteen on syynsä. Jos kuuntelisimme, saisimme ehkä selville ettei vastapuoli ole Pahis jota vastaan hyökkääminen on hyvä teko, vaan tavallinen ihminen joka yrittää jo pyrkiä hyvään parhaansa mukaan. Saisimme ehkä selville, ettei rakastamamme loistoidea ole alkuunkaan realistinen tämän ihmisen tai ihmisryhmän elämässä. Saisimme selville, että joku voi olla hyvä, ajatteleva ihminen siitä huolimatta että on jostakin tärkeästä asiasta kanssamme eri mieltä- ja että meidän siksi pitäisikin käyttäytyä kunnioittavasti tätä ihmistä kohtaan (naama punaisena huutaminen kunnioittavasti on temppu joka ainakaan minulta ei vielä ole onnistunut). Jos haluamme oikeasti parantaa maailmaa, olemme motivoituneet olemaan intellektuaalisesti sen verran nöyriä että kykenemme kuuntelemaan ja yrittämään tulkita toisen sanomiset mahdollisimman hyväntahtoisesti. Jos emme oikein tahdo kuunnella, parasta olisi keskeyttää ristiretki siksi kunnes selvitämme, mistä haluttomuus johtuu ja kannattaisiko sille tehdä jotakin.

posted under , , |

4 kommenttia:

M'tilda kirjoitti...

Tosi viisas kirjoitus! (Taas kerran!) Mä ainakin voisin liittyä sun puolueeseen :) Mun mielestä on hienoa ja rohkaisevaa, että lihansyönnistä ja lihantuotannosta ylipäätään on keskustelua, mutta sen taso on kyllä ollut vähän pettymys. Olen itsekin koko ajan ihan pihalla siitä, mitä oikeastaan pitäisi sanoa ja kenelle :/

sasita kirjoitti...

Olen mukana. Ja saisinko oikein ison palan sitä yrttimunakasta, kiitos.

metsienmamma kirjoitti...

Pian on taas nokkos-kaikenruoan aika! Oi sitä onnea. Sanoo sekasyöppö.

Sinä puet sanoiksi sitä, jota minä en malta. Yritän sanoa, mutta ajatukset eivät jäsenny. Johtunee siitä, etten ole opetellut kirjoittamaan rauhassa. Ajatuksia on paljon, ne pitää vain laittaa järjestymään paperille/ruudulle.

Hieno on kirjoitus. Yritän jakaa isolla höökällä eteenpäin näitä, että ihmiset verkotossani lukisivat. Epäilen vaan, muuten, että tavalliset ihmiset eivät tartu jaettuihin linkkeihin blogin nimen takia. Filosofian puutarhassa - se on aivan liian hankalan kuuloista ajateltavaa monelle. Vaikka kirjoitat hyvin ymmärrettävästi!

Saara kirjoitti...

Hii, kivaa ettei puolueeni sitten ole ihan yhden hengen kokoinen. :D

metsienmamma: ihmisten ennakkoluuloille en ikävä kyllä mahda mitään. Jos blogin nimi olisikin toisenlainen, niin eiköhän tuo aika pian selviäisi että blogia kirjoittaa puutarhahenkinen filosofi. Joten ehdotan seuraavaa työnjakoa: minä yritän huolehtia kaikista maailman murheista, huolehtikaa te lukijat sitten minun menestyksestäni, jos sellaista mielestänne ansaitsen.

Yritän ilmaista itseäni selkeästi, mukavaa kuulla että olen mielestäsi onnistunut siinä. :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments