Rauhan ihmisistä

Tämän päivän Suomessa –suuresta maailmasta puhumattakaan- pasifismi ja väkivallattomuus ovat unelmia. Niiden toteuttaminen käytännössä on vaikeaa, ja jos yhteiskunnan tilaa alkaa miettimään, joutuu nopeasti toteamaan ettei esimerkiksi pasifistinen politiikka olisi kovin realistista menoa. Todellisuus on paikka jossa väkivaltaan turvautuminen voi joskus olla vähiten huono vaihtoehto, enkä itse menisi tuomitsemaan myöskään sitä joka turvautuu väkivaltaan itsepuolustukseksi. Pasifistikin voi vain tehdä parhaansa ja toivoa että se riittää ajatuksen elossapitämiseksi.

Ajatus kun on kaikki kaikessa. Vaikka väkivallan hyväksymistä puolustetaan usein sillä että se on joskus välttämätöntä tässä epätäydellisessä maailmassa, elämme maailmassa jossa ihmiset hyväksyvät helposti väkivaltaiset ratkaisut myös sellaisissa tilanteissa joissa ne eivät ole välttämättömiä. Välttämättömyys ja pakko jos mitkä ovat suhteellisia käsitteitä. Samoin, väkivallan ymmärtäminen on eri asia kuin sen hyväksyminen, ja pasifistinkin tulee ymmärtää väkivaltaa ja väkivaltaista maailmaa. Jos keskuudessamme ei kuitenkaan olisi lainkaan ihmisiä jotka yrittävät elää rauhaan sitoutunutta elämää, olisi helppo unohtaa että väkivalta on aina vaihtoehto joka valitaan tilanteessa jossa muutkin vaihtoehdot olisivat olleet mahdollisia. Väkivallasta voisikin tulla välttämättömyys, ja kollektiivisen ymmärryksen horisontti kapenisi. Kaikkina aikoina, eikä vähiten omana pelokkaana, vihaisenakin aikanamme, tarvitaan ihmisiä jotka pitävät rauhan unelmaa elossa siinä toivossa että jonakin kaukaisena päivänä, kun ajat ovat taas muuttuneet, se ei enää olisikaan epärealistinen tai utopistinen vaan idea joka pystyisi levittäytymään laajemmalle.

Tänä päivänä pasifismia ei siis pidä valita sellaisista tarkoitusperistä joiden päässä odottaa kaikkien väkivaltaan turvautuvien ankara tuomitseminen. Pasifismiin kuuluu myös myötätunto ja ymmärrys siitä että maailma on sillä tavalla rikki ettei sitä vielä näillä voimilla korjata. Jopa väkivaltaa tulee ymmärtää, aivan kuten lääkäriksi haluavien on yritettävä ymmärtää sairauksia ja niiden aiheuttajia. Pasifistin hyveenä kohtuullisuus ei tarkoita rauhasta tinkimistä vaan sitä ymmärtää oman rajallisuutensa hyväksyy sen. Siihen kuuluu myös armollisuus itseä kohtaan. Vaikka idea olisi kuinka ikuinen, on aina epäselvää kuinka pitkälle se kantaa omassa, epävarmassa elämässä. Lupaukset ovat aina vain päätöksiä tehdä parhaansa, vaikka ne ilmaistaisiin miten suureellisina. Mutta sitoutumiseen kuuluu myös toivo. Pasifisti on ihminen joka toivoo että jonakin päivänä maailman suunta voi vielä kääntyä paremmaksi. Hän ei kärsi supersankarikompleksista, vaan ajattelee vain että ikuinen rauha on idea joka ansaitsee tulla pidetyksi hengissä, olivatpa ajat millaiset tahansa. Onko oma korsi keossa pikkuinen vai suurempi? Onko sillä lopulta mitään merkitystä, ja jos on niin mitä? Sitä ei ehkä koskaan saa itse tietää. Ei voi tietää, tarvitseeko maailma juuri minua, juuri nyt, vaan ainoastaan sen että täällä on pulaa ihmisistä jotka ovat sitoutuneita rauhaan. On liian vähän niitä jotka elämässään toteuttavat rauhaa, liian vähän niitä jotka pitävät heikkojen ja hiljaisten puolta, liian vähän niitä jotka puhuvat rauhan puolesta, liian vähän niitä jotka etsivät rauhantahtoisia ratkaisuja maailman ongelmiin...on liian vähän kaikenlaisia rauhan ihmisiä. Sen voi päättää että on käytettävissä ja tekee parhaansa, ja siihen voi luottaa että ennen pitkää jokaiselle rauhan ihmiselle kyllä löytyy tehtävänsä. Eikä ole pahasta toivoa, että onni olisikin omassa elämässä sen verran myötäinen että pasifisminkin kanssa pärjäisi. Kaikenlaiset kauhuskenaariot ovat mahdollisuuksia- eivät sen enempää, ja niihin suhtautumisensakin joutuu päättämään tietämättömänä. Pasifismi ei ole ainoa tapa toteuttaa elämässään rohkeuden hyvettä, mutta luulisin että tänä päivänä rauhan ihmiset joutuvat pakostakin harjoittamaan paljon rohkeutta.

Väkivallan hyväksyminen voi olla realistista, ja se voi olla helpointa, mutta se sisältää myös negatiivisuuden siemenen. Entä miten väkivallan hyväksyminen kannustaa ihmistä kohtuullisuuteen, armeliaisuuteen ja parhaansa tekemiseen rauhan puolesta? Miten pasifismin hylkääminen erilaisten pelkojen vuoksi edistää rohkeutta? Tarkemmin ajateltuna: onko ikuisen rauhan ja sen tavoittelun vastapuolella mitään muuta kuin pelko, lukemattomina versioinaan?

posted under , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments