Päivän pörinä

Kohta koittaa taas se aika jolloin koko kylä peittyy valkoiseen ja vaaleanpunaiseen hedelmäpuiden puhjetessa kukkaan. Puiden seassa kuljeskeleva huomaa, että ilman täyttää tauoton vieno surina ahkerien mehiläisten ja kimalaisten painaessa pitkää päivää. Koska nykyään ei ole muodikasta sanoa syövänsä melko tavallista ruokaa, ruokafilosofiaani voisi kai kuvata agraariseksi. Mietimme alituiseen, mitä pienen maatilkkumme voisi vielä pistää tuottamaan. Kuluneen talven aikana aloimme vakavasti keskustella siitä, pitäisikö hyötyeläinten pito aloittaakin mehiläisistä. Mehiläispesä tuottaisi hunajaa ruuanlaittoa varten, mehiläisvahaa kotitekoisen kosmetiikan ja kynttilöiden raaka-aineeksi, ja lisäksi mehiläispesä tiettävästi lisää lähistöllään olevien hedelmäpuiden satoisuutta jopa 25%. Järjellä ajatellen voisi toki epäillä, että kahden hengen perhe jolla on lähes sata tuottavaa hedelmäpuuta ei ihan välttämättä kaipaisi moista boostausta. Mutta toisaalta, virkkalalaistuneella järjellä voimme vain ihmetellä, miksei kukaan naapurikaan ole tullut maininneeksi näin erinomaista ideaa.

Mehiläisten määrä maailmanlaajuisesti on vähentynyt, ja se on ongelma sillä monet ravinto- ja luonnonkasvit ovat riippuvaisia mehiläispölytyksestä. Jopa kolmasosa maailman ruokatuotannosta on riippuvainen mehiläisistä. Suomessa monet mehiläishoitajat alkavat olla jo iäkkäitä. Mehiläisten tarhaaminen ei ole hyväksi vain makeannälkäisille tarhaajille, vaan myös hyvä teko mehiläisille ja niistä riippuvaisille kasveille (eräiden vegaanien väite mehiläistarhauksen epäeettisyydestä onkin siis ekologiselta kannalta katsottuna tukevaa puppua). Kirjallisuudesta opin, että nykyään mehiläishoidossakin lempeät ja luonnonmukaiset menetelmät ovat suosiossa- vaikka tietysti mehiläisiä pitää tarpeen vaatiessa esimerkiksi lääkitä. Mehiläispesän varovainen käsittely ja mehiläisten turhan häirinnän välttäminen ovat itsestäänselvyyksiä, sillä vaikka mehiläiset ovat yleisesti ottaen hyvin säyseitä otuksia, pesää puolustaessaan ne voivat hyökätä. Se mehiläishoitajan avaruuspukukaan ei ole kovin hyvä suoja pistoja vastaan, vaan lähinnä estää mehiläisiä ryömimästä vaatteisiin ja rauhoittaa värillään. Vain kasvot ja kädet ovat vähän paremmin suojatut. Hunajankeruuvaihe ajoittuu heinäkuuhun jolloin pesän väkiluku alkaa luonnollisestikin laskea. Kun hunaja on kerätty, mehiläisille annetaan sokeriliuosta jonka avulla ne voivat valmistautua talvehtimiseen.

Itse olen allergioihin taipuvainen, joten ensimmäinen askel teorian pänttäämisen lisäksi on selvittää, olenko allerginen mehiläisen pistoille (jos allergiaa ei ole, mehiläisen myrkky on peräti terveellistä ihmiselle). Todennäköisyys sille että mehiläisen pisto aiheuttaisi vakavan allergisen reaktion on onneksi vain yksi 10 000:sta , joten olen toiveikas. Jos kaikki menee hyvin, tämän kesän aikana aiomme myös ehtiä tutustumiskäynnille lähistön mehiläistarhalle, aloittaa tarvikkeiden hankkimisen ja päättää mihin pesät sijoitamme. Ensi talven aikana hankittaisiin sitten pesät, koottaisiin niiden sisälle tulevat kehät joihin mehiläiset rakentavat kennostoaan, ja kevään tullen käytäisiin hakemassa ensimmäiset asukkaat. Tällä suunnitelmalla alkuinvestoinnit jakautuvat pitemmälle ajalle, ja ennen kaikkea ehdimme omaksua kaiken tarpeellisen tiedon.

Tsek: Meidän mehiläisemme tulevat olemaan maalaispörriäisiä, mutta Uudessa Mustassa oli viime vuonna juttua kaupunkimehiläisten hoidosta.

posted under , |

1 kommenttia:

WeirdRockStar kirjoitti...

Filosofi ois haastettu

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments