Maailman vartijoiden alla

Siitä on jo pidempi aika kun tuttavapiirini laidalla seikkaileva Tzadik Nistar totesi minulle: ”En taida olla kovin hyvä ihminen.” Tämä oli jo hiukan vanhempi, ihminen joka oli tehnyt pitkän päivätyön heikompiensa hyväksi. Nyt työlle ei löytynytkään jatkajaa, ja paljon vaatinut elämä tuntui murenevan merkityksettömyyteen. Lisäksi hän oli alkanut löytää itsestään kaikenlaisia vikoja ja puutteita. Elämässä oli ollut vastoinkäymisiä joista hänkään ei ollut selviytynyt tyylikkäästi. Minulle hän oli kuitenkin ollut esikuva monella tapaa. Hän oli jaksanut tehdä paljon hiljaista, epäkiitollista työtä, pärjännyt lampaana susilauman keskellä ja vielä säilyttänyt valoisan elämänasenteensa, sellaisen josta minä voin vain haaveilla vaikka olen seikkaillut Reaalimaailmassa vasta viitisen vuotta. Häntä kuunnellessani mietin: jos yksi maailman harvoista valopilkuista voi noin huonosti, meneeköhän muillakaan välttämättä kovin hyvin? Tunsin maailmankuvani tärähtävän hiukan. Olin aina ajatellut että kaunis mieli kyllä pitää itsestään huolen, että sen turvin selviytyy vaikka mistä. Mutta kyllä vain: kun aloin pohtimaan tarkemmin tuttavapiirini tilaa, huomasin oitis että useimpien hyvien, kauniiden ihmisten elämä ei ole helppoa. Krooninen syyllisyys, riittämättömyys, ahdistus ja uupumus ovat tuttuja lähes kaikille. Ei se taidakaan olla kauneus mikä suojaa ihmistä, vaan välinpitämättömyys, itsepetos ja tukeva annos silkkaa typeryyttä pitävät synkkyyden loitolla. Hyvillä ihmisillä on sen sijaan taakkanaan mielenterveysongelmia, addiktioita, perheongelmia, koko inhimillisten hankaluuksien kirjo. Kaikki kauniit sielut jotka ovat minulle huolistaan uskoutuneet ovat myös menettäneet uskoa itseensä: jostakin he ovat sisäistäneet ihmiskäsityksen joka on kuin sisämaailman versio muovisesta barbitodellisuudesta. Hyvä ihminen on tasapainoinen, vailla vakavia (tai pienempiäkään) ongelmia, hän ei uuvu eikä masennu, eikä tee elämässään virheitä. Hyvä ja arvokas elämä taas on tasainen menestyskertomus. Suorita hyvä ihmisyys. Suorita elämä. Itsereflektion hetkenä tärkeää ei ollutkaan se että oli valinnut kantaa maailman murheita hetken aikaa vaikka palkitsevampaakin tekemistä olisi varmasti löytynyt pätevälle ja monessa liemessä keitetylle konkarille vaan se että välillä alkoi väsyttää. Niin maailman vartija oli unohtanut, kuka oli, ja minun tehtäväkseni jäi yrittää varovasti palauttaa hänen perspektiiviään kohdalleen, alkaen sen muistuttamisesta että huomattavista episteemisistä etuoikeuksistaan huolimatta kukaan meistä ei tiedä koko totuutta itsestään. Ja siitä että eniten huonoudestaan kärsivät ne joilla siihen olisi vähiten todellisia syitä.

Viime aikoina tutkimukseni on johtanut minut pohtimaan samansuuntaisia ajatuksia. Myös avaruustutkimuksessa vaikuttaa joskus siltä että se suuri ongelma on että tutkijat ja astronautit ovat ihmisiä tarpeineen, omituisuuksineen ja epävarmuustekijöineen. Tutkimuksen tehtävänä on sitten ratkoa näitä ongelmia. Rationaalinen ihminen on rakas haave, mutta avaruustutkimus pakottaa tekijänsä realismiin. Minä puolestani olen alkanut pohtimaan, että ihmisyyden ei lähtökohtaisesti pitäisi olla ongelma vaan vain se miten asiat nyt sattuvat olemaan. Olemme ihmisiä, ja sellaisina meidän on tultava toimeen muun maailmankaikkeuden kanssa. Inhimillisyys eikä edes se että kaikilla meillä on vikamme ja puutteemme, eivät ole lähtökohtaisesti ongelmia. Jopa tzadikim nistarim ovat ihmisiä: kauniita sieluja, kyllä, mutta toisaalta myös ihmisiä kaikkine sen mukanaan tuomine hankaluuksineen. Suuri oivallus on ymmärtää, että kun mietitään merkityksiä, kauneutta, kaikkia syviä asioita, huomataan että hyötyjen ja haittojen, onnistumisten ja epäonnistuminen, hyveiden ja paheiden luettelointi on yksinkertaisesti väärä menetelmä totuuden tavoittamiseen. Maailma on paljon monimutkaisempi paikka. Mutta hyvään pyrkivä ihminen tapaa katsoa ensiksi itseään ja vasta sitten ympäristöään. Se on nopea ja tehokas tapa masentua. "En minä ole erityisen hyvä ihminen", hän sanoo, ei vaatimattomuuttaan vaan silkkaa harhaisuuttaan, ja usein uupuu kaikkien hiljaa ihailemana.

Tästä seuraa, että pyrkimys hyvään ei voi olla pyrkimystä eroon inhimillisyydestä. Tasapainon piste johon tulisi pyrkiä, on hauras: toisaalta täytyy tehdä parhaansa, toisaalta ei voi lähteä siitä että vain täydellisyys kelpaa ja että puutteellisuus ja epäonnistumiset ovat inhottavia ja tuomittavia. Meidän on yritettävä pitää itsestämme enemmän kuin ansaitsisimme. Eikä tämä maailma ihan näytä paikalta jossa voisimme luottaa siihen että jos emme ota henkilökohtaiseksi huoleksemme toisten tukemista, muut kyllä pärjäilevät, kuka minkäkin varassa. Jos toivomme maailmaa jossa jokainen putoava putoaisi tukevaan verkkoon josta voi ponnahtaa taas ylös, taitaa olla parasta ryhtyä verkoksi itse. Jopa ne jotka seisovat meidän tavallisten tallaajien ja maailmanlopun välissä, voivat joskus tarvita tukevaa maata jalkojensa alle. Meidän muiden miljoonien pitäisi olla silloin se maa. Maailma pysyy pystyssä vain jos opimme olemaan itsellemme niin lempeitä että jaksamme nostaa toisiamme.

posted under , , |

4 kommenttia:

aikatherine kirjoitti...

On taas niin myöhä että luin vain pikaisesti, tulen lukemaan uudestaan.. pohdintasi on mielenkiintoista.. ja niin... mikä on ajattelun lopullinen päämäärä?

Mitä sitten kun tiedät kaiken mitä voi?

Mikä tarkoitus pohdinnalla on? Mihin se johtaa?

tapahtuuko omassa elämässä muutos?

tekoja?

Mitä?

Saara kirjoitti...

Ajattelun lopullinen päämäärä on ymmärrys. Yleensä ymmärrys muuttaa ajattelijaa jollakin tavalla. Oppii toimimaan hiukan viisaammin. Asioita joiden pohdiskelemisesta ei voi oppia mitään, on hyvin vähän. Tärkeintä on siis osata ajatella hyvin.

Tiedettävää on maailmassa niin paljon, ettei kaikkea voi tietää kukaan. Mutta parhaansa voi silti tehdä! Maailma on mielenkiintoinen paikka, ja mitä enemmän tietoa on, sitä ihmeellisempi on elämän retki.

WeirdRockStar kirjoitti...

Mä luulen että täytyy lainata yhtä sun lausettasi. Passaako?

( kuinka ounailevaa että sanavahvistus on mentors! )

Saara kirjoitti...

Ilman muuta. Ajatukset on kuluttamista varten.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments