Kevät ja karnevaali

Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin”

-Mikael Agricola-


Kun prinssi William suutelee morsiantaan, kansa tietää että valtakunnassa on kaikki hyvin, tulevaisuus valoisa ja Pyhä Liitto täytetty siunaukseksi koko valtakunnalle. Suomessakin moni toivoo hiljaa että meillä olisi omat prinssimme ja prinsessamme toimittamassa kauniissa keväässä riitin joka voi olla yhtä vanha kuin ihmiskunta itse. Onhan meillä sentään vappu- juhla johon ei ole oikein mitään syytä mutta jonka aikana ihmiset, etenkin nuoret neidot ja miehet, ryyppäävät ja rällästävät, pitävät kestejä ja heilastelevat. Tunnelma on karnevalistinen, ja kuten asiaan kuuluu, vakavamielisemmän kansanosan säännöllisesti paheksuma.

Kevättä, hedelmällisyyttä, kasvua ja lempeä juhlittiin kuitenkin jo pakanallisessa Suomessa oikein urakalla ja kertauksen kanssa. Juhlat antavat lemmelle tilaa uudistua vuoden mukana. Hela ja Vakkajuhla ovat vuodenkierron suuria juhlia, ja lopulta juhlaputki huipentuu kesäkuiseen Ukon Päivään. Juhlakalenterissa vuodenkierron suuret juhlat on ripoteltu aika tasaisesti ympäri vuotta- kevättä ja alkukesää lukuunottamatta, jolloin elämä on yhtäkkiä yhtä juhlaa. Jokaisella juhlalla on oma merkityksensä, mutta niillä on myös paljon yhteistä: riehakas, jopa karnevalistinen tunnelma, jota nykypäivänä voi tosin tavoitella vain hyvin pienimuotoisissa puitteissa. Pohjoisessa maassa kasvun ihme ja hiljaisen talven jälkeen vyöryvä elämä on ihmeistä suurin. Riehaannumme yhdessä luonnon kanssa kuin vapunviettäjät- sillä erotuksella että löydämme siitä kaikesta humusta jotakin syvää ja merkityksellistä. Kevät. Maasta virtaava voima ja ensimmäinen ukkoskuuro. Ihmisen osana ei ole päästä tästä kaikesta yli viileään, estoiseen pidättyvyyteen joka joko lopulta näivettää ihmisen tai purkautuu sopimattomilla, odottamattomilla ja usein tuhoisiksi kääntyvillä tavoilla. Kevään tullen on aika ravistella itsestään talven hiljaisuus, ammentaa voimaa auringosta ja ukkosesta ja maasta puskevasta elämästä, on oikea aika ilmaista iloa ja lemmekästä oloa ja jalostaa se siunaukseksi joka kantaa perheet ja tarhat, koko kylän, yli vuodenkierron rauhaisampien aikojen. Kaikella on aikansa, myös kevään hullutuksilla. Kevään voimat, kasvu ja seksuaalisuus ovat ensisijaisesti siunauksia ja iloisia asioita. Harkintaa on toki hyvä käyttää, mutta ehkä sittenkin hiukan vähemmän kuin kulttuurissamme on viime vuosisatoina totuttu.

Karnevaali jossa arkiset normit ja tavat murtuvat, on kevään juhlinnan ytimessä oleva käsite. Karnevaali on sitä pelottavampi mitä enemmän kulttuuri korostaa järjestystä, hallintaa ja herpaantumatonta kontrollia. Karnevaalissa kontrolli höllenee ja hetken ajan eletään aivan toisenlaisessa maailmassa kuin arkena. Mitä ankarampi on arki, sitä tärkeämpi on myös karnevaali: sen vastapuolelta löytyvät ahdistus ja neuroosi, mielen pimeys josta lopulta nousevat impulssit ovat outoja ja päässeet usein jo tuhoisan voimakkaiksi. Olemme tulleet kauaksi Esivanhempien maailmasta, mutta siinäkin maailmassa tarvittiin karnevaalia. Nykypäivänä vappu on karnevaali vain nuorille, aikuisten odotetaan juhlivan sitä hillityillä brunsseilla ylioppilaslakki päässä. Pakanallisessa traditiossa karnevaali kuuluu kuitenkin kaikille, niin akoille kuin piioillekin. Ehkäpä se johtuu siitä että sitä tarvitsevat kaikenikäiset. Onnelliseen ihmisyyteen kuuluu se ettei vastuullisen iän tuoma viisauskaan poista ihmisestä nuoruuden iloisuutta. Mietin: jos Valtakulttuurilla olisi paremmat karnevaalit, olisiko täällä niin paljon viidenkympin villityksissä natisevia ihmiskohtaloita? Olisiko niin paljon tyhjää juhlintaa aina seuraavaan lasilliseen loikkaavien unelmien perässä?

Karnevaalissa elämänhallinta ei petä, vaan siitä hellitetään hetkeksi riitin ja kalenterin luomissa turvaa tuovissa puitteissa. Silti karnevaaliin astuminen vaatii uskoa siihen että sen toisesta päästä pääsee kyllä ulos. Vuoden kierto kuljettaa karnevaaliin ja sieltä takaisin rauhalliseen, työntäyteiseen arkeen. Karnevaalin riehakkuus ei olekaan maailmanlopun kaaosta eikä uhka tasapainolle, vaan osa jokaista tasapainoista ihmistä. Kun se löytää oikean paikkansa, siitä nousee voima ja siunaus joka antaa energiaa sittenkin kun arki on palannut. Samalla karnevaaliin heittäytyminen muistuttaa siitä että herkeämätön kontrolli ei ole selviytymisen edellytys. Maailma ei kaadu siihen jos tiukka ote hetkeksi herpaantuu. Karnevaalissa selviytyminen on myös epävarmassa ja epätavallisessa selviytymistä. Kevät kannattelee kun karnevaali vie, ja sen mentyä jäljelle jää siivoustarpeen lisäksi levollinen mieli.

posted under , |

2 kommenttia:

WeirdRockStar kirjoitti...

... ja ennen traditiona päästä yhteyteen jumalan / jumaluuden kanssa oli kaikista pyhin riitti kahden ihmisen välillä.
Seksuaalisuus on sittemmin väritetty ikävemmillä väreillä pääosin syyllistämisen kautta, päämääränä patriarkaalisen jalansijan vahvistaminen.
BUUUU- HUUU!
Henkilökohtaisesti kannatan peltojen viljavaksi siunaamista vanhalla perinteisellä köyrimisellä.

Saara kirjoitti...

Kyllä näin on!

Itkettävän sitkeässä seksuaalisuuden moralisointi vielä yhteiskunnassa istuu, vaikka muuten ollaan jo maallistuttu. Liian monelle on vieläkin suuri uutinen että ahdistava seksuaalimoraali on monoteistien juttuja ja me muut voimme hyvin ottaa rennomman asenteen hyvyytemme siitä kärsimättä.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments