Cherchez la femme

Hauwerine kirjoitti: ”Joskus on ihanaa olla nainen tyttö. Saada intohepuleita, kun löytää kirpparilta sen täydellisen kevättakin, jonka saa vielä tingattua (myyjän aloitteesta!) puoleen hintaan. Espritin takki vitosella. Ei paha.

Tai kun tilaa netistä mineraalimeikkitestereitä ja hajoaa onnesta johonkin niin yksinkertaiseen patenttiin, kuin roll on-luomiväriin. Argh. Best. Evö."

Hauwerinen kirjoitus valaisi minulle erään huolen, joka on pyörinyt päässäni jo pidempään muodottomana ja epämääräisenä: yhteiskunnassamme naiseus on pitkälti kuluttamista.Tiedostava nykynainen osaa jo ärähtää seksismille ja nostaa äläkän jos joku kehtaa väittää sukupuolta vammaksi. Mutta minä voisin ärähtää vaikka siitä että naiseudesta tehdään identiteetti jota voi ilmentää ja toteuttaa ensi sijassa kuluttamalla kuin Nainen. Nainen on se joka voi ostaa loputtomasti tavaraa itsensä hemmottelemiseksi ja tarvitsee kasoittain söpöä pikkusälää selviytyäkseen arjesta. Nainen tuntee iloa pelkästään siitä että vingauttaa korttiaan ja saa sitä vastaan värikkään paperikassin jonka sisällön päälle ymmärtää vain toinen Nainen. Nainen on se jolle kymmenet parit korkokenkiä, rivi kynsilakkoja ja pino kahvilakuitteja eivät ole luksusta vaan yksinkertaisesti osoitus elossa olemisesta, ja jolla ei sellaista sydänsurua olekaan joka ei haihtuisi olemattomiin kun korurasiaan tipahtaa pari täydellisiä smaragdikorvakoruja. Nainen on nirso ruuastaan: hänen hengenpitimiensä on oltava kevyitä, ravitsevia ja herkullisia. Nainen on se joka intuitiivisesti ymmärtää että on aivan järkevää myllätä vaatekaappi uusiksi kahdesti vuodessa. Kun Nainen haluaa löytää itsensä, hän ei suinkaan ota käteen filosofian kirjaa ja istu pohdiskelemaan vaan leikkauttaa tukkansa ja ostaa mekon joka on eri tyylinen kuin vanhat suosikit.

Naiseen kohdistuva kulutuskritiikki onkin helposti jotenkin hampaatonta jos se ei vastaa mitenkään siihen ongelmaan että kulutuksen kritiikki on helposti myös naisellisuuden kritiikkiä. Ennen sen esittämistä pitäisi keksiä, miten nainen joka kuluttaa vain vähän voisi olla yhtä naisellinen olento kuin se joka kuluttaa paljon. Ei nimittäin ole kovin johdonmukaista haukkua tuhlaavaisia naisia aivottomiksi kanoiksi ja seuraavassa lauseessa valittaa miten tylsiä ja epänaisellisia ne naispuoliset ihmiset jotka eivät kuluta itseensä, ovat. Eihän feminismin esiinmarssissa vain ole käynyt niin että kun meitä on opetettu käyttäytymään kuin äijät samoilla oikeuksilla, kulutuksesta on tullut merkittävin sosiaalisesti hyväksytty tapa ilmaista että äijiä emme kuitenkaan ole emmekä haluakaan olla?

Liika kuluttaminen on kuitenkin ympäristöongelmien keskiössä, ja nimenomaan asenteiden tasolla. On jotenkin lillukanvartista miettiä yksitellen jokaisen pienen kulutusvalinnan kohdalla, onko tämä oikein vai väärin (ainakin minun aivoilleni se on liian rasittavaa, mukavampi on turvautua peukalosääntöihin aina kun se suinkin on mahdollista). Onko piipahdus kampaajalle stressaavan viikon päätteeksi oikein? Onko itsensä hemmottelu oikein? Miksi hemmottelemme itseämme ja vastaavasti kuvittelemme jäävämme jostakin paitsi jos emme sellaista harrasta? Mitä tarinaa haluamme kertoa itsellemme ja ympäristöllemme kun kerromme tarinoita naisellisista kulutusteoistamme?

Perinteinen suomalainen naisen malli on muutaman viime vuosisadan aikana ylikorostanut työteliäisyyttä, järkevyyttä, vaatimattomuutta ja tietysti alisteisuutta miehelle protestanttisten ihanteiden mukaisesti, mutta ehkä sittenkin naisellista luontoa vastaan. Vaikka naisellinen kylmä logiikka kyllä näyttää samalta kuin miehekäs kylmä logiikka, naisellinen luonto ja kokemus elämästä ei silti ole samanlaista kuin miehinen tapa elää ja kokea. Niin kiinnostavaa ja hyödyllistä kuin väittely sukupuolieron synnyistä onkin, käytännön –tällä kertaa ympäristöetiikan- kannalta olennaista on, että sukupuolet ovat keskimäärin erilaisia ja on luontevaa ja aivan tervehenkisttä tehdä sukupuolesta oman identiteetin keskeinen rakennuspalikka.

Kulttuurissamme on tiettyjä tapoja viestiä naisellisuutta, ja se joka haluaa saada viestinsä perille joutuu osallistumaan näihin kielipeleihin. Miten sen voisi tehdä samalla konsumerismia vastustaen? On yksi asia kysyä, mitä feminiinisyys on ja toinen asia kysyä, mitkä ovat sopivia tapoja ilmaista sitä. Ja koska kielipelit muuttuvat kulttuurisen muutoksen myötä, olisi kenties hyvä pohtia myös sitä, miten estäisimme naiseuteen liittyviä kielipelejä muuttumasta kulutuskeskeisiksi. Tämäkin on pohjimmiltaan kaksiosainen kysymys: millaista on naisellisuus joka ei ole konsumerismin päälleliimaamaa? Entä miten tuoda sitä esiin ymmärrettävällä mutta ei-konsumeristisella tavalla? Ympäristöstä puhuminen on kulutuksen tavoin naisellinen, välittämiseen ja huolehtimiseen linkittyvä diskurssi. Siksikö suomalaisessa ympäristökeskustelussakin puhutaan niin paljon kulutusteoista: missä ekohenkiset ihmiset shoppailevat, millaista ruokaa he syövät, millaiset vaatteet ja tavarat ilmentävät ympäristöystävällisyyttä? Itse soisin ympäristöajattelijoiden miettivän hiukan enemmän asioita pään sisäisestä näkökulmasta. Onko työntekijä-kuluttaja kaikki mitä haluamme olla? Onko kuluttaminen paras tapa ilmaista itseämme ja kertoa tarinaa siitä millaisia ihmisiä olemme? Entä jos haluaisimme olla jotakin muutakin kuin sitä mitä ostamme, syömme ja päälle puemme? Entä jos haluaisi olla enimmäkseen muuta? Voidaanko kulutuksen kielellä edes sanoa: ”olen ajatteleva, tunteva, luova ja rajallinen olento suuressa multiversumissa”? Jos ei, niin miten se sanottaisiin? Entä mitä on sellainen naisellisuus jota ei riisuta pois vaatteiden eikä pestä pois meikkien mukana, sellainen joka ei tarvitse tuekseen ostoskeskuksia eikä hymyileviä palvelusten kauppiaita? Eikö se ole sitä minkä pitäisi virrata naisissa vahvimpana kesien, talvien, muuttuvien muotien ja muuttuvan ruumiin läpi ja vain satunnaisesti huvittaa itseään osallistumalla kaupallisiin peleihin? Miten sitä voimaa herättelisi ja ruokkisi kunnes se olisi niin vahva että ilmenisi itsestään ja auttaisi naisia olemaan kotona nahoissaan, sopusoinnussa ympäristön kanssa?

8 kommenttia:

Syvämiete kirjoitti...

Joskus tosiaan tuntuu, että naiseus koostuu hepenistä, koruista ja hiuslakasta. Itseäni alkaa aina ennen pitkää ahdistaa tungoksessa shoppailu ja pynttäytyminen. Eikö meidän naisten olisi jo aika kasvaa ulos barbieleikeistä?

Saara kirjoitti...

Juu, mutta miten ja minne? Entä onko sitten kivaa? Barbieleikkien vaihtoehdot kaipaisivat ehkä hiukan myönteistä julkisuutta...

M'tilda kirjoitti...

Nyt kyllä onnistuit pukemaan sanoiksi yhden minunkin epämääräisistä huolista! Kiitos!

Tuntuu siltä, että tuo uushippimäinen "kuluttamalla voit vaikuttaa" -kielipeli usein keskittyy "naisellistetuille" alueille, kuten ruokaan, kosmetiikkaan ja pukeutumiseen.

Naisia myös jotenkin epämääräisesti syyllistetään pinnallisesta kuluttamisesta samalla, kun vaaditaan naisellisuuden nimissä kuluttamaan lisää. Mutta entäs ne kaikki turhuudet joita miehet harrastaa, niinkuin maasturit ja veneet ja moottoripyörät ja kaiken maailman elektroniikkavempaimet?

Marja Leena Toukonen kirjoitti...

Todella, todella, todella hyvä postaus! Please, kirjoita tästä kirja!!

Saara kirjoitti...

M'tilda: Mukavaa etten ole ainoa joka tällaisia funtsiskelee. Olen pohtinut tuota naisten syyllistämistä miehekkään kuluttamisen sivuuttamista jo aiemmin, täällä: http://filosofianpuutarha.blogspot.com/2010/09/pelastakaa-pienet-vihreat-miehet.html

Marja Leena: Kiitos sinullekin kannustavista sanoistasi. :)

Hauwerine kirjoitti...

Sinänsä mielenkiintoista, että noinkin turhamainen postaukseni herätti näin pitkällistä pohdintaa. Hyvää ja hienoa pohdintaa, josta allekirjoitan paljon! Naisen tapa kuluttaa on aina jotenkin "turhaa" ja "epäolennaista", kun taas suurin osa tuntemistani miehistä käyttää rahansa nimenomaan autoiluun ja tekniikkaan. Ilmastokysymys tämäkin.

Haluaisin kuitenkin lisätä kontekstiksi tuohon intohepuliini:

- Innostuminen takista johtui sen löytymisestä kirpputorilta, koska en periaatesyistä halunnut ostaa sitä uutena. Sen funktionalisuus kulkee käsi kädessä koirien ulkoiluttamisen kanssa, sillä sen lukuisiin taskuihin mahtuu koulutusnamit ja koirankakkapussit.

- Tilaamani meikkitesterit kestävät käytössäni vähintään kaksi vuotta ja luomivärin roll-on patentti oli nimenomaan se hypetettävä tekijä. Nörtti sisälläni kiljui onnesta. Meikkaamista en puolustele, se on oman kuin muidenkin hyvinvoinnin kannalta järkevä ratkaisu. Kaikkia ei ole siunattu luonnonkauneudella. ;)

Tekstini lopussa esiintyviä muita innostuksen asioita en puolustele sen kummemmin kuin että a)kokkaan paljon, hyvät sirottimet ovat tarpeen ja ovat kauniit, mutta niiden on ennen kaikkea oltava edulliset, b) oletko koskaan joutunut käyttämään huonoa silmämeikinpoistoaineitta?? c) mansikkaskumppa on vain hyvää. :)

Saara kirjoitti...

Hauwerine, tarkoituksenihan ei siis ollut arvostella ostoksiasi (tai intohepuliasi), tekstisi vain herätti minut pohtimaan naiseuden ja kuluttamisen suhdetta yleisemmällä tasolla. Ja siihenhän et suoranaisesti ottanut kantaa. :)

Jos vilkaisit tuota toista postaustani, siitä viimeistään selviää että naisellisen kuluttamisen leimaaminen turhaksi tai hömpäksi on mielestäni aika arveluttavaa.:) Miten niin roll-on luomiväri on turha ostos mutta uudet autostereot järkihankinta? Eiköhän jokainen osaa itse parhaiten miettiä, mikä on omalla osalla tarpeellista kulutusta. Ulkopuolisen on vaikea sitä sanoa. Entä edellyttääkö kohtuullisuus sitä että käyttää rahaa vain konkreettisiin tarpeisiin? Kuka silloin määrittelee, mitkä ovat niitä tarpeita ja mitkä turhuutta?
Nämä eivät ole mitään helppoja kysymyksiä. Onko ihminen jotenkin parempi jos hän ei nauti mansikkaskumpasta? Hm. Itse olisin sitä mieltä että vaikka yleisesti ottaen useimmilla meistä olisi kulutuksessa reilusti vähentämisen varaa, liiallinen tiukkapipoisuuskaan ei ole hyvä juttu.

Toivottavasti ostoksistasi on sinulle iloa pitkäksi aikaa :)

Hauwerine kirjoitti...

Huomasin, että et missään vaiheessa arvostellut niitä ostoksia, vaan lähinnä sitä kulttuurista kontekstia niiden takana. :) Materian arvottaminen on monimutkaista. Toiselle "turhuus" on elintärkeä osa minuutta ja identiteettiä, toiselle taas jotain ihan muuta.

Halusin ehkä kommentoida juuri nimenomaan siksi, että kun luin oman tekstini ns. ulkopuolisen silmin, se ei näyttänytkään niin hauskalta kuin sen oli tarkoitus. :D Aina ei tahdo muistaa, että omat tekstit saattaa osua odottamattomiinkin yhteyksiin ja kirvoittaa erilaisia ajatuksia. Jotenkin sitä vain kuvittelee, että se oma sivu on vain se oma pikku potero, jota vain "kaverit" lukee.

Mansikkaskumppa onkin ehkä mielenkiintoinen hömppämittari. Toiselle ällöttävintä litkua ikinä, jota "vain likat juo", toiselle ihanaa naisellista luksusta. Mutta miksi ihmeessä juuri mansikka on naisellista? (tai tyttömäistä?) Johtuuko se vaaleanpunaisesta väristä? Makeudesta? Miksi juuri naisten pitäisi pitää noista seikoista?

Loputtomia kysymyksiä.
Joka tapauksessa, halusin vielä kehaista, että kirjoitat hyvin! :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments