Matala ja tiivis ei ole ekologista

Lohjan kaupungin mukaan meillä on ongelma. Ongelman nimi on rakentamaton tontti. Pientilamme näyttää aivan yhtenäiseltä, mutta kaavan mukaan tässä ei sijaitse yhtä parin tuhannen neliön tonttia vaan kaksi tuhatneliöistä. Jos asuisimme muutama kymmenen kilometriä ruuhkiin päin, voi olla että joku näkisi tässä kolme-neljäkin joutilasta maapalaa. Saimme kaupungin herroilta (joista yhtä itse asiassa tapaan säännöllisesti lautakunnassa) kirjeen jossa meidät kutsuttiin tilaisuuteen jossa annetaan ideoita ja ohjeita tyhjän panttina makoilevan rakentamattoman tontin rakentamiseksi ja muistutettiin että meillä on maassa kiinni ihan oikeaa rahaa. Paikassa jossa virkamiehet näkisivät mielellään talon jonka sisällä asuu terhakkaita veronmaksajia, sijaitsee kasvimaa. Se ei suinkaan ole kutistumaan päin. Sen vieressä on ainoa paikka josta meillä voi bongata tesmaperhosia. Pari metriä yhteen suuntaan, juuri siinä mihin asemakaavassa on piirretty sisääntulotie, näemme paikan josta valkovuokot ovat aloittaneet hitaan mutta joka kevät hiukan edistyvän valloitusretkensä maillemme. Kymmenisen metriä toiseen suuntaan, ja olemme saapuneet yrttimaalle, ja sen takana odottaa kunnostustaan ja uutta tulemistaan vadelmamaa. Mikäli varastotilannetta ja lintulaudan väkeä on uskominen, hyvinhän tuo maa tuntuu tuottaneen menneenäkin vuonna.

Linnuilla ja perhosilla, villikukilla ja ahomansikoilla on arvo, ja se on korvaamaton. Se merkitsee vuosi vuodelta enemmän etenkin taajama-alueella. Vihreiden myötävaikutuksella (olen kuluvan vaalikauden aikana lakannut yrittämästäkään ymmärtää, mitä Vihreiden päissä oikein liikkuu ja millä tavalla se on olevinaan ekologista) kaupunkisuunnitteluun on ajettu ajatus tiiviistä ja matalasta asuntorakentamisesta jossa asukastiheyttä saadaan nostettua mutta jossa omakotitalossa asumisesta ei tarvitse tinkiä. Kulttuurimaiseman –joka muuten on Suomen uhanalaisin maisematyyppi ja johon kuuluvat eliölajit ovat kaikkein suurimmassa vaarassa hävitä- kannalta tämä ajattelutapa on tuhoisa. Minitonttien äärimmilleen tehostettu maankäyttö pirstoo populaatiot ja heikentää niiden selviytymismahdollisuuksia. Periaatteessa pienistäkin tonteista saisi hyvän suunnittelun keinoin muodostettua vihreitä käytäviä joita luonto voisi hyödyntää. Villeys ei kuitenkaan ole siistiä, eikä pikkutonteilla ole syrjäisiä nurkkauksia joissa sitä voisi toteuttaa puolihuomaamattomasti puutarhan yleisilmeen kärsimättä. Muutenkin ympäristöarvot ovat suomalaisessa puutarhasuunnittelussa yhtä alakynnessä kuin monella muullakin elämänalueella. Tavalliset suomalaiset rakentavat pihojaan aivan muut arvot mielessä.

Pikkutontilla ei myöskään ole tilaa toteuttaa monia niistä projekteista jotka tekevät omakotiasumisesta eettisesti kestävän vaihtoehdon. Kasvimaat, hedelmäpuut, kompostit, puilla lämmittäminen ja kotieläimet eivät paljon vaadi- paitsi tilaa. Juuri kohtuullinen määrä tilaa talon ympärillä tekee omakotitaloasumisesta eettisesti puolustettavissa olevan vaihtoehdon. Tila nimittäin on valtaa. Maanomistajalla on oikeus ja tilaisuus hoitaa omaisuuttaan juuri niin eettisesti kuin hän kykenee. Teknologian avulla voidaan vähentää talon energiankulutusta, mutta maa on se mikä tuottaa ravintoa ja ylläpitää luonnon monimuotoisuutta. Mitä oikeuksia on entisellä maanomistajalla? Oikeus katsoa sivusta kun lintujen pesäpuut kaadetaan ja kukkakedon päälle kaadetaan kuormittain sepeliä? Oikeus vetäytyä seiniensä sisälle kuluttamaan tonttikaupoista saatuja rahoja ja nauttimaan palveluista joita ei aikaisemmin ehtinyt käyttää eikä kaivata? Onhan tärkeää huomata myös että pientilan pitämisen ekologisia hyötyjä ei lasketa pelkästään kiloissa, litroissa ja kappalemäärissä. Pienviljelyaate on myös elämäntapa, ja sellaisena se pitää puutarhurit tehokkaasti poissa kulutuskeskeisistä kodin ulkopuolisista harrastuksista. En tiedä, onko sellainen meininki vihreänkään kapitalismin arvojen mukaista, mutta se on ekologista ja hyvää elämää.

Mitä ainutlaatuista on rahassa? Mitä siitä jää, sen jälkeen kun aika on sen ansaitsijasta jättänyt? Sitäkö tulevaisuus eniten kaipaa että tälläkin perheellä olisi reilusti millä kuluttaa? Vai olisiko kuitenkin niin että pula uhkaa tulla lintujen laulusta ja perhosten tanssista, puista jotka ravitsevat hoitajiaan ja yhteyttävät hiilidioksidista happea? Näitä meillä vaalitaan ja vartioidaan. Asenne tulee kalliiksi: kaupungin pullakahvien lisäksi kovapäisille rakentamattomien tonttien omistajille on luvassa korotettu kiinteistövero. Sellainen on aikamme henki.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments